Kohlbergin versio Heinzin dilemmasta

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Valeria Sabater

Viimeisin päivitys: 05 helmikuuta, 2023

Jotkut väittävät, että elämme aikaa, jona etiikkamme ja moraalimme ovat käännekohdassa. Ehkä se johtuu siitä, että käsillä on niin monia muutoksia, kriisejä ja haasteita, että osa perustuksistamme alkaa luhistua. Ja kun asiat menevät pieleen, emme aina pysty lyöttäytymään yhteen yhteisen edun puolesta.

Yhä polarisoituneemmassa yhteiskunnassa on äärimmäisen vaikeaa päästä sopimuksiin. Lisäksi maailma liikkuu yhä nopeammin ja on vaikeaa pysähtyä hetkeksi pohtimaan ja päättämään minne haluamme mennä. Monet kylläkin sanovat, että tämä ei ole uusi dilemma, ja että ihmiskunta on aina käyttäytynyt samalla tavalla samanlaisissa olosuhteissa.

Esimerkiksi psykologi Lawrence Kohlberg (1927-1987), joka oli erikoistunut moraaliseen päättelyyn, antoi tästä varoituksen. Hänen tutkimustensa mukaan vain pieni osa aikuisista tekee oikein siksi, koska se on moraalisesti oikein. Muut tekevät eettisesti oikein vain silloin, kun kolmas osapuoli tarkkailee tai painostaa heitä. Kun he ovat yksin, he tekevät sitä, mikä heille itselleen on hyödyllistä.

Tämä tosiasia on jokseenkin ahdistava, koska me kaikki haluaisimme ajatella, että meihin ainakin lähes kaikkiin on painettuna kohteliaisuuden, etiikan, oikeudenmukaisuuden ja moraalisen järjen perussäännöt. Ilmeisesti nämä ovat kuitenkin ulottuvuuksia, joita me kaikki emme kehitä. Arvioidakseen, ovatko ihmiset saavuttaneet tämän moraalisen kehityksen huippupisteen, Kohlberg esitti kuuluisan Heinzin moraalisen dilemman.

Voisimme kaikki parantaa moraaliamme, jos vahvistaisimme suuresti empatiaamme.

Heinzin dilemma ja moraaliset tilat

Yksi kysymys, joka on aina kiinnostanut psykologian ja filosofian aloja, on se, kuinka kehitämme etiikan ja moraalin. Tulevatko ne aina koulutuksen tai perheen vaikutuksista? Vai onko yhteiskunnalla itsellään ratkaiseva rooli sen ymmärtämisessä, mikä on oikein ja mikä väärin? Se on haastava kysymys.

Jean Piaget oli yksi ensimmäisistä henkilöistä, jotka ottivat kantaa moraaliseen kehitykseen. Hän teki sen kognitiivisesta näkökulmasta. Myöhemmin Lawrence Kohlberg, nuori psykologi, jolla oli filosofian tohtorinarvo Harvardin yliopistosta, otti sen tehtäväkseen. Voidaan sanoa, että hän omisti koko uransa tälle tavoitteelle, kunnes hän valitettavasti riisti henkensä syvän masennuksen vuoksi.

Kohlbergin perintöä, joka löytyy mm. teoksista The Philosophy of Moral Development ja Essays on Moral Development (1981), tutkitaan ja tarkastellaan edelleen tänään. Kohlbergin tarkoitus ei ollut mikään muu kuin oikeudenmukaisemman yhteiskunnan luominen koulutuksen avulla. Tätä varten hän ehdotti sokraattiseen menetelmään perustuvaa didaktista lähestymistapaa.

Dialektiikka ja kyseenalaistaminen olivat hänelle peruspilareita kriittisemmän, reflektiivisemmän ja avoimemman näkemyksen kasvattamiseksi lapsissa. Lisäksi hän ehdotti, että Heinzin dilemman kaltaisia ehdotuksia tulisi käyttää. Nämä ovat pieniä tarinoita, jotka rohkaisisivat analysoimaan ja kyseenalaistamaan sekä velvoittaisivat ottamaan kannan eettisestä ja moraalisesta näkökulmasta.

Tekikö herra Heinz oikein?

“Herra Heinzin vaimo on vakavasti sairas: hänellä on erittäin aggressiivinen syöpä. Hänen elämänsä roikkuu langan varassa, ja on olemassa vain yksi lääke, joka voi pelastaa hänen henkensä.

Sitten epätoivon valtaamana herra Heinz tekee päätöksen. Lääke maksaa 2 000 euroa, joten hänen ainoa vaihtoehtonsa on lainata rahaa ystävältään ja sukulaisiltaan. Hän yrittää, mutta saa kokoon vain puolet, 1 000 euroa.

Masentuneena hän lähestyy lääkelaboratoriota, joka suunnitteli lääkkeen, joka voisi pelastaa hänen rakkaan vaimonsa. Hän selittää heille tilanteensa ja pyytää heitä ihmiskunnan vuoksi myymään sen halvemmalla tai antamaan hänen maksaa loput rahasta myöhemmin, kun hän saa ne kokoon. He kieltäytyvät.

