Fernão de Magalhães: eeppisen seikkailijan elämänkerta

Vuonna 2019 tämä Fernão de Magalhãesin johtama ensimmäinen purjehdus maailman ympäri täyttää viisi vuosisataa. Magalhãesia ohjasi intuitio ja kokeneen purjehtijan kehittynyt vainu. Kukaan ei voinut sanoa vielä tuolloin, että Etelä-Amerikasta löytyisi luonnollinen kulkuväylä Atlantilta Tyyneenmereen, mutta jokin kertoi Magalhãesille, että näin oli.

”Kirkon mukaan maapallo on litteä, mutta tiedän sen olevan pyöreä, koska näin sen varjon Kuussa. Ja minulla on enemmän uskoa varjoon kuin kirkkoon.”

-Fernão de Magalhães-

Vaikka Fernão de Magalhães ei onnistunutkaan tekemään ensimmäistä maailmanympärysmatkaa kokonaisuudessaan, häneltä jäi puuttumaan vain vähän. Ainoa asia, joka pysäytti Magalhãesin etenemisen, oli hänen ennenaikainen kuolemansa, johon päättyi purjehtijan rohkeita seikkailuita ja useita eeppisiä hetkiä täynnä olleen elämän. 

Fernão de Magalhãesin lapsuus ja nuoruus

Fernão de Magalhães syntyi Portugalin Portossa vuonna 1480. Hän oli aatelisperheen poika ja tästä johtuen hän sai etuoikeutetun koulutuksen, jonka hän omisti pääasiassa kartografian ja merenkulun opiskeluun. Tuolloin Magalhães asui Lissabonissa, vaikka hänestä tulikin maailmanmatkaaja jo varhaisessa iässä.

25-vuotiaana Magalhães teki matkan Intiaan. Myöhemmin hän teki muitakin matkoja ja hankki itselleen Enrique de Malacca -nimisen orjan, joka palveli Magalhãesia aina tämän kuolemaan saakka. Itse asiassa monet uskovat, että juuri Enrique oli todellisuudessa ensimmäinen maailman ympäri matkannut ihminen, sillä hän palasi Eurooppaan elossa, toisin kuin Fernão de Magalhães. 

Myöhemmin Magalhães matkusti Marokkoon, missä hän haavoitti jalkansa yhteenoton aikana. Palattuaan Portugaliin hän menetti tuolloisen kuningas Manuel I:n suosion. Jännite kuninkaan ja Magalhãesin välillä vei Magalhãesin Espanjaan kokeilemaan onneaan ja valtavien ponnistelujen jälkeen Magalhães onnistui saamaan kuningas Carlos I:n siunauksen matkalleen Intiaan länsireittiä pitkin.

Eeppinen matka

Fernão de Magalhães aloitti seikkailunsa 10. elokuuta 1519. Hänellä oli komennossaan viisi laivaa: Trinidad, San Antonio, Concepcion, Victoria ja Santiago. Näiden laivojen miehistöön kuului yhteensä 270 miestä monista eri kansallisuuksista, tosin suurin osa heistä oli portugalilaisia ​​ja baskeja.

Retkikunta suuntasi ensin Pohjois-Afrikkaan Sierra Leoneen. Sierra Leonelta retkikunta jatkoi länteen ja niin he saapuivat nykyisen Rio de Janeiron rannikolle. Myöhemmin he kohtasivat Río de la Plata -virran, jonka he aluksi sekoittivat kuuluisaan salmensuuhun, jonka Magalhães aavisti löytävänsä. Pettymys oli suuri, kun retkikunta ymmärsi, että virta ei ollutkaan oikea.

Lopulta he päätyivät San Juliánin lahdelle keskellä talvea. He päättivät odottaa lahdella sään parantumista, sillä Magalhãesin miehistö oli toivoton. Tämä johti siihen, että eri laivojen kapteenit punoivat salaliiton Magalhãesia vastaan. Magalhães kuitenkin löi salaliittolaiset ja siinä missä osa vastuullisista erotettiin tehtävistään, toiset taas hylättiin oman onnensa nojaan.

Unelmasta tulee totta

Keväällä 1520 retkikunta pystyi jatkamaan matkaa ja he löysivät viimein sen salmensuun, josta olivat unelmoineet vuosia aikaisemmin. Sieltä he löysivät esteettömän ja nopean reitin Tyynellemerelle, joka tuolloin tunnettiin vielä ihmisten keskuudessa Etelämerenä.

Tuon valtavan meren ylittäminen oli todellinen päänvaiva, mutta toiselle puolelle saapuessaan retkikuntaa odotti tyyni ja rauhallinen meri. Tästä syystä meri kastettiin Tyyneksimereksi, jonka nimi on säilynyt aina tähän päivään saakka – huolimatta siitä, että todellisuudessa se on raivokkain valtameri maan päällä. Ajan kronikoiden kirjoittajat ovat kertoneet, että Fernão de Magalhães itki onnesta löydettyään oikean reitin.

Salmi, joka nykyään kantaa Fernão de Magalhãesin nimeä, kastettiin alun perin Magalhãesin toimesta kaikkien pyhimysten salmeksi (Todos los Santos). Salmen ylitettyään retkikunta jatkoi matkaa pohjoiseen purjehtien Chilen rannikkoa pitkin. Myöhemmin he saapuivat avomerelle ja jatkoivat kohti länttä.

Sankariteot jatkuvat

Jälleen kerran retkikunnalla oli pulaa elintarvikkeista, sillä ruokaa ja vettä oli niukasti. Retkikunnan kronikko Antonio Pigafetta kuvaili tilannetta seuraavasti:

”Syömämme leipä ei ollut enää leipää, vaan pölyä täynnä matoja, jotka olivat jo hotkineet suihinsa kaiken. Lisäksi sen löyhkäävä haju oli sietämätön, koska ruoka oli kyllästetty rottien virtsalla. Juomamme vesi oli mätää ja haisevaa. Jotta emme olisi kuolleet nälkään, meidän on pakko syödä nahanpaloja, jotka peittivät mastoa.”

Lopulta retkikunta saapui varkaiden saarelle (la Isla de los Ladrones), luultavasti Guamiin. Sieltä he pystyivät hankkimaan lisää vettä ja ruokaa. Sitten he lähtivät uudestaan matkaan ​​ja löysivät toisen saariston, jonka he nimesivät Filippiineiksi, Espanjan silloisen kuninkaan Filip II:n kunniaksi.

Saariston alkuperäisasukkaat vastustivat Magalhãesin joukkojen läsnäoloa, mikä johti verisiin taistoihin kansalaisten ja retkikunnan välillä. Yhdessä näistä taisteluista, vuonna 1521, kaatui itse Fernão de Magalhães. Taistelusta selvinneet veivät loppuun matkan maailman ympäri, sillä ennenaikainen kuolema päätti Fernão de Magalhãesin elämän antamatta hänelle mahdollisuutta nähdä päämääränsä täyttyvän.