Ihmiset, jotka osaavat miellyttää heti kättelyssä – taikuutta vai taitoa?

27.1.2018 en Kuriositeetit 145 Jaetut
naurava poika

On ihmisiä, jotka miellyttävät muita heti ensi näkemältä. On vaikea tietää mikä heissä viehättää, mutta heidän seuransa tässä mustavalkoisessa maailmassamme on sellainen pieni väripilkku, joka vetää puoleensa, ilostuttaa ja sulautuu elämään. Tiede sanoo, että tämä saattaa johtua heidän hymystään, asenteestaan tai hyvästä hajustaan, mutta monille heidän luonnollinen olemuksensa on enemmänkin taianomaista ja jotain mitä on vaikea selittää.

On mahdollista että nimi Dale Carnegie ei ole sinulle tuttu. Tämä yritteliäs ja tuottelias kirjailija 30-luvulta loi perustan kaikille itseavun julkaisuille, jotka nykyään täyttävät kirjakauppojemme hyllyt. Yksi hänen tunnetuimpia ja myydyimpiä teoksiaan on ilman epäilystäkään ”Miten saan ystäviä, menestystä, vaikutusvaltaa”.

Tässä kirjassa käsiteltiin ensimmäistä kertaa ihmisten yhtä tärkeimmistä pyrkimyksistä (haluamme tai emme) tietää: ”Miten miellyttää ihmisiä?” 30-luvulta tähän päivään, kiinnostus tätä psykologista haaraa kohtaan on koko ajan kasvanut. Itse asiassa, nykyään myös yritysneuvonnan saralla jokaisen itseään arvostavan alan ammattilaisen täytyy osata kouluttaa asiakkaansa käyttämään näitä tärkeitä perustyökaluja, joiden avulla yritykset voivat antaa positiivisen kuvan itsestään sosiaaliseen ympäristöönsä.

Kaikkein mielenkiintoisinta kuitenkin on, että jotkut ihmiset omaavan tämän ominaispiirteen jo syntyssään. Heillä on luonnollinen taito melkein hetkessä luoda suhde ympärillä oleviin ihmisiin herättämällä positiivisia, turvallisia ja luottamuksellisia tunteita muissa. Tämä taianomainen, spontaani ja hedelmällinen kipinä on kuin näkymätön timantti, jonka esimerkiksi jokainen hyvä johtaja haluaisi omata vetääkseen puoleensa enemmän ihmisiä.

Varmasti jokainen ihminen, jolla on heikot tai puutteelliset sosiaaliset taidot, haluaisi pystyä kehittämään tätä työkalua pystyäkseen nauttimaan kanssakäymisestä toisten kanssa, saamaan lisää ystäviä, löytämään elämänkumppanin ja mitä oleellisinta, saavuttamaan paremman itseluottamuksen. Olemme selkeästi laajan psykologisen aatteen äärellä, jonka viehätys henkilökohtaista kehitystä kohtaan ansaitsee yksityiskohtaisempaa analysointia.

iloiset nuoret rannalla

Ihmiset, jotka osaavat miellyttää luonnostaan ilman yritystä

Me kaikki tiedämme, että halu miellyttää kaikkia on ehtymätön kärsimyksen lähde. Se ei ole järkevää, ei hyödyllistä eikä tervettä. On kuitenkin ihmisiä, jotka vaivatta tai teeskentelemättä pystyvät löytämään yhteyden lähes 80 %:n kanssa ihmisistä, joita he tapaavat päivittäin.

Monet voisivat hyvinkin sanoa, että salaisuus piilee fyysisen kauneuden takana. Siitä huolimatta, ne jotka valitsevat mainoksia tai iskulauseita valtioista riippumattomille järjestöille ovat hyvin tietoisia siitä, että on jotain muutakin kun vain mitä päällepäin näkyy, jotain joka esiintyy muussa kun suullisessa viestinnässä ja jota monet kutsuvatkin nimellä ”pehmeyden taiteeksi”. Toisin sanoen se on taito osoittaa avointa ja tyytyväistä asennetta jonka avulla on helpompi lähestyä ihmisiä ystävällisesti, turvallisesti ja tehokkaasti.

Katsotaan nyt, mitä muita ulottuvuuksia näillä ihmisillä on, joiden on helppo miellyttää ihmisiä teeskentelemättä.

Vilpitön ”Duchenne” -hymy

Kaikki kykenemme tekohymyyn. Pystymme luomaan ihmisille sen kaikista hehkeimmän ja katseita kääntävimmän hymyn, vaikka hymy olisikin valhetta.

Siitä huolimatta on olemassa hymy jota on vaikea teeskennellä ja jota pidetään aitouden ruumillistumana, nimittäin ”Duchenne” -hymy. 

  • Sanotaan, että ”Duchenne” -hymy valloittaa luonnostaan, inspiroi luottamusta ja on kuin sosiaalisen kanssakäymisen tukipilari.
  • Sen ilmaisu on seurausta suurten ja pienten zygomaattisten lihasten supistumisesta lähellä suuta. Suupielet ja silmäkulmat kohoavat. Hymy saa myös aikaan lihasten supistumisen, joka kohottaa poskipäitä ja saa aikaan pieniä ryppyjä silmäkulmissa.

Kaikista viehättävin ominaisuus on nöyryys

On monia tekijöitä jotka aiheuttavat välittömiä jännitteitä ihmisten välillä. Epäilemättä tätä tapahtuu kun tapaamme ihmisen joka alkaa puhua omasta elämästään, kritisoiden poissaolevia kolmansia osapuolia harkitsemattomasti, liian vitsailevasti ja väärinkäyttäen persoonapronominia ”minä”.

Kaikki olemme kokeneet sen ainakin kerran. Toisessa ääripäässä taas ovat ne ihmiset, jotka ilman yritystä saavuttavat kaiken, jotka luonnollisen nöyryytensä kautta saavat meidät mieltymään heihin sekunneissa, siinä silmänräpäyksessä olemme tempautuneet uusiin ulottuvuuksiin jossa olemme pystyneet luomaan tämän taianomaisen ja erityisen siteen.

Nöyrät ihmiset osaavat ottaa toiset ihmiset huomioon ja osoittaa kiinnostusta heihin, kuuntelevat ja saavat kanssaihmiset tuntemaan olonsa mukavaksi heidän lämpimien katseitensa kohteena. 

  • Mainitsimme hetki sitten, että ihmiset joilla on tapana osata miellyttää muita harjoittavat ”pehmeyden taidetta”. Olemalla avoimia, he pystyvät osoittaa meille olevansa luotettavia kuuntelijoita joten meidän on helppo avautua luonnollisesti ja mukavasti.
  • Heidän asennoillaan tai elekielessään ei ole mitään valtaan viittaavaa. He eivät määräile, eikä heidän viestinnässään ole jäykkyyttä, vaan pelkkää avoimuutta ja lämpöä.
  • Yhteistä heissä on se, että he eivät valita, eivät määräile tai kritisoi, vaan heidän käytöksensä on aina poikkeuksetta nöyrää.

osaavat miellyttää toisiaan

Vaikka maailmassa on todella ääretön määrä ihmisiä, joilla on nämä tähtitaidot kirjattuna jo heidän omalle ”kovalevylleen”, on hyvä myös mainita että näitä ominaisuuksia pystyy myös harjoittelemaan. Myöskään ei ole tarpeen miellyttää kaikkia, vaan parempi olisi määrittää tietyt ihmiset joille tahdomme olla mieliksi.

Siksi on hyvä työskennellä päivittäin näiden ulottuvuuksien parissa, koska on sanomattakin selvää että se auttaa meitä saavuttamaan arvostusta ja ihailua sekä asettumaan aloille niiden ihmisten sydämiin, jotka ovat meille tärkeitä.

UUTISIA VERKOSSA