Hiljaiset sillat - tarina rakkaudesta ja pettämisestä

Entiset unelmat olivat hyviä unelmia; niistä ei lopulta tullut mitään, mutta olen iloinen siitä, että minulla oli ne edes hetken. 

“En halua tarvita sinua.”

“Minkä vuoksi?” 

“Koska en voi saada sinua.”

Francesca Johnson elää hiljaista ja verkkaista elämää maatilalla aviomiehensä ja lastensa kanssa. Kun hänen perheensä lähtee käymään kaupungissa suurilla markkinoilla, jää Francesco yksin kotiin. Eräänä päivänä hän saa yllättäen vieraan, Robert Kincaidin, joka työskentelee National Geographicin valokuvaajana ja on tullut Madison Countyyn ottamaan valokuvia vanhoista silloista.

He rakastuvat toisiinsa tulisesti ja päätyvät intohimoiseen suhteeseen.

Tämä Clint Eastwoodin (“Kalpea ratsastaja”, “Valkoinen metsästäjä, musta sydän”) elokuva poikkesi täysin näyttelijänä ja elokuvaohjaajana tunnetun miehen tavallisesta tyylistä. Yleisö oli tottunut näkemään Eastwoodin joko näyttelemässä tai ohjaamassa erilaisissa toimintaelokuvissa kuten “Dollaritrilogiassa” (“Kourallinen dollareita”, “Vain muutaman dollarin tähden”, “Hyvät, pahat ja rumat”) erilaisissa mestariteoksissa, joihin lukeutuvat “Ruoska,” “Lintu” ja “Armoton”. Vuonna 1995 Eastwood kuitenkin päätti kokeilla jotain aivan muuta.

Vaihtamalla aseen kukkakimppuun ja kauniiseen hymyyn Eastwoodin suoritus meni täysin nappiin. Yhtä lailla elokuvassa suorastaan säteilee karismaa upea näyttelijätärlegenda Meryl Streep.

Elokuvan juoni on ajaton: naimisissa oleva nainen, hyvä vaimo ja äiti, joka on kerrassaan kyllästynyt elämäänsä. Eräänä päivänä hän tapaa miehen, joka on niin puoleensavetävä ja mielenkiintoinen, että se saa hänet kyseenalaistamaan kaiken. Onko todella kaiken kärsimyksen ja katkeruuden arvoista pettää puolisoaan lyhyen fantasian vuoksi?

Meistä jokainen on ollut tilanteessa, joka ovat täysin hallintakykymme ulkopuolella ja joka testaa meitä kaikin mahdollisin tavoin. Joskus emme voi vastustaa jonkun toisen henkilön puoleensavetävyyttä, oli kyse sitten ulkonäöstä, luonteesta tai jostain muusta. Mikäli, kuten Francescan tapauksessa, koemme elämämme tylsäksi, värittömättömäksi ja mitäänsanomattomaksi, on todennäköisempää, että näemme jonkun toisen henkilön eräänlaisena pakoreittinä tylsyydestämme. Tylsyydestä kärsiminen sekä epäitsevarmuus saavat tämän kiehtovan muukalaisen vaikuttamaan silmissämme kaikelta siltä, jota olemme aina halunneet olla tai omistaa.

Parisuhteemme tila “toisen ihmisen” eli kumppanimme tai puolisomme kanssa voi myös vaikuttaa siihen, ryhdymmekö suhteen ulkopuoliseen suhteeseen. Mikäli tunnemme olomme hylätyiksi tai aliarvostetuiksi, on hyvin todennäköistä, että jossain vaiheessa alamme katselemaan parisuhteen ulkopuolelta sitä asiaa, joka suhteesta puuttuu: tulla nähdyksi ja arvostetuksi.

Toisaalta on myös mahdollista, että vaimomme, tyttöystävämme, aviomiehemme tai poikaystävämme kohtelee meitä juuri toivomallamme tavalla siten kuten ansaitsemme tulla kohdelluiksi, ja päädymme silti pettämään häntä. Tällöin kyse voi olla itsekeskeisyydestä ja siitä, että meille ihmisille on ominaista olla ikuisesti tyytymättömiä riippumatta siitä, kuinka hyvin asiat ovat elämässämme.

Kun joku pettää, tekeekö se hänestä pahan ihmisen? Ei välttämättä. Meistä jokainen tekee elämässään monenlaisia virheitä. Siitä tulee varsinainen ongelma silloin kun näistä tulee toistuvia erehdyksiä, ja ihmistä, joka jatkuvasti pettää kumppaniaan ja tämän luottamuksen voidaan kutsua ainoastaan seuraavasti: valehtelija ja pettäjä.

Onhan itsestäänselvää, ettei kukaan halua kumppaninsa olevan uskoton. Minkä vuoksi sitten niin monet ihmiset kohtelevat toisia ihmisiä tavalla, jolla eivät itse haluaisi ikimaailmassa tulla kohdelluiksi? Ehkä me kaikki, koko yhteiskuntamme, olemme pelkkiä tekopyhiä.