Logo image
Logo image

Afroditen ja Aresin myytti, kauneuden ja sodan liitto

4 minuuttia
Afroditen ja Aresin myytti on erittäin mielenkiintoinen tarina monesta eri syystä. Erityisesti siksi, että se kertoo meille tarinaa, joka toistuu kreikkalaisessa mytologiassa; tarinaa siitä omituisesta yhteydestä, joka kauneuden ja sodan väliltä löytyy. Ja nämä kaksi mytologista jumalaa vahvistavat tämän yhteyden.
Afroditen ja Aresin myytti, kauneuden ja sodan liitto
Viimeisin päivitys: 23 helmikuuta, 2020

Afroditen ja Aresin myytti on yksi mielenkiintoisimmista tarinoista, joita kreikkalaisesta mytologiasta vielä tänäkin päivänä löytyy. Tässä kohtaa on hyvä vielä muistuttaa, että Afrodite oli kreikkalaisessa mytologiassa kauneuden ja seksuaalisen rakkauden jumalatar. Myytti kertoo, että Afrodite syntyi merestä ja hänen kauneutensa oli suurempi kuin minkään muun maan päällä tai taivaassa elävän olennon. Kaikki jumalat ja kuolevaiset, jotka hänet näkivät, lumoutuivat Afroditen sanoinkuvaamattomasta kauneudesta välittömästi; ja myös Afrodite itse tiesi tämän. Osittain siksi hän oli myös turhamainen.

Hefaistus, tulen ja taonnan jumala sekä seppien ja käsityöläisten suojelija oli yksi niistä, jotka rakastivat Aphroditea salassa. Hefaistus oli Heran ja Zeuksen, jumalten jumalan eli ylijumalan, poika. Lisäksi hän oli täysi vastakohta Afroditen suhteen: Hefaistus oli muista jumalista poiketen epämiellyttävä ja ruma olento. Itse asiassa Afroditen ja Aresin myytin mukaan Hefaistuksen syntyessä hänen äitinsä Hera kauhistui Hefaistuksen rumuudesta ja karkotti hänet Olympuksesta.

Hefaistus oli ontuva ja kyttyräselkäinen. Hän näytti huolimattomalta ja epämiellyttävältä. Oman äitinsä nöyryyttävän hylkäämisen johdosta hän päätti kostaa. Kostonsa saavutaakseen Hefaistus päätti rakentaa työpajallaan maagisen valtaistuimen ja onnistui harhautuksen kautta houkuttelemaan äitinsä Heran istumaan siihen. Näin tehdessään Hera joutui maagisen valtaistuimen loukkoon pystymättä liikkumaan.

“Viimeiset, joille annamme anteeksi heidän uskottomuutensa, ovat ne, jotka olemme pettäneet.”

-Emil Cioran-

Some figure

Hefaistus ja Afrodite

Hera vetosi poikaansa, jotta tämä vapauttaisi hänet. Hefaistus asettikin Heralle vain yhden ehdon hänen vapaudelleen: jumalten tulisi antaa Afrodite hänelle vaimokseen. Ylijumala Zeus päätti hyväksyä Hefaistuksen toiveen. Se, mitä Afroditen ja Aresin myytti kertoo meille seuraavaksi on se, miten kauneuden jumalatar kauhistui tästä toiveesta. Hän vihasi Hefaistusta sydämensä pohjasta, sillä hän ei ollut kaunis kuin Afrodite.

Hefaistus yritti väsymättä saada Afroditen kiintymyksen puolelleen. Hän suunnitteli vaimolleen kauniita koruja työpajallaan. Olivat Hefaistuksen pyrkimykset sitten miten kauniita tai helliä tahansa, ei Afroditella kuitenkaan ollut kiinnostusta tulen jumalaa kohtaan. Täysin päinvastoin, aina kun hän vain pystyi, hän oli uskoton miehelleen niin muiden jumalten kuin jopa kuolevaisten kanssa ilman, että Hefaistus olisi edes huomannut mitään.

Tässä vaiheessa tarinaan mukaan astuu Ares, sodan, väkivallan ja miehisyyden jumala sekä heikoimpien puolustaja. Hän oli Hefaistoksen tapaan Heran ja ylijumala Zeuksen poika. Kuitenkin, toisin kuin Hefaistus, Ares oli ulkomuodoltaan erittäin komea. Lisäksi hänet tunnettiin heikkoudestaan muita jumalattaria ja naisia kohtaan. Hän ei tosin koskaan vaivautunut valloittamaan heitä, vaan teki yksinkertaisesti voimillaan ja viehättävyydellään heistä omansa.

Afroditen ja Aresin myytti

Afroditen ja Aresin myytin kertoman mukaan sodan jumala kohtasi kauneuden jumalattaren ja rakastui tähän toivottomalla tavalla. Toisin kuin mitä hänellä oli tapana tehdä muiden rakastajiensa kanssa, Ares päätti valloittaa Afroditen. Hän täytti kauneuden jumalattaren lahjoilla ja kiitoksilla voittaakseen hänen rakkautensa. He viettivät paljon aikaa yhdessä, kunnes Afrodite viimein vastasi Aresin rakkaudenosoituksiin.

Afroditen aviomies Hefaistus vietti jokaisen iltansa työpajallaan takoen. Niinpä Afrodite ja Ares, päättivät hyödyntää tämän tilanteen omaksi edukseen ja viettivät koko yön yhdessä aina aamunkoittoon asti. Aresia seurasi aina nuori mies nimeltä Alectrion. Hänen tehtävänään oli vahtia ovea ja kertoa Aresille ja Afroditelle, kun Helios, Aurinko, viimein ilmestyisi horisonttiin. Helios kykeni näkemään kaiken, joten Aresin ja Afroditen oli pidettävä kiihkeä romanssinsa salassa.

Kreikkalaisen mytologian mukaan jokaisella kreikkalaisella jumalalla tai jumalattarella sai olla niin monta rakkaussuhdetta ja rakastajaa kuin he vain halusivat. Se, mikä ei myytin mukaan kuitenkaan ollut sallittua, oli yhden ja saman rakastajan tai rakastajattaren ylläpitäminen, eli toisin sanoen niin kutsuttu muodollinen uskottomuus. Afroditen ja Aresin suhde oli juuri tällainen.

Some figure

Salasuhteen päätös ja rangaistus

Kaikki meni suunnitelmien mukaan, kunnes yhtenä päivänä päivittäisestä rutiinistaan väsynyt Alectrion nukahti kesken vartionsa. Näin ollen hän ei voinut kertoa Aresille ja Afroditelle, että Helios oli jo saapunut horisonttiin. Helios näki rakastajat yhdessä niiden samojen lakanoiden alla, jotka Afrodite jakoi miehensä Hefaistuksen kanssa. Täynnä tuohtumusta, Helios kiiruhti tulen jumalan pakeille ja kertoi hänelle kaiken.

Afroditen ja Aresin myytti kertoo seuraavaksi, kuinka Hefaistus tunsi uutisesta syvää loukkaantumista sydämensä pohjassa. Kuten tavallista, hän ei kyennyt ajattelemaan mitään muuta kuin kostoa. Tätä varten Hefaistos suunnitteli upean kultalangoista koostetun verkon. Langat olivat niin ohuita ja hienoja, ettei niitä voinut paljain silmin nähdä, mutta samalla ne olivat poikkeuksellisen kestäviä. Juonikkaasti hän jätti kultalangoista tehdyn verkon sänkyyn. Sitten hän kertoi vaimolleen, että hän oli päättänyt lähteä matkalle.

Ares, joka oli aina tietoinