Hyvän mielenterveyden tärkeys

· 9.12.2017

Tiedämme kaikki miten tärkeää on pitää huolta fyysisestä terveydestä, mutta usein työnnämme mielenterveytemme taka-alalle. Tiedämme, että mielenterveytemme vaikuttaa fyysiseen terveyteemme, ja olemme varmasti kuulleet, että ahdistus ja huolestuminen ilmenee myös fyysisessä olemuksessamme. Joten eikö meidän tulisi huomioida mielenterveyttämme hieman enemmän?

Jotta meillä olisi terveet aivot, on tärkeää ottaa huomioon tiettyjä asioita, joita usein ylenkatsomme. Osa niistä on helppo tunnistaa, mutta jostain syystä emme ajattele niitä. Ennemmin tai myöhemmin niiden sivuuttaminen ottaa veronsa. Juuri siksi on tärkeää alkaa työstämään mielenterveyttämme juuri nyt, ottamalla käyttöön muutamia seuraavista suosituksista.

Hyvän mielenterveyden edistäminen auttaa ehkäisemään ahdistukseen liittyviä sairauksia.

Hyvä mielenterveys edesauttaa hyvinvointia

Kuinka paljon aikaa mielesi käyttää menneiden ja tulevien huolien mietiskelyyn? Samanaikaisesti, sinulla on hädin tuskin aikaa nykyhetkelle. Yhtäkkiä huomaat olevasi autopilotilla. Päivät kuluvat, merkityksettöminä ja samanlaisina, etkä pysty nauttimaan edes pienistä asioista.

On tärkeää harjoitella tietoisuutta. Opi keskittymään nykyhetkeen, jotta voit paeta pakonomaista samojen ajatusten pyörittelyä. Jos tämäntyyliset ajatukset ovat joskus aiheuttaneet sinulle stressiä, tiedät mistä puhumme. Eilisellä ei ole merkitystä. Ei myöskään huomisella. Avaa silmäsi tänään, ja nauti näkemästäsi.

mielenterveyden tärkeys

On myös toinen osa-alue elämässäsi, jota et luultavasti huomioi tarpeeksi. Vietätkö aikaa ihmisten kanssa jotka tuovat sisältöä elämääsi, vai niiden kanssa, jotka vievät sitä? Miksi annat niin paljon ihmisille, jotka eivät anna takaisin? Kun yrität olla hyvä ihminen ja miellyttää kaikkia, se joskus maksaa itsensä takaisin kipuna ja manipulaationa.

”En anna kenenkään kävellä mieleni päällä likaisin jaloin.”

Mahatma Gandhi –

Ehdotan siis seuraavaa: jos annat kaikkesi ihmisille jotka eivät anna vastakaikua, sinun aikasi ei ehkä riitä niille jotka sen todella ansaitsisivat. Ajattele ystäviä jotka haluat säilyttää. Joskus meitä pelottaa päättää ystävyyssuhde tai ihmissuhde, koska pelkäämme menettää sen, minkä vuoksi olemme työskennelleet kovasti. Joskus käy ilmi ettei se ollutkaan sen arvoista, toisin kuin luulimme. Se on vaikeaa, mutta näiden ihmissuhteiden päättäminen tuottaa helpotusta, ja on hyväksi mielenterveydellemme.

Hyvän mielenterveyden puolesta, älä huoli pessimististä kuvaa todellisuudesta

On helppoa tuntea olonsa pessimistiseksi, kun kaikki menee pieleen. Tämä osoittaa sinnikkyyden puutetta, joka on riskialtista. Onnellisuutesi ja mielenterveytesi on vaakalaudalla. Yleensä on olemassa useampi tapa lukea tilannetta. Voit ajatella eroa tragediana, tai tilaisuutena kasvamiseen. Valitset itse sen, kumpaan suuntaan haluat lähteä.

nainen kuuntelee ja toinen peittää suunsa

Entä annatko itsellesi kaiken mitä tarvitset? Huolenpito itsestään, itsensä hemmottelu ja hyvin syöminen ovat asioita, jotka on työnnetty taka-alalle ainakin muutaman kerran. Ehkä olet niin huolissasi muista, että unohdat itsesi, tai sitten annat onnellisuutesi olla riippuvainen muista. Tämä on suuri virhe, ja saattaa sinut ajattelemaan elämästäsi negatiivisella tavalla. Sinä tulet aina ensin. Tämä ei ole egoistista. Se tarkoittaa sitä, että annat arvoa ja rakkautta itsellesi ilman että odotat muiden antavan sitä sinulle.

Jossain elämänvaiheessa olet ehkä kokenut olevasi jumissa, koska et ole saavuttanut tavoitettasi. Mutta tarkistitko ensin, että onko edes mahdollista saavuttaa sitä? Joskus asetamme tavoitteita itsellemme joita on mahdoton saavuttaa, vaikka kuinka yrittäisimme. Tavoitteidemme tulee olla realistisia. Vapauta itsesi mahdottomien unelmien kahleista, jotka aiheuttavat turhautumista, ahdistusta ja hyödyttömyyden tunnetta. Tämä on todella positiivinen mielenharjoitus.

”Puhdista mielesi rakkaudella ja rehellisyydellä jokaisen sisäistä rauhaasi uhkaavan ajatuksen jälkeen.”

– Luis Espinoza –

Ymmärrätkö miten tärkeää on omata hyvä mielenterveys? On olemassa monia tapoja jotka ovat hyväksi sinulle, tässä muutama kokeiltavaksi: hankkiudu eroon odotuksistasi, ohita pakkomielteiset ja tuottamattomat ajatukset, yritä unohtaa toisten ihmisten muuttaminen, ja opettele hallitsemaan tunteitasi.

miettivä nainen

Meillä on tapana vaikeuttaa elämäämme tai syyttää elämäämme kaikesta, mitä meille tapahtuu. Todellisuudessa on meidän omissa käsissämme tehdä elämästämme parempaa ja yksinkertaisempaa. Mikään ei ole niin kamalaa kuin miltä se vaikuttaa, mikään ei ole niin pahaa kuin mitä uskomme. Mielemme puhdistaminen sotkusta, joka estää meitä näkemästä, auttaa meitä pääsemään lähemmäs todellista hyvinvointia.