Entä jos en löydä sitä oikeaa ihmistä?

Entä jos en löydä sitä oikeaa ihmistä?

Viimeisin päivitys: 19 heinäkuuta, 2016

Oletko sinä rakastunut? Onko elämässäsi juuri se ihanteellinen ihminen, jonka kanssa haluaisit vanheta ja viettää koko lopun elämäsi? Jos näin on, niin onneksi olkoon! Olet yksi onnekkaista. Jos näin ei vielä ole, niin älä huoli, sillä kaltaisiasi on maailmassa miljoonia.

Tänään me haluamme puhua juuri tästä aiheesta ja kaikesta siitä stressistä, jota se aiheuttaa. Koska totuus on, että jossain vaiheessa moni alkaa pohtia “entä jos en löydä sitä oikeaa ihmistä?”

Käsitteet, kuten “ihanteellinen kumppani” ja “sinun toinen puoliskosi,” ovat yleisiä stereotyyppejä. Disneyn tarinoilla ja romanttisilla elokuvilla on yksi yhtäläisyys: ajatus prinssistä, joka rakastuu prinsessaan, jonka jälkeen he elävät kiiltokuvamaisesti elämänsä onnellisina loppuun asti. Ja tämä on jättänyt suuren ongelman kaikkien ikäluokkien naisten ja miesten käsiteltäväksi.

Sen oikean ihmisen resepti
Hääpari

Muoti, televisio ja meidän ympäristömme kertovat meille, että sillä oikealla ihmisellä on tiettyjä ominaisuuksia. Media ja yhteiskunta määrittelevät minkälainen ihanteellisen ihmisen pitäisi olla, ja luonnehtii näitä piirteitä seuraavasti:

  • Naisen: herttainen ihminen, hänestä täytyy huolehtia, häntä täytyy suojella, sekä hemmotella jonkin verran. Luonnollisesti valmis tekemään paljon (toisinaan jopa liikaa) miehensä eteen.
  • Miehen: hänen pitäisi olla virallinen, hauska ja vahva. Kykeneväinen suojelemaan rakastamiaan naisia ja välttää olemasta tunteellinen. Jos lisäksi sattuu olemaan jonkin verran varoissaan, niin moni voisi sanoa, että tällöin päästään todella asiaan.

Ja kunhan lisäät näihin piirteisiin ne asiat, joita itse rakastat, niin sinulla on käsissäsi yksityiskohtia myöten mies tai nainen, joka tekee sinut onnelliseksi aina ja ikuisesti. Tämä kaikki kuulostaa varsin mahtavalta, eikö? Mutta todellisuus on hyvin erilainen ja tästä syystä heti tai seurusteltuasi useiden poikien tai tyttöjen kanssa tajuatkin, että ihanteellista ihmistä ei ole ilmaantunut.

Ja tämä ihanteen vaaliminen on syy siihen miksi vaadimme niin paljon, että jossain vaiheessa tuo yhdistelmä ei vain enää toimi. Tämän etsimiemme streotyyppien luoma ongelma on on se, että ne ovat niin yleisluontoisia ja yhdistävät niin vastakkaisia ominaispiirteitä, että niistä tulee lopulta täysin mahdottomia saavuttaa…

Ihanteellinen ihminen on jo elämässäsi

Aiemmin kerroimme sinulle stereotyypeistä, joita etsitään oikeasta ihmisestä ja joka ei käytännössä tavallisesti toimi, sillä niitä on mahdoton saavuttaa. Puhutaan nyt ihmisestä, joka kanssasi on juuri siinä ja joka varmasti pyrkii täydellisyyteen: sinä.

Kuinka monesti olet löytänyt itsesi peilin edestä vihaisena itsellesi, koska sinulla ei ole sitä, mitä sinä uskot että sinulla tulisi olla? Kuinka monesti olet pysynyt hiljaa, jotta et vaikuttaisi heikolta, vaikka todella halusit sanoa olevasi poissa tolaltasi?

Tämä on yleisempää kuin mitä tavallisesti hyväksymme todeksi ja on osa sitä mikä tekee meistä niin yksilöllisiä. Mutta varmastikaan et ole tullut ajatelleeksi, että ihanteellinen ihminen sinulle itsellesi olet sinä itse…

Ihanteellinen ihminen katsoo peilistä

Ehkä tämä kuulostaa omituiselta, mutta loppujen lopuksi ainut ihminen, joka tulee olemaan aina kanssasi on se, joka katsoo suoraan sinuun peilistä. Ainoastaan kun opit rakastamaan itseäsi ja rakastut itseesi, voit odottaa jonkun muun näkevän mikä sinussa on ihmeellistä ja ihanaa. Ratkaisut tämän saavuttamiseksi ovat seuraavat:

  • Tunne itsesi. Käytä aikaa tutkiaksesi kuka olet ja mitä odotat itseltäsi. Salli itsellesi, että tiedät omat taitosi ja tunnet omat pelkosi. Rakastu itseesi! Jos sinä et rakasta itseäsi, niin miten voit odottaa kenenkään muunkaan rakastavan?
  • Laajenna ystäväpiiriäsi. Toisinaan me vakuutamme itsemme siitä, että jotkin asiat ovat totta vain koska emme ole kokeilleet jotain uutta. Käytä mahdollisuutesi saada uusia ystäviä ja elä sellaisten ihmisten kanssa, joiden seurassa et tavallisesti olisi.
  • Hyväksy tuska. Jos parisuhde ei toimi niin hyväksy, että myöhemmin tulee muita, jotka myös opettavat sinulle jotain. On väistämätöntä, että toisinaan me emme selviä joistakin parisuhteista irti ja ohi naarmuitta, mutta vain sinä voit valita keskitytkö kärsimiseen vai oppimiseen ja jatkamiseen. Älä pidättäydy ainoastaan siinä mitä olet oppinut, jatka ensimmäisen kärsimyksen ohi.

Ihanteellinen ihminen saapuu etsimättä

Loppujen lopuksi et ole ainut ihminen, joka odottaa tuota oikeaa, joka saa sinut hymyilemään kun vaan ajatteletkin häntä. Tärkeä asia on, että käytät aikaasi ja valmistaudut siihen, että hän saapuu elämääsi. Odotellessa keskity täysillä elämiseen, omana itsenäsi olemiseen ja sen oppimiseen miten voit olla parempi ihminen. Jotta sitten kun hän todella saapuu, se juuri oikea ihminen, hän tulee huomaamaan että sinä olet yhtä lailla hänen ihanteellinen kumppaninsa.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.