Rakastan aisteilla ajattelevia ihmisiä, jotka eivät erottele järkeä ja tunnetta

· 28.8.2016

Eduardo Galeanolla oli tapana sanoa, että “kieli joka kertoo totuuden on aisteilla ajatteleva kieli” ja että parhaita ihmisiä ovat ne, jotka pystyvät ajattelemaan tunteella ja tuntemaan ajatuksella.

Tämä johti hänet tekemään väitöksen, jonka mukaan hän “pitää aisteilla ajattelevista ihmisistä, jotka eivät erota järkeä sydämestä. Jotka ajattelevat ja tuntevat samaan aikaan. Ilman, että erottavat pään kehosta, saati tunteet järjestä.”

Niin paljon kuin saatammekin sekaantua asiaan, toimivat meidän sydämemme seuraten oman mielemme logiikkaa ja päin vastoin. Me olemme kokonaisia, ajatellen ja tuntien yhtä aikaa ja tämän ymmärtäessämme me pääsemme lähemmäs todellisuutta.

Nainen ja tunteet

Tuntemuksiemme hallitseminen on tarpeen muistaaksemme mitä ansaitsemme

Aisteilla ajattelu on salaisuus, jonka avulla me samaistumme ja yhdistymme niin rakkauteen, ystävyyteen, pettymykseen, iloon, enkeleihimme kuin demoneihimmekin. Me emme voi rikkoa itseämme useisiin erillisiin osiin, erottaaksemme tunteemme omista ajatuksistamme.

Kun huomamme meidän haasteeksemme osuneen monimutkaisen suhteen, emme me voi koettaa ohjata itseämme ainoastaan perustuen siihen mitä tunnemme. Toisinaan meidän täytyy työntää osa siitä mitä me tunnemme sivuun, jotta voimme järkemme avulla asettaa enemmän arvoa sille mitä me todella ansaitsemme.

Joka tapauksessa meidän tunteillamme ja mielenliikutuksillamme on vaikutus joka ikiseen päätökseen ja tapahtumaan omassa elämässämme (ja lisäksi on erittäin hyvä asia, että näin on, koska muussa tapauksessa me olisimme pelkkiä robotteja).

Tunteellinen nainen

Aisteilla ajattelun herkkyys, lähtökohta empatialle

Ihmisillä on enemmän tai vähemmän aisteilla ajattelun tuomaa herkkyyttä ja havaintokykyä. On olemassa ihmisiä, jotka ajattelevat ja toimivat perustuen uskomukseen, jonka mukaan nykyajan maailmassa elämän olosuhteet syövät meidät hengiltä, jos olemme herkkiä ja kiinnitämme huomiotamme omiin tunteisiimme.

Tästä syystä on tarpeen harrastaa itsetutkiskelua, sillä jotta voimme tuntea olomme eläväksi ja antautua samaan aikaan virran vietäviksi, täytyy meidän sekä ajatella että tuntea. Sillä miten me voimme kasvattaa lapsia jos asetamme aina logiikan etusijalle? Miten me voimme rakastaa jos tarjoamme järjelle tärkeämmän roolin?

Monet uskovat, että järjen tuominen esiin tunteiden kustannuksella on vahvuuden merkki, ja että meidän tunteemme ja jopa herkkyytemme ovat merkkejä heikkoudesta ja hauraudesta. Mikään ei kuitenkaan voisi olla kauempana totuudesta: näiden kahden yhdistelmä on se, mikä tekee meistä todella mahtavia.

Aisteilla ajattelevan filosofian ylläpitäminen on yksi tapa syleillä elämää ja sitä perusolemusta mitä me todella olemme. Itse asiassa aisteilla ajattelevat ihmiset ovat niitä, jotka keräävät eniten karismaa kokemuksen kartuttamaan ansioluetteloon sekä parhaimman kyvyn löytää yhteys ympäristöönsä.

Sydän ja perhonen

Aisteilla ajatteleva ihminen on tasapainoinen ihminen, joka tarjoaa muille ihmisille luottamusta, hyviä aikeita, tunneälyä, voimaa ja vahvuutta levittää omat siipensä sekä tarjota omille tavoitteilleen vapaat kädet.

Aisteilla ajattelevat ihmiset ovat niitä, jotka ymmärtävät parhaiten pienten yksityiskohtien tärkeyden kun on aika samaistua maailmaan. He ymmärtävät muita paremmin, että meidän elämältämme puuttuu merkitys ilman siteitä, jotka yhdistävät meidät toisiimme ja saavat meidät kunnioittamaan toinen toistamme.

Järjen ja sydämen avioliiton juhlistaminen on oman hyvinvointimme perusta

Meidän pitäisi kiittää aikaa, joka on lempeällä tavallaan osoittanut meille, että hyviä asioita voi tapahtua milloin tahansa. Toisinaan hyvää tapahtuu tunteidemme leikkikentällä ja toisinaan hyväillen järkemme nystyröitä.

Tästä syystä onkin niin tärkeää, että me emme erota järkeä tunteista, koska molemmat ovat tarpeen maailman ja kaiken meille tapahtuvan ymmärtämiseksi sekä päätösten tekemiseksi.

Aisteilla ajatteleva mieli sallii meidän toimia yhteistyössä ympäristömme kanssa ja olemaan yhteydessä muihin tehdäkseen kustakin suhteesta entistä tyydyttävämmän. Me emme kuitenkaan aina tiedä miten luoda tasapainoa asioiden välillä.

Nainen tuntee aisteilla

Hyvin toimivat sosiaaliset aivot ovat sellaiset, jotka yhdistävät järjen ja tunteen, sillä kumpikaan ei ole toista parempi, huonompi tai ylivoimaisempi. Ilman emotionaalista herkkyyttä me emme pysty ymmärtämään maailmaa, joka on rakennettu järjen perustalle saati toisin päin.

Todellisuudessa ajatteleminen ilman että tuntee (tai päinvastoin) on näkemistä ilman että näkee, kuulemista ilman että kuulee, rakastamista ilman että rakastaa ja elämistä ilman että elää. Ja moinen on aivan yhtä mahdotonta kuin täydellisen ja vilpittömän hymyn olemassaolo ilman todellisen ilon tunnetta.