Isä joka välittää vauvastaan ei ole vain "auttamassa"

Isä joka huomioi vauvansa itkun, tuudittaa häntä, vaihtaa hänen vaippansa ja opettaa hänelle hänen ensisanansa – hän ei ole vain “auttamassa” äitiä. Hän suorittaa hienointa ja vastuullisinta rooliaan elämässään: isyyttä. Nämä ovat epäilemättä kielellisiä vivahteita joihin usein sorrumme ja jotka meidän tulee muuttaa.

Nykyään, yllätykseksemme, kuulemme edelleen useiden ihmisten sanovan klassisia lauseita kuten “Puolisoni auttaa minua kotona” tai “Autan vaimoani huolehtimaan lapsista”. Aivan kuin kotitalouden ja perheen tehtävät ja vastuudet olisivat perittyjä. Aivan kuin heillä olisi sukupuoleen yhdistetty tyypillinen tunnus, jota emme ole vielä ravistelleet pois opituista tavoistamme.

Isä ei ole se joka antaa meille elämän, isä on se joka opettaa meitä rakkaudella.

Isähahmo on aivan yhtä oleellinen kuin äiti. Kaikesta huolimatta on selvää, että ensimmäinen tunneside, jonka vastasyntynyt tekee muutamien ensikuukausiensa aikana, keskittyy äitihahmoon. Kuitenkin nykyään klassinen kuva vanhemmasta joka keskittyy rautaiseen auktoriteettiin ja kodin perusylläpitoon, täytyy kumota.

Meidän täytyy laittaa piste vanhanaikaiselle isärakenteelle, jossa tehtävät on seksualisoitu vaaleanpunaiseen ja siniseen. Sen sijaan meidän tulee edistää oikeita muutoksia yhteiskunnassamme. Tehdäksemme tämän, meidän pitäisi kylvää tätä muutosta kotimme yksityisessä piirissä ja ennen kaikkea käyttämässämme kielessä.

Isä ei “vain auta“. Hän ei ole vain joku, joka pyörii kotona ja helpottaa puolisonsa työtaakkaa kerta toisensa jälkeen. Isä on joku, joka tietää kuinka olla läsnä, joka rakastaa ja hyväksyy vastuun siitä, mikä antaa hänen elämälleen merkityksen: hänen perheensä.

Miehen aivot lapsen kasvatuksen aikana

Me kaikki tiedämme, että äidin aivot kokevat uskomattomia muutoksia vauvojensa kasvatuksen aikana. Raskaus, imetys sekä lapsien jokapäiväinen huolenpito edistää aivoperäistä rakennemuutosta mukautuvin tavoittein. Tämä on yksinkertaisesti uskomatonta. Se ei pelkästään nosta oksitosiinitasoa, vaan myös muuttaa hermosoluja. Tämä lisää naisen herkkyyttä ja havainnointikykyä voidakseen tunnistaa vauvansa tunnetilat.

Mutta… mitä tapahtuu isälle? Onko hän ehkä pelkkä tälle tapahtumalle biologisesti immuuni sivustakatsoja? Ei suinkaan. Tosiasiassa, miesten aivot muuttuvat myös vaikuttavalla tavalla. Gonda Center of Brain Sciences of the University of Bar-Ilanin teettämän tutkimuksen mukaan, mikäli mies on pääroolissa lapsensa huolehtimisesta, hän käy läpi saman hermosolumuutoksen kuin nainenkin.

Monien aivokuvien, niin heteroseksuaalisten kuin myös homoseksuaalisten isien, perusteella todistettiin että mantelitumakkeen aktiivisuus oli viisi kertaa voimakkaampi kuin normaalisti. Tämä rakenne on sidottu vaarasta varoittamiseen ja vauvojen tunnemaailman parempaan aistimiseen.

Niin ikään, ja tämä fakta yllättää varmasti useamman kuin yhden teistä, pääasiallisesti lapsesta huolehtivan isän erittämä oksitosiinitaso on sama kuin myös äidin roolissa olevan naisen. Kaikki tämä paljastaa jotain, jonka me jo tiedämme: isä voi samaistua lapsiinsa samalla tunnetasolla kuin äiti.

Vastuullinen vanhemmuus

Jotkut isät eivät yksinkertaisesti tiedä kuinka olla läsnä. On lapsiin huonosti vaikuttavia äitejä ja mahtavia isiä, jotka kasvattavat lapsensa itse. On myös erikoislaatuisia äitejä, jotka jättävät vauvojensa sydämiin jäljen, jota on mahdotonta poistaa. Lapsen kasvattaminen on iso haaste, johon kaikki meistä eivät ole valmiita, ja jonka useat muut taas kokevat elämänsä rikastuttavimpana haasteena.

“Miesten ja naisten tulisi tuntea itsensä vapaiksi ollakseen vahvoja. On aika nähdä sukupuolet yksilöinä, eikä vastakkaisten napojen pelinä. Meidän pitäisi lopettaa haastamasta toisiamme.”

-Emma Watsonin puhe YK:ssa-

Tällä teemme yhden asian selväksi: hyvä vanhemmuus ei katso sukupuoleen. Sen sijaan se tunnistaa ihmisen. Sen lisäksi jokainen pari on hyvin tietoinen omista tarpeistaan ja toteuttaa lapsiensa kasvatuksen ja huolehtimisen omien luonteenominaisuuksien mukaan. Näin ollen, tehtävien jakaminen on perheenjäsenten itsensä vakiinnuttamaa, kuten myös kodin velvollisuuksien jakaminen käytettävyyden mukaan.

Toistensa auttaminen ja vastuun jakaminen

Yksimielisyyden saavuttaminen, toistensa liittolaisina oleminen ja pitäminen selvänä totuutta siitä, että lapsista huolehtiminen on yhteinen vastuu eikä yksinomaan yhden vanhemman, luo tasapainoisen kodin. Lapsi kasvaa tällaisessa ympäristössä onnellisena ja hänellä on selkeä esimerkki, jota seurata.

Niin ikään kaikkien ponnistelujen takana, joita jokainen perhe tekee kotonaan, on tarpeellista että myös yhteiskunta on tietoinen tämäntyyppiselle kielelle, joka ruokkii seksististä lokerointia ja stereotypioita.

Äidit, jotka jatkavat ammattillista uraansa ja taistelevat säilyttääkseen paikkansa yhteiskunnassa, eivät ole “huonoja äitejä”. He eivät ole hylkäämässä lapsiaan. Toisaalta isät, jotka juottavat vauvojansa tuttipulloilla ja etsivät kotihoitokeinoja vauvojensa kramppeihin, käyvät ostamassa vaippoja ja kylvettävät vauvojansa joka ilta, eivät ole vain auttamassa. He paneutuvat rooleihinsa isänä.