Avatar: The Way of Water - Kaunis elokuva ympäristönsuojelusta
James Cameron on epäilemättä elokuvamaailman Leonardo Da Vinci. Harvat ovat tuoneet teknisiä innovaatioita ja kerrontaa elokuvamaailmaan samalla tavalla kuin hän. Elokuvat, kuten Aliens – paluu, Terminator – tuhoaja ja Titanic, ovat selkeitä esimerkkejä. Emme voi myöskään sivuuttaa sitä tosiasiaa, että kukaan ei ole käsitellyt kiehtovaa veden valtakuntaa kaikissa muodoissaan niin hyvin kuin Cameron.
Vuonna 1989 Cameron antoi meille elokuvan Abyss – syvyys, jossa sukeltajaryhmä tekee yhteistyötä laivaston kanssa löytääkseen upotetun ydinsukellusveneen. Siellä, valtameren syvyyksissä, he ottavat yhteyttä poikkeukselliseen muukalaisrotuun, jonka tarkoituksena on pelastaa ihmiskunta itseltään. Se antoi viestin ja ajatuksen, jotka Cameron viimeisteli ensimmäisessä Avatar -elokuvassa vuonna 2009.
Yksi käsite, joka on aina ollut läsnä James Cameronin elokuvissa, on ympäristötietoisuus. Jotkut leimaavat hänet sentimentalistiseksi, saarnaajaksi ja jopa idealistiksi. Kukaan ei kuitenkaan voi kiistää hänen kykyään viihdyttää yleisöä ja välittää samalla tärkeän viestin.
“Ihmiset ovat lähettäneet meille viestin… että he voivat ottaa mitä haluavat. Ettei kukaan voi estää heitä. No, me lähetämme heille viestin… että he eivät voi ottaa mitä haluavat! Ja että tämä… tämä on maamme!”
-Jake Sully-
Avatar: The Way of Water, matka Pandoran vesimaailmaan
Avatar: The Way of Water oli ensimmäinen elokuva, jonka James Cameron oli ohjannut 13 vuoteen. Tänä aikana CGI-tuotannosta (tietokoneella luodut kuvat) oli tullut vakio. Ehkä tästä syystä monet ihmiset ihmettelivät, pystyisikö erikoistehosteiden suuri mestari tämän elokuvan avulla yllättämään suuren yleisön tuottamalla enemmän kuin pelkän jatko-osan.
Kyllä vain hän pystyi. Elokuva on virstaanpylväs visuaalisten tehosteiden tekniikan kehityksessä vesiympäristössä. Sen lipputulot olivat kiistattomat, ja se voitti neljä Oscar-palkintoa vuonna 2023. Palkinnoista ja kehuista huolimatta kritiikkiä ja boikotointiakin on kuitenkin riittänyt.
Miksi? Otetaan selvää.
“Isoäitimme ei ota puolta, Jake. Hän suojelee vain elämän tasapainoa.”
-Neytiri-
Tavallinen tarina, mutta virkistävämpi
Avatar: The Way of Water tuo meidät takaisin edellisen päähenkilönsä, merisotilas Jake Sullyn, luo. Keho, jota hän aiemmin henkisesti manipuloi, on nyt hänen ainoa fyysinen ajoneuvonsa. Hän asuu onnellisina kumppaninsa Neytirin kanssa ja he kasvattavat lapsiaan, joista osa on adoptoitu. Hän on na’vi ja yksi parhaista kapinallissotureista taistelussa kolonisoijia vastaan.
Valitettavasti harmonia ei kestä kauan Pandoran idyllisessä maailmassa, kun ihmiskunnan siirtomaapyrkimykset nousevat jälleen ja horjuttavat rauhaa. Epätoivoisessa selviytymisyrityksessään Jaken ja hänen perheensä on poistuttava metsästä liittyäkseen toiseen klaaniin. He ovat vaaleansinisiä na’veja, joilla on evät ja jotka ratsastavat siivekkäillä ikthyosauruksilla. He ovat meren ihmisiä ja opettavat Jaken perheelle veden sääntöjä.
Matkalla heidän on opittava myös muita sääntöjä ja tapoja olla yhteydessä luontoon. He esimerkiksi muodostavat symbioottisen suhteen poikkeukselliseen valaaseen nimeltä Tulkum. Jos aiemmin Pandoran metsät näyttivät unohtumattomalta aistikokemukselta, uppoaminen näihin upeisiin merellisiin universumeihin nostaa meidät katsojina toiseen ulottuvuuteen. Vesi on toisenlainen Eeden, jossa me kaikki haluaisimme asua.
Pandora ja siirtolaiset toimivat peilinä
Tässä jatko-osassa Pandora kiehtoo meitä katsojia vieläkin enemmän kuin ensimmäisessä elokuvassa. Siinä on bioluminesoivia metsiä, kuusijalkaisia petoeläimiä, kukkia, meren olentoja ja kauniita riuttoja. Esitys saa ihomme kananlihalle ja innostaa meitä. James Cameron haluaa kuitenkin herättää katsojassa myös erään tärkeän tietoisuuden.
Tämä tuotanto on nimittäin kunnianosoitus luonnolle, luontoäidille, jota Pandorassa kutsutaan Eywaksi. Ihmiskunta on itsensä ja kaikkien ekosysteemien todellinen vihollinen. Na’vit osoittavat, kuinka he löytävät aina yhteyden planeettansa energiaan palauttaakseen tasapainon ja harmonian. Yhteyden, jota me ihmiset olemme usein rikkoneet.
Tähän mennessä emme ole vielä asuttaneet sinisten muukalaisten planeettaa. Kilpailu uusien metallien löytämiseksi Maan ulkopuolelta on kuitenkin jo käynnissä. Ajattelepa vain henkilöitä, kuten Elon Musk, Jeff Bezos tai Donald Trump, jotka useaan otteeseen ovat puhuneet tarpeesta käynnistää sellainen kilpailu, jossa olisimme uusia siirtolaisia.
“Na’vit sanovat, että jokainen ihminen syntyy kahdesti. Toinen kerta on silloin, kun ansaitset paikkasi ihmisten joukossa, ikuisesti.”
-Jake Sully-
Ympäristönsuojelu ja elokuvaboikotit
Ympäristönsuojelu ymmärretään yleisesti käytäntöjen kokonaisuutena, jonka avulla voidaan muodostaa yhteys ekosysteemiin muuttamatta sitä, mikä varmistaa sen tasapainon ja suojelun kaikkina aikoina. Juuri tätä Avatar: The Way of Water ehdottaa. Lisäksi James Cameron nostaa ympäristönsuojelun eräänlaiseksi henkisyydeksi, jossa hän näkee planeetan jumalana, ylivoimaisena olentona, joka toivottaa meidät tervetulleeksi ja antaa meille elämän.
Kun katsomme na’veja, ajattelemme väistämättömästi kaikkia niitä ihmisiä, jotka tuhoutuivat kolonialismin ja imperialismin vuoksi. Heidän kulttuurinsa, elämäntapansa ja jopa heidän maansa ryöstettiin, ja heiltä poistettiin kaikki mikä oli heille pyhää, kaikki mikä oli heille aitoa ja sopusoinnussa maan kanssa. Tätä on tapahtunut Amerikassa, Afrikassa, Australiassa… Todellakin, omassa maailmassamme on monia Pandoria.
Useat ovat kritisoineet tätä elokuvaa. James Cameronia on moitittu hänen tiedostamattomasta ylimielisyydestään ja siitä, että hän kertoi jälleen kerran kolonisaation tarinan valkoisen miehen näkökulmasta.
Esitys, jolla on kiinteät arvot
Kukaan ei kiellä, että Avatar: The Way of Water on tekniikan spektaakkeli. Se ei kuitenkaan muistuta klassisia Marvel-tuotantoja, joissa sensaatiomaisuus on yleensä hallitseva. Na’vit ovat avatareja. Ne toimivat peilinä, jossa näemme oman ihmisyytemme heijastuksen. Epäilemättä se on jotain, jota meidän ei pitäisi unohtaa.
Sen lisäksi, että tämä elokuva kehottaa palauttamaan yhteyden luontoon ja ympäristön kunnioittamiseen, se kertoo rakkaudesta ja perheestä. Se puhuu myös johtajuudesta, ihmisten liitosta ja jopa naisten voimasta. Ronal, raskaana oleva heimojohtaja, ja Neytiri ovat jälleen yksi esimerkki Cameronin luomista hahmoista, joita on vaikea unohtaa, kuten luutnantti Ripley tai Sarah Connor.
Tämä kolmen tunnin elokuva saattaa osoittautua joillekin liian pitkäksi. Toisille se on matka, joka menee ohi hetkessä ja saa heidät haluamaan palata Pandoraan uudelleen. Onneksi kolmannen jatko-osan tuotanto on jo käynnissä.