Logo image
Logo image

Hedelmättömyyden haasteet

3 minuuttia
Hedelmättömyyden haasteet
Viimeisin päivitys: 03 tammikuuta, 2016

Äidiksi tuleminen on henkilökohtainen valinta. Kaikki eivät lapsia halua ja nykyisin yhä useammat pariskunnat päättävät viettää elämänsä ilman jälkeläisiä. Monet kuitenkin kaipaavat lapsia ja haluavat tulla vanhemmiksi, mutta eivät siinä ehkä onnistu. Lapsettomuus on yksi kipeimmistä asioista, jonka ihminen voi kokea. Hedelmättömyys voi aiheuttaa masennusta ja ahdistusta.

Hedelmättömyys on vaikea haaste, jonka vain saman läpi käyneet voivat ymmärtää. Nykyisin hedelmättömyyttä voi hoitaa monilla eri keinoilla, mutta edes uusimmat lääketieteelliset menetelmät eivät välttämättä toimi kaikkien kohdalla. Lisäksi hedelmättömyyshoidot ovat kallis menoerä, johon kaikilla ei ole varaa.

Lapsettomuus koskee niin miehiä kuin naisia, ja monen suurin haave on saada omia lapsia – rakastaa ja ohjata heitä elämässä ja antaa heille avaimet onnellisuuteen.

Tässä artikkelissa käsittelemme lapsettomuutta naisen näkökannalta ja sitä tuskaa, kun unelma lapsesta muuttuu painajaiseksi hedelmättömyydestä.

Lapsettomuuden psykologiset vaikutukset

Lapsettomuuden taakka on raskas niin miehille kuin naisille, olipa kyseessä lasta yrittävä pariskunta tai sinkkunainen.

Lapsettomuuden hyväksyminen on vaikeaa. Itsesyytökset ovat mielessä jatkuvasti: mikä minussa on vialla? Mitä olisin voinut tehdä toisin? Miksi näin piti käydä juuri minulle? Lisää vettä myllyyn heittää kummankin osapuolen turhautuminen ja syyttely. Usein uutiset hedelmättömyydestä tuntuvat suru-uutisilta, ja asiantuntijoiden mukaan monet yksilöt käsittelevät lapsettomuutta suruaikaan liittyvällä käyttäytymisellä.

1. Aluksi uutiset hedelmättömyydestä voivat tuntua hämmentäviltä, eikä yksilö välttämättä aina heti usko lääkärin sanoja. Omassa perheessä saattaa olla siskoja ja veljiä, joilla on jo oma perhe, eikä mitään lisääntymisongelmia. Ystävät ovat tulleet raskaaksi helposti ja nauttivat täysin rinnoin perhe-elämästä. Voi olla vaikeaa hyväksyä, että omalla kohdalla se ei tule olemaan niin helppoa. Etenkin naiset tuntevat syyllisyyttä lapsettomuudesta ja kohdistavat mielipahan suoraan itseensä, he tuntevat, että keho, joka monin tavoin on suunniteltu kasvattamaan ja vastaanottamaan lapsi, on pettänyt heidät.

2. Hedelmättömyydestä kertominen voi olla vaikeaa ja sosiaalisista tilanteista tulee epämukavia. Kaikki eivät ymmärrä pariskunnan tai naisen kokemaa tuskaa lapsettomuudesta, he voivat kehottaa jatkamaan yritystä sillä ajatuksella, että kyllä jossain vaiheessa tärppää. Toiset voivat vitsailla siitä, että pariskunta on tietämättään onnekas, lasten kasvatus kun on rankkaa hommaa. Tällaiset kommentit on tarkoitettu auttamaan, mutta ne usein satuttavat. Ystävät, sukulaiset ja jopa oma puoliso ei välttämättä pysty samaistumaan naisen kokemukseen lapsettomuudesta.

3. Alun järkytyksen jälkeen alkaa raivo. Etsimme syyllistä kaikkialta ja etenkin itsestämme. Miksei kehomme toimi, niin kuin sen kuuluisi? Mitä olen tehnyt väärin: olenko juonut liikaa alkoholia, syönyt väärin, missä vika on?

4. Myöhemmin lapsettomuuden tuska, suru ja kyyneleet saapuvat. Monet vanhemmuudesta haaveilevat ovat saattaneet jo aloittaa lastenhuoneen suunnittelun ja muut muutokset vauvan tuloa valmistellessaan. Kun lasta ei sitten tulekaan, on se suuri taakka kantaa.Pikkuhiljaa ensijärkytyksen ja surun jälkeen voi alkaa hakea apua hedelmättömyyteen, joko erilaisilla hoitomenetelmillä tai harkitsemalla adoption mahdollisuutta. Hedelmättömyyshoidot ovat usein kalliita, pitkäkestoisia, eikä niiden teho ole taattu. Adoptio puolestaan tarkoittaa sen hyväksymistä, ettei oma geeniperimä jatku eteenpäin seuraavalle sukupolvelle ja ettei lapsi ole “omaa lihaa ja verta”, vaikka adoptoitu lapsi tuleekin aivan yhtä rakkaaksi kuin perinteisin keinoin hankittu lapsi.

Some figure

Miten käsitellä hedelmättömyyttä

Lapsettomuus voi johtaa pahimmillaan masennukseen ja jopa parisuhteen hajoamiseen. Paine lapsen saamisesta kasvaa niin kovaksi, että pariskunnan on mahdoton pysyä yhdessä ja tukea toisiaan.Monet lapsettomuudesta kärsivät tuntevat olonsa epäonnistuneiksi ja avuttomiksi, itseluottamus laskee ja masennus ja ahdistus ottavat vallan.

Miten tätä tilannetta voi käsitellä?

Aivan aluksi sinun on hyvä tietää, ettet ole suinkaan yksin ongelmasi kanssa. Käänny kumppanisi puoleen ja kerro hänelle ajatuksistasi, voitte tukea toinen toistanne. Jos olet hankkimassa lasta yksin, puhu asiasta ystäville ja perheenjäsenille, älä jää yksin ajatustesi kanssa, vaikka aihe tuntuisi kuinka kivuliaalta. Hae tarvitsemaasi apua ja tukea läheisiltäsi, ja juttele lääkärisi kanssa eri vaihtoehdoista.

 Et tule välttämättä kokemaan raskautta, mutta sen ei tulisi vaikuttaa itseluottamukseesi ja itsesi rakastamiseen ja arvostamiseen. Älä säti tai syyttele itseäsi lapsettomuudesta. Kaikki eivät voi saada lapsia perinteisellä tavalla, joten tutki muita vaihtoehtoja.

Jos et halua adoptoida, etkä yrityksistä huolimatta tule raskaaksi, on monia muita tapoja rakastaa ja saada rakkautta, ei pelkästään äitiyden kautta. Voit esimerkiksi alkaa sijaisvanhemmaksi tai yksinkertaisesti rakastaa läheisiäsi ja olla lasten kanssa tekemisissä perheenjäsenten kautta: hoida siskonlapsia, kummilapsia tai ystävien lapsia.

 

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.