Hienon hieno raja säädyllisyyden ja häpeän välillä

Säädyllisyys on kiistanalainen aihe. Jotkut ihmiset pitävät sitä positiivisena asiana. He sanovat sen olevan välttämätöntä rajojen asettamiseksi ja itsensä suojelemiseksi yhteiskunnalta. Toiset taas sanovat, että säädyllisyydellä on yhteys ujouteen tai estoihin. He uskovat, että sen huonot puolet ovat suuremmat kuin sen hyödyt. On kuitenkin eräs asia, jota meidän on itseltämme kysyttävä: onko säädyllisyyden ja häpeän välillä eroa?

Monet ihmiset valittavat sitä, että säädyllisyys on kadonnut, ja he toivovat sen palaavan takaisin. Muille taas itsensä vapauttaminen säädyllisyydestä on kuin taakasta irti päästämistä, sillä heille säädyllisyys estää täyden elämän elämistä, runsaita ja monipuolisia kokemuksia.

Jotkut asiantuntijat ajattelevat, että uskonto on esittänyt säädyllisyyden ihmisille. Se ilmestyi ensimmäisen kerran 1. Mooseksen kirjassa. Aatami ja Eeva tunsivat häpeää omasta alastomuudestaan, kun he olivat tehneet syntiä Jumalaa kohtaan. Tämän jälkeen olemme nähneet lukuisia viittauksia säädyllisyyteen, ja ne on aina yhdistetty alastomuuteen ja seksiin.

Säädyllisyys ja uskonto

Ihmiset yhdistävät tavallisesti säädyllisyyden uskontoon. Se yhdistetään suoraan seksuaaliseen läheisyyteen ja siihen, kuinka ihmiset näkevät itsensä seksuaalisesti. Kaikki kristityt teologit tuomitsevat häpeämättömyyden, ja useimmat kristityt pitävät säädyllisyyttä hyveenä. Islamissa säädyllisyys on saanut lähes ensisijaisen aseman, ja sitä pidetäänkin naisten yhtenä suurimpana ominaisuutena.

Raamattu tuomitsee isän, äidin, veljien, siskojen, lasten, setien, miniän, langon jne. alastomana näkemisen. Tällaisten opetusten tarkoitus on tietenkin pyrkiä välttymään insestiltä.

Noin 1400-luvulla sukupuolielimet alettiin näkemään ”häpeällisinä asioina.” Laajemmin, kristitty kirkko pitää säädyllisyyttä, varovaisuutta, vaatimattomuutta ja kaikkia säädyllisyyteen liittyviä arvoja positiivisina.

Säädyllisyys ja humanistinen psykologia

Humanistisella psykologialla, ja myöskin monilla personalistisilla filosofeilla on laajempi näkemys säädyllisyydestä. Emme nyt puhu vain alastomuudesta, mutta myöskin läheisyydestä yleisesti. Säädyllisenä oleminen tarkoittaa siis kaiken henkilökohtaisen suojelemista intiimisti. Ajatuksena tässä on olla sallimatta kenenkään tulla elämämme intiimeihin puoliin kutsumatta.

Samalla tavalla säädyllisyys yhdistetään sosiaalisiin ja kulttuurillisiin esteisiin. Nämä ovat koulutuksen hedelmiä ja useissa tapauksissa niillä on tekemistä kunnioituksen kanssa sekä itseään että muita kohtaan. Nämä rajat voivat kuitenkin rikkoutua helposti sillä mitä me sanomme, teemme tai näytämme muille. Tämän seurauksena me vähennämme niiden arvoa.

Tämä olisi jatketta yksityisen ja julkisen elämän käsitteille. Joillain osapuolilla on tekemistä edellisen kanssa, kun taas muut osapuolet vastaavat laajempaa aluetta. Näiden alueiden erossa pitäminen on osa terveellistä elämäntapaa, sillä ne edellyttävät eri tasoisen luottamuksen rakentamista. Mitä enemmän on luottamusta, sitä vähemmän on säädyllisyyttä, ja päin vastoin. Tässä on yksinkertaisesti kyse yksilön suojelemisesta.

Säädyllisyyden ja häpeän ero psykoanalyysin näkökulmasta

Tässä mielessä psykoanalyysi ei eroa kauheasti humanistisesta psykologiasta. Tässä psykologian haarassa säädyllisyys ja häpeä erotetaan selvästi. Se mikä molemmissa tapauksissa on yhteistä, on estojen tunne toista henkilöä kohtaan. Häpeää tuntemalla henkilö tuntee olevansa paljastettu jollain tavalla, kun säädyllisyyttä tuntemalla henkilön intiimiys on särkynyt.

Tunnemme häpeää, kun jotain jonka halusimme pitää salassa tulee julki. Tunnemme häpeää myös silloin, kun esimerkiksi puhumme julkisesti jossain virallisessa tapahtumassa, ja yhtäkkiä unohdamme joitain tärkeitä tietoja. Halusimme siis näyttää asiantuntijoilta, mutta nyt ihmiset näkevätkin, ettemme tiedäkään niin paljon kuin esitimme! Tunnemme olomme nöyryytetyksi.

Säädyllisyyden tunteminen sen sijaan nousee esiin, kun joku yrittää tunkeutua henkilökohtaisen intiimiydemme alueelle ilman, että olemme antaneet tähän lupaa. Yksi esimerkki tästä on, kun vaihdamme vaatteita ja huomaamme jonkun katselevan meitä. Seuraava esimerkki tästä on, kun emme halua jakaa henkilökohtaista tietoa elämästämme, kun joku sitä kysyy.

Tämä saa meidät tuntemaan itsemme loukkaantuneeksi, häpäistyksi. Emme halunneet, että kuka tahansa voisi nähdä alastoman kehomme, tai että kuka tahansa voisi tietää yksityisestä elämästämme, mutta nyt ne ovat tulleet julki muille. Tämä ei saa aikaan niinkään häpeää, vaan enemmän suuttumusta, sillä joku on nyt tehnyt vastoin haluamme tai toivomuksiamme.