Ihmisoikeudet ja perusoikeudet: määritelmä ja merkitys

Perusoikeudet ovat peräisin 1800-luvun lopun Ranskasta, ihmis- ja kansalaisoikeuksien julistuksesta (ranskaksi Déclaration des droits de l’homme et du citoyen). Ihmisoikeuksien käsite taas juontaa juurensa roomalaisten muinaisina aikoina vahvistamaan luonnonlakiin, joka perustuu asioiden luonteesta johdettuihin rationaalisiin ideoihin.

Laki ymmärretään oikeudellisten normien kokonaisuutena, jonka valtio on luonut säännelläkseen yksilöiden käyttäytymistä ja jonka noudattamatta jättäminen merkitsee oikeudellista sanktiota.

Tästä syystä laki luo perustan sosiaaliselle rinnakkaiselolle. Lain päämääränä on tarjota kaikille sen jäsenille turvallisuutta, tasa-arvoa, varmuutta, vapautta ja oikeudenmukaisuutta. Näin ollen sen tarkoituksena on luoda harmoniaa, järjestystä ja sosiaalista tasapainoa.

Tämän artikkelin tavoitteena on tutkia ihmisoikeuksien ja perusoikeuksien käsitteitä sekä niiden ominaisuuksia, eroja ja sosiaalisia vaikutuksia.

Ihmisoikeudet ja niiden määritelmä

Lain määritelmän mukaisesti voimme esitellä ja ymmärtää ihmisoikeudet rajoituksina sellaisille valtion toimille, jotka koskevat yksilöitä, ja joiden tarkoituksena on antaa yksilöille vapauden tila heidän ihmisyyden luomien edellytysten perusteella.

Ihmisoikeudet ovat siis välttämättömiä oikeuksia arvokkaassa, vapaassa, oikeudenmukaisessa ja rauhallisessa ympäristössä elämiseksi.

Ihmisoikeudet ovat niitä oikeuksia, jotka tarjotaan kaikille ihmisille pelkästään siitä syystä, että he ovat syntyneet tähän maailmaan. Näissä oikeuksissa ei tehdä eroa sukupuolen, kansallisuuden, etnisyyden, värin, uskonnon, asuinpaikan, kielen, poliittisen puolueen, iän taikka sosiaalisen, kulttuurisen tai taloudellisen tilanteen suhteen.

Ihmisoikeudet ovat:

• Maailmanlaajuisia
• Loukkaamattomia
• Siirtämättömiä
• Rikkoutumattomia
• Toisistaan ​​riippuvia

Tästä syystä kansainvälisessä ihmisoikeuslaissa kaikille maailman maille asetetaan velvollisuus toimia määrätyllä tavalla yksilöiden ihmisoikeuksien ja perusvapauksien edistämiseksi ja suojelemiseksi.

Tämän säännöstön perusta löytyy Yhdistyneiden Kansakuntien kolmannessa yleiskokouksessa 10. joulukuuta 1948 hyväksymästä ihmisoikeuksien yleismaailmallisesta julistuksesta. Vaikka kyseessä ei ole laillisesta näkökulmasta valtioita oikeudellisesti velvoittava julistus, sen poliittinen ja eettinen vaikutusvalta on vuosien saatossa saanut suurta merkitystä ympäri maailmaa. Myöhemmässä vaiheessa kyseinen julistus on myös toiminut YK:n piirissä solmittujen ihmisoikeussopimusten perustana ja ohjenuorana.

Perusoikeudet ja niiden määritelmä

Perusoikeuden olemassaoloa varten ihmisoikeuksien on oltava olemassa etukäteen. Voimme pitää perusoikeutta takauksena, jonka maa tarjoaa yksilöille rajojensa sisällä. Näitä oikeuksia säätelee valtioiden perustuslakien “Magna Carta” niiden tärkeän merkityksen vuoksi; ne ovat nimensä mukaisesti perustavanlaatuisia.

Perusoikeudet eroavat muista perustuslaissa vahvistetuista oikeuksista, koska ne ovat luovuttamattomia (toisin sanoen yksilön syntymisen yhteydessä hankittuja) oikeuksia, eikä niitä voida harjoittaa kaupassa tai vaihtaa puolelta toiselle.

Lisäksi perusoikeuksien puolustaminen on yleensä oikeudellisesti nopeampaa, kun puhumme demokraattisista yhteiskunnista, sillä näitä oikeuksia pidetään yhteiskunnan peruspilarina. Esimerkiksi Suomen perustuslaissa yksilön perusoikeudet ovat perusarvoja, jotka turvaavat jokaiselle Suomen kansalaiselle vapauden, johon valtio, kunta tai viranomainen eivät voi puuttua. Näihin perusoikeuksiin kuuluu yksilön oikeus elää, yksilön oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, vapaus liikkua, omaisuuden suoja, sananvapaus, tasa-arvon suojeleminen sekä oikeus työhön, sosiaaliturvaan ja opetukseen.

Tällä tavalla voimme nähdä, että jokaisella maalla on omat perusoikeutensa. Valitettavasti monet maailman maista eivät kuitenkaan kunnioita näitä oikeuksia samalla tavalla kuin esimerkiksi Suomi tai muut Euroopan maat.

Mitä eroa ihmisoikeuksilla ja perusoikeuksilla on?

Suurin ero ihmisoikeuksien ja perusoikeuksien välillä on niiden alueellisuudessa. Ihmisoikeudet ovat yleismaailmallisia ja tämän vuoksi ne ovat rajoittamattomia, maiden rajoista riippumattomia oikeuksia. Toisaalta taas perusoikeudet löytyvät tietystä oikeusjärjestelmästä, maan lain mukaisesti myöntämillä rajoituksilla. Siksi perusoikeuksien käsite vallitsee valtionjärjestyksessä.

Perusoikeus on ennen kaikkea perustuslain luoma oikeus; tämän vuoksi perusoikeuksien määrittelyssä sitä edeltävä oikeuden olemassaolo tulee ottaa huomioon.

Ihmisoikeuksilla taas puolestaan on paljon laajempi sisältö kuin perusoikeuksilla. Siksi voimmekin nähdä, että ero ihmisoikeuksien ja perusoikeuksien välillä on tärkeä: kaikkia ihmisoikeuksia ei ole tunnustettu yksilön perusoikeuksiksi valtiovallan edessä.

Tällä tavalla näemme, että valtioiden sisäisessä järjestyksessä ja erityisesti perustuslaillisessa doktriinissa tehdään ero perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien välillä. Ihmisoikeuksista poiketen juuri perusoikeuksien käsite on hallinnut valtion järjestyksessä. Tällä erottelulla on joukko erilaisia seurauksia valtioiden sisäisessä järjestyksessä.

“Tämä erottelu ja siten myös sen seuraukset eivät vastaa moniarvoisen oikeusjärjestyksen olemassaoloa valtion sisällä. Monien muiden seurausten lisäksi perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien välisen erottelun pysyvyydellä on tapana heikentää taloudellisten, sosiaalisten ja kulttuuristen oikeuksien tehokasta hyödyntämistä”, kuten chileläinen ihmisoikeuksiin ja perusoikeuksiin erikoistunut juristi Gonzalo Aguilar Cavallo on todennut.