Apteekkari kertoo, että hänen yhtiönsä keksi lääkkeen kaavan, ja että nyt heidän tavoitteenaan on rikastua sen avulla. Herra Heinz lähtee sanomatta mitään, mutta hänellä on selkeä suunnitelma mielessään. Hän palaisi myöhemmin ja varastaisi lääkkeen, joka voi pelastaa hänen vaimonsa.”

Käyttäytyikö herra Heinz mielestäsi oikein? Jos käyttäytyi, niin miksi? Yritä kehittää päättelyäsi.

Vastaukset ja dilemman arviointi

Lawrence Kohlberg uskoi, että yksilön moraalinen kehitys lähtee hänen kognitiivisesta kehityksestään ja hänen läpikäymistään sosiaalisista kokemuksista. Kuten on selvää, lapset edistyvät hitaammin psykobiologisen kehityksensä ja tilanteidensa perusteella, joille he ovat alttiina. Mutta entäs aikuiset?

Kohlberg uskoi, että hieman yli 15 prosenttia väestöstä saavuttaa moraalisen kehityksen viimeisen tason, jonka hän määritteli postkonventionaaliseksi tasoksi. Vaikka on totta, että hänen teoriaansa kritisoitiin myöhemmin, hänen mukaansa saavuttaaksemme tuon korkeamman tilan, tarvitsemme hyvän abstraktin päättelyn saavuttaaksemme kiinteät arvot.

Miten arvioisit kuuluisan Heinzin dilemman? Kohlbergin mukaan on olemassa kolme eri tasoa, joista dilemmaa voidaan lähestyä:

Esikonventionaalinen taso

Tämä moraalisen kehityksen ensimmäinen taso perustuu kahteen vaiheeseen. Ensimmäisessä on sokea sääntöjen noudattaminen ja rangaistuksen pelko. Toisessa vaiheessa lapsi keskittyy omien yksilöllisten tarpeidensa tyydyttämiseen. Vastaukset, jotka sopivat Heinzin dilemmaan esikonventionaalisessa tasossa, noudattavat selvästi lapsellista kaavaa:

• Hänen ei pitäisi varastaa lääkettä. On väärin tehdä niin, ja hän joutuu vankilaan lain rikkomisesta.
• Hänen täytyy varastaa lääke, koska jos hänen vaimonsa kuolee, hän jää yksin.
• Hänen ei pitäisi varastaa lääkettä, koska vankila on kauhea paikka ja hän tulee kärsimään.

Konventionaalinen taso

Kohlbergin mukaan suurin osa meistä on tällä tasolla. Tässä moraalisen kehityksen tasossa hyväksymme sosiaaliset säännöt sen perusteella, näyttävätkö ne meistä eettisiltä, loogisilta ja oikeudenmukaisilta.

Tässä tulee kuitenkin se vivahde, että konventionaalisessa tasossa arvostamme sääntöjä, jotka perustuvat siihen, miten meidät on kasvatettu ja mitä yhteiskunta välittää meille. Meiltä puuttuu niin sanotusti tietty kriittinen ja itsenäinen visio.

Vastaukset, joita tässä tilanteessa annetaan, olisivat seuraavat:

• Hänen tekemänsä on ymmärrettävää ja hyväksyttävää. Hänen vaimonsa pelastuu, mutta hän joutuu vankilaan, koska hän on syyllistynyt rikokseen. Loppujen lopuksi niitä, jotka rikkovat lakia, on rangaistava, muuten sovellettaisiin viidakon lakia.
• Se mitä hän on tehnyt, on ymmärrettävää. Hän rakastaa vaimoaan ja tekisi mitä tahansa hänen puolestaan. Se on laillista.

Postkonventionaalinen taso

Tämän moraalisen kehityksen huippupisteen saavuttaminen vaatii abstraktimpaa, kriittisempää lähestymistapaa, omiin arvoihimme takertumista, ilman ulkoisia tai kulttuurisia konventioita. Tässä vaiheessa ymmärrämme, että yhteiskunnassa on oltava lakeja, mutta uskomme, että nämä lait on mukautettava ihmisten todellisiin tarpeisiin.

Tämä merkitsee sitä, että monissa tapauksissa yksilön puolustamat arvot eivät aina sovi hänen sosiaaliseen ympäristöönsä vakiintuneiden oikeudenmukaisuuden ja moraalisten periaatteiden kanssa. Tyypilliset vastaukset tällä tasolla ovat seuraavat:

• Ei ole mitään järkeä asettaa omaisuuden kunnioittamista etusijalle elämän kunnioittamisen edelle. Meidän kaikkien pitäisi pystyä taistelemaan puolustaaksemme ylempää arvoa.
• Meillä kaikilla on oikeus puolustaa elämää niiden lakien yli, jotka asettavat etusijalle oikeuden taloudelliseen hyötyyn, kuten lääkeyhtiöiden oikeudet.

Lopuksi todettakoon, että emme voi kiistää, että Heinzin dilemma on mielenkiintoinen harjoitus ensin lapsille, ja myöhemmin kun he ovat kasvaneet aikuisiksi. Se, että heidät saadaan ajattelemaan ja projisoimaan itseään muiden ihmisten tilanteisiin pakottaa heidät tekemään eettisiä ja moraalisia arvioita. Lisäksi se rohkaisee heitä kehittämään empatiaa ja kriittistä ajattelua. Se kannattaa pitää mielessä.