Ensisijainen haava: lapsuuden traumojen vaikutus

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Gema Sánchez Cuevas

Kirjoittanut Valeria Sabater

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Ensisijainen haava (myös lapsuuden haava) on aina avoin trauma. Se liittyy ongelmiin kiintymyssuhteessa, lapsen ja vanhemman tärkeimmässä yhteydessä. Se on emotionaalisten tarpeiden laiminlyöntiä. Tällä kivulla on juuret varhaisessa iässä eikä sitä ole ratkaistu. Kun vanhenemme, yritämme puuduttaa kipua, mutta se silti vaivaa meitä.

Yksi psykologian yleisimmistä käsitteistä psykoanalyysin näkökulmasta on haavan ja trauman muoto. Freud selitti meille, että nämä psykologiset haavat vaikuttavat ulkoa sisälle päin. Niitä tapahtuu kaikkein intiimeimmissä suhteissa, erityisesti lapsuudessa. Ne eivät katoa ajan myötä vaan haavat pysyvät piilevänä ja tunkeutuvat sisimpäämme. Siitä ne luovat enemmän ja enemmän kerroksia, saavuttaen kaikki elämämme osa-alueet.

“Ei ole laajempaa aukeamaa kuin minun haavani; haavani, jota kukaan ei näe.”

-Miguel Hernández-

Meidän varhaiset kokemuksemme

Sigmund Freud ja hänen tyttärensä Anna Freud toivat esiin ensimmäistä kertaa aikaisten kokemusten transsendenssin persoonallisuutemme kehityksessä. Sitten 90-luvulla julkaistiin tärkeä kirja tästä samasta aiheesta. ”Primal Wound” käsitteli todellisuutta, joka meni paljon pidemmälle kuin Freud. Tässä kirjassa meille kerrottiin hiljaisesta, näkymättömästä, mutta pysyvästä traumasta, jonka adoptoidut lapset kokevat.

Kirjan kirjoittaja Nancy Verrier osoitti keskeisiä ajatuksia “rikkoutuneesta siteestä”. Nämä ovat rikkoutuneita kiintymyksen tunteita tai usein tiedostamattomia haavoja, joita ihmisillä on taipumus viedä mukanaan aikuisuuteen. Tämä on kaikki seurausta lapsuudesta, josta puuttui niin paljon.

Mikä on ensisijainen haava?

Ihmisillä on tarve, joka on paljon enemmän kuin vain ruoan tarve. Kun lapsi tulee maailmaan, hänen pitää tuntea olevansa turvassa, rakastettu ja tuettu. Rakkaus sijoittaa meidät tähän maailmaan ja ravitsee meitä. Rakkaus auttaa meitä kehittymään – kehittymään turvallisesti ystävällisessä ympäristössä. Me tulemme tähän maailmaan tietäen, että me olemme tärkeitä jollekulle.

Tämän vuoksi, kun psykologi tai terapeutti ottaa vastaan potilaansa, hän myös yrittää luoda ympäristön, jossa empatia ja läheisyys ovat aina läsnä. Ihmiset tarvitsevat tämän tyyppisiä ravintoaineita. Jos emme voi ymmärtää tai tuntea niitä, meidän aivomme reagoivat lähes välittömästi. Esiintyy epäilystä, pelkoa ja jännitystä.

Näin lapsi kokee, kun hän ei tunne intiimiä sidosta. Ensisijainen haava jättää jälkensä elämään kun vanhemmat eivät ole läsnä henkisesti eikä fyysisesti. Pikkuhiljaa sen vauvan mieleen, ja myöhemmin muutaman vuoden vanhan lapsen mieleen, tunkee ahdistus, nälkä, henkinen odotus, tyhjyys, yksinäisyys, turvan menetys ja puute.

Äiti ja lapsi

Voimme ymmärtää ensisijaisen haavan lähes evoluution pyhäinhäväistyksenä. Tämä “ihmistymisen” prosessi, jonka jokainen ihminen käy läpi, tulee ensiksikin aidon kiintymyksen vuorovaikutuksesta ja jatkuvasta läheisyydestä äidin ja lapsen välillä. Emme saa unohtaa, että kun vauva tulee maailmaan, hänen aivonsa eivät ole täysin kehittyneet ja hän tarvitsee kosketuskontaktia ja sitä erityistä sidosta, jotta aivot jatkaisivat kasvua ja kehitystä.

Jos jokin epäonnistuu tässä prosessissa, jos jotain tapahtuu meidän kolmen ensimmäisen elinvuotemme aikana, aivoihin kehittyy näkymätön, mutta syvä murtuma. Se on vaurio, jota kukaan ei näe. Juuri tämä vaurio mahdollisesti lamauttaa meidät tulevaisuudessa useilla elämämme aloilla. Tässä on joitakin niistä:

Ensisijaisen haavan vaikutukset

Erittäin mielenkiintoista kirjaa pidetään käsikirjana kiintymyksen ja läheisten siteen tutkimuksessa. Sen nimi on “Handbook of Attachment“, jonka ovat kirjoittaneet psykologit Jude Cassidy ja Phillip R. Shaver. Tässä kirjassa kirjoittajat väittävät, että ihmisen perimmäinen tarkoitus on itsensä toteuttaminen. Tavoitteenamme on transsendoida, edetä turvallisesti ja edistää henkilökohtaista ja emotionaalista kasvuamme. Tällä tavalla voimme nauttia elämästämme täysin itsemme ja muiden kanssa.

Yksi tärkeimmistä edellytyksistä tälle on se, että ensimmäisinä vuosinamme meillä on turvallinen, kypsä, läheinen ja intuitiivinen yhdysside tarpeisiimme. Jos tätä ei kuitenkaan tapahdu, tämä ensisijainen haava saattaa kehittyä ja sen mukana seuraavat seuraukset:

• Epävarmuus ja huono itsetunto.
• Impulsiivisuus, emotionaalinen hallitsemattomuus.
• Lisääntynyt riski sairastua erilaisiin psyykkisiin häiriöihin.
• Vaikeuksia muodostaa vakaita ja rakastavia suhteita.
• “Selviytyjäpersoonallisuus” kehittyy. Yritämme osoittaa itsenäisyyttä ja turvallisuutta, mutta tyhjyys silti jatkuu. On tavallista, että nämä ihmiset tarvitsevat eristyneisyyttä ja yksinäisyyttä. Sitten muina aikoina he etsivät läheisyyttä, vaikka se läheisyys ei olisikaan aitoa, ja voi itse asiassa olla haitallista.

Miten parantaa ensisijaiset haavamme

Parasta näissä tapauksissa on hakea ammattiapua. Viime vuosina hoitomenetelmistä, kuten EMDR (Eye Movement Desensitization and Reprocessing), on tulossa yhä tärkeämpiä. Se on tekniikka, joka yhdistää erilaisia virikkeitä ja tietoa, niin että ihmiset voivat tuoda esiin traumaattisia kokemuksia ja lapsuuden haavoja, ja haluavat puhua niistä, tunnistaa ne ja käsitellä niitä paremmin.

On myös syytä harkita perusstrategioita, joita käytetään yleensä hyväksymään ja parantamaan ensisijaista haavaa. Nämä ovat seuraavat:

• Tulla tietoiseksi piilevistä tunteistamme ja antaa niille nimi.
• Sanoa ääneen meidän tyydyttämättömät tarpeemme (hellyys, tuki, turvan puute, empaattinen läheisyys jne.). Meidän täytyy “laillistaa” nämä tarpeet eikä tukahduttaa niitä.
• Pohtia yksinäisyyttä, jota tunsimme lapsuudessamme. Meidän täytyy tehdä tämä ilman pelkoa, ilman vihaa ja ilman häpeää. Jotkut ihmiset välttelevät ajattelemasta lapsuudessa kokemaansa tyhjyyttä. He eivät halua ajatella niitä kärsimyksen vuosia, koska kaikki se aiheuttaa heille kipua ja epämukavuuden tunnetta. Meidän on tuotava tuo haavoittunut itsemme valoon – se osa meistä, joka on edelleen täynnä vihaa, koska se ei kokenut tarpeeksi hellyyttä ja suojelua.
• Ymmärtää, että mikään ei ollut sinun syytäsi. Uhri ei ole syyllinen mihinkään.
• Sallia itsesi vapauttaa surua ja sisäisiä tunteita.
• Sitoutua muutoksiin, kyettävä muuntamaan itseäsi ja ottaa vastuu muutoksesta, joka antaa sinulle sisäistä hyvinvointia.

Anteeksianto

Lopuksi siihen miten käsitellä ja hoitaa ensisijaista haavaa ja siihen liittyvää traumaa, asiantuntijat suosittelevat meitä antamaan anteeksi.

Anteeksianto vanhemmillemme ei vapauta heitä syyllisyydestä, mutta antaa meidän itsemme vapautua heidän vaikutuksestaan. Se on yksinkertaisesti tapahtuneen, todellisuuden ja kaiken sen mitä olemme kärsineet hyväksymistä. Samanaikaisesti, kun pystymme antamaan anteeksi, voimme rikkoa kivun ympyrän ja vapauttaa taakan sydämeltämme. Me vapaudumme tuskasta, raivosta ja eilisen muistoista.

Harkitaan tätä huolellisesti. Ensisijaisen haavan aihe varmasti herättää suurta kiinnostusta, ja tämän monimutkaisen psykologisen todellisuuden ymmärtämiseen kannattaa käyttää aikaa.