En tarvitse kumppania säteilläkseni omaa valoani

En tarvitse kumppania säteilläkseni omaa valoani

Viimeisin päivitys: 09 elokuuta, 2017

Vaikka monet ihmiset ajattelevat toisin, et tarvitse kumppania säteilläksesi omaa valoasi. Tulit maailmaan jo sisäisen tähtesi kanssa, joka johdattelee sinut läpi pimeiden öiden. Ja oikean tilaisuuden tullessa tähtesi voi haluta tanssia toisen tähden kanssa, joka loistaa yhtä kirkkaasti.

Platon totesi viisaasti, että “rakkauden kosketuksesta tulee runoutta.” Löydämme vahvuuden juuri, kun ajattelimme sen olleen kadonnut. Löydämme maailman, joka loistaa vieläkin kirkkaammin. Tämä henkinen ekstaasi ansaitsee tulla koetuksi. Intohimo ei kuitenkaan ole ainoa tunne, jonka ihmiset voivat kokea. Loistaminen on myös mahdollista yksinään siinä rauhassa ja henkilökohtaisessa tyydytyksessä, jossa mikään ei ole ylimääräistä ja mitään ei puutu.

Kumppani voi tuoda elinvoimaa, onnea, hellyyttä ja läheisyyttä. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, ettei kumppania voida käyttää maagisena ratkaisuna korjaamaan tyytymättömyyttäsi elämässä. Jos et säteile yksinäsi, et voi napata myös toisen valoa pois ja olettaa, että heidän energiansa riittää molempien kannatteluun. Se voi kestää hetkellisesti, mutta hälvenee lopulta.

Nykyään useimmat meistä ovat juurtuneina ihanteellisiin käsityksiin rakkaudesta. Ajattelemme, että turhautumisemme katoaminen on välttämätöntä. Turhautuminen ei kuitenkaan voi kadota, tuhoutua tai paeta läpi rikkinäisten unelmiemme. Sinun on pikemminkin voitettava ne itse.

lamppu ja perhonen

Säteile omaa valoasi

Koit ovat surullisia, mutta kiehtovia olentoja. Ne kiehtoutuvat valosta. Esimerkiksi kuu ohjaa koiden yöllistä muuttoa ja parittelurituaaleja. Mutta kaiken keinotekoisen valonsäteilyn vuoksi niiden määrä vähenee. Samoin on tavallista nähdä koiden kuolevan lentäessään taloamme ympäröivien hehkulamppujen ympärillä.

Samaa tapahtuu myös romanttisissa ihmissuhteissa. Joillakin ihmisillä on oma valonsa; he ovat melkein kuin lamppuja kaiken pimeyden keskellä. He loistavat, sillä he nauttivat henkilökohtaisesta täyttymyksestään, hyvästä itsetunnosta ja taianomaisesta kyvystä hypnotisoida monia ihmisiä. On yleistä, että toiset tuntevat vetoa heihin ja aloittavat suhteen heidän kanssaan toivoen, että heidän rauhansa ja valonsa lieventävät pelkoa, tyytymättömyyttä ja hiljaista synkkyyttä.

On kuitenkin selvää, että mukaan mahtuu monenlaisia ihmissuhteita. On olemassa niitä, joissa pari täyttää toistensa toiveet, niitä joissa intiimiys on nautittavaa, ja niitä joissa etsitään todellista sidosta, jonka varaan yhteinen tulevaisuus voitaisiin rakentaa. Ihmissuhteelle ei ole olemassa täydellistä mallia; toiset suhteet rikastuttavat meitä siinä missä toiset ottavat meiltä pois. Jotkut ihmiset haluavat vain ottaa valomme pois ja hyötyä siitä helpottaakseen omaa suruaan tai turvattomuuttaan samalla aiheuttaen voimiemme katoamisen yksi kerrallaan.

naisen hiukset

Sisäinen valosi alkaa säteillä, kun olet siihen valmis

Kuten todettua, kumppani voi tehdä sinut onnelliseksi, mutta hän ei voi tuoda todellista onneasi. Se riippuu ainoastaan sinusta. Itse asiassa on hyvin yleistä nähdä pareja, jotka ovat naimisissa tai olleet yhdessä jo pitkään, mutta tuntevat silti olonsa onnettomaksi.

Meidän pitäisi alkaa hyväksyä, ettei onnellisuutta absoluuttisen ekstaasin merkityksessä ole olemassa. Ja mikäli sellaista on, se on hyvin lyhytaikaista ja ihanaa kuin kesäunelma. Ei ole kuitenkaan syytä tuntea kelvottomuutta tai surua. Kuten totesimme alussa, me kaikki synnymme tähti sisällämme. Se on siellä, vaikket kykenisi näkemää sitä. Sinun tulee vain tietää, kuinka sytyttää se valo, joka lopulta valaisee ja opastaa sinua.

Valo voi kuitenkin syttyä päälle vain, jos sillä on tarpeeksi energiaa. Ruokimme valoamme sisäisillä vahvuuksillamme, joiden huolehtimista laiminlyömme joskus. Näihin vahvuuksiin lukeutuvat itsetunto, itsenäinen turvallisuus, henkinen riippumattomuus, hyvä itsetuntemus jne. Itsenäinen loistaminen vaatii myös hyvää huumoria, kiitollisuutta ja luovuutta. Sinun ei tule antaa pelkojesi varjojen kummitella mustien pilvien tapaan, jotka uskaltavat estää aurinkomme säteilyn keväisin.

mies juoksee suden kanssa

Et tarvitse muita ihmisiä antamaan sinulle valoa. Älä roiku siinä, älä työnnä heitä ulos, äläkä vie heidän valoaan saadaksesi rakkautta. Me kaikki olemme kykeneväisiä säteilemään omillamme omien tähtiemme kanssa. Tämä on ainoa tapa jolla voimme luoda kauniimpia taivaita, paikkoja joissa todellinen rakkaus lähtee itsestäsi. Tällä tavoin voit loistaa suurimmalla ja aidoimmalla mahdollisella tavalla, kun ympäröit itsesi rakkaimmillasi.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.