Ahdistuksen 5 ensimmäistä oiretta, jotka jäävät huomaamatta

· 21.10.2018

Useimmiten ahdistuksen ensimmäiset oireet jäävät huomaamatta, sillä ne ovat hienovaraisia, ja voi vaikuttaa ettei niillä ole mitään tekemistä ahdistuksen kanssa. Neurotieteilijät ovat huomanneet, että nämä merkit ilmenevät aikaisin ja ne toimivat varoituksena siitä, mitä aivoissamme tapahtuu.

Sitten kun ahdistus on asettunut meihin, ensimmäiset tuntemukset ovat epävarmuus, pelko ja syvän sisäisen kuilun tunne. Ahdistuksen myötä tulee fyysisiä, psykologisia, kognitiivisia ja emotionaalisia oireita. Siksi ahdistus on monimutkainen tila, jota on vaikea paeta.

Kaikkien näiden ongelmien suhteen, mitä aikaisemmin ahdistus havaitaan, sitä mahdollisempaa on siihen on puuttua, ja sitä suurempi mahdollisuus siitä on päästä yli. Siksi on tärkeää olla valppaana ahdistuksen ensimmäisistä oireista.

Ahdistuksen 5 ensimmäistä oiretta

Kylmät jalat

Jalkojemme lämpötila voi olla henkisen tilamme mittari. Yksi ensimmäisistä ahdistuksen oireista saattaa olla kylmät jalat, silloin kun mitkään fysiologiset syyt eivät voi selittää tätä. Miksi kylmiä jalkoja pidetään ahdistuksen oireena? Kuinka kylmät jalat kertovat ahdistuksesta?

Tämä ilmiö tapahtuu, kun henkilö tuntee olevansa uhattu. Ylävartalon elinten verenkierto lisääntyy. Tämä kohdistuu pääosin sydämeen ja ruoansulatusjärjestelmään. Tämä on elimistön tapa reagoida vaaraan. Kun tämä tapahtuu, etenkin jalat saavat vähemmän verta ja tästä syystä jalkojen lämpötila laskee.

ahdistuksen 5 ensimmäistä oiretta: kylmät jalat

Jatkuva haukottelu

Seuraava varhainen ahdistuksen oire on yleistynyt haukottelun tarve. Bournemouthin yliopistossa suoritettu tutkimus vahvistaa tämän. Tutkimuksen mukaan ahdistuneessa, pelokkaassa tai paniikkitilassa olevilla ihmisillä on tarve haukotella useammin.

Tutkimus osoitti, että haukottelun ja kortisolin, stressihormonin, välillä on suora yhteys. Mitä enemmän henkilö haukottelee, sitä enemmän hänellä on kortisolia. Näin on siitä syystä, että kortisoli lisää ruumiin lämpötilaa. Haukottelu puolestaan toimii ruumiin lämpötilan laskijana.

Henkinen sumu

Henkinen sumu on tila, joka tekee keskittymisestä vaikeaa. Koemme sen eräänlaisena epätodellisuutena. Henkisestä sumusta kärsivien on vaikea yhdistyä nykyhetkeen ja liittää ajatuksia yhteen.

Henkistä sumua kutsutaan myös nimellä ‘’fibromyelin,’’ ja se saattaa olla yksi varhaisista ahdistuksen oireista. Kun koemme henkistä sumua, mielessämme on niin monta ajatusta, että tavallaan aivan kuin jokin verho sumentaisi ajatuksemme. Tästä syystä on niin vaikea kiinnittää huomiota mihinkään.

ahdistuksen 5 ensimmäistä oiretta: sumuinen pää

Toistuvat painajaiset

Olemme kaikki kokeneet painajaisia. Tämä ilmiö voidaan liittää tilanteisiin jotka olemme kokeneet ja jotka ovat vaikuttaneet meihin syvästi. Ehkä emme ole kunnolla sulattaneet niitä tilanteita ja siksi ne palaavat luoksemme unissamme. Mutta kun tästä tulee toistuvaa, se saattaa olla piilevän ahdistuksen ilmentymä.

Unet, etenkin painajaiset, voivat olla alitajuntamme ilmentymiä. Ehkä emme ajattele näitä tilanteita päivällä, mutta ne ottavat kuitenkin otteen elämästämme alitajuntaisesti. Painajaiset voivat olla yksiselitteinen merkki alkavasta ahdistuksesta.

Metallinen maku suussa

Bristolin yliopisto on suorittanut tutkimuksen koskien ahdistusta. Tutkijoille on selvinnyt, että ahdistuneilla ihmisillä on taipumus tarkempaan suolan ja katkeran maun havaitsemiseen. On myös käynyt ilmi, että yksi ensimmäisistä ahdistuksen oireista on ärsyttävä metallinen maku suussa.

ahdistuksen 5 ensimmäistä oiretta: metallinen maku suussa

Tätä ilmestyy, sillä ahdistus on potentiaalisesti voimakas tunne, ja joissain ihmisissä se saa aikaan suun bakteereiden lisääntymisen. Tämä puolestaan johtaa ikenien veren vuotoon. Tämä voi kuitenkin olla todella lievää ja siksi se ei ole havaittavissa paljaalla silmällä – tai suulla. Mutta se tuntuu kuitenkin siltä, että suussa maistuu veren metallinen maku.

Ahdistus, aivan kuten muutkin psykologiset tilat, muuttaa käytöstämme. Huomaamattamme opimme nämä uudet käyttäytymismallit ja alamme toistaa niitä. Toisin sanoen, me opimme nämä ahdistavat käytökset ja omaksumme ne, ja alkavat tuntua normaaleilta. Kun tämä tapahtuu, se jättää jälkeensä ahdistuksen kierteen, josta tulee haastava ja monimutkainen.

Siksi on todella tärkeää tarkkailla itseään. Meidän on havaittavat muutokset, uudet oireet, epämukavuudet, olivat ne kuinka pieniä tahansa. Jos voimme tunnistaa ahdistuksen sen ensimmäisissä vaiheissa, olemme paremmassa asemassa kohdatessamme sen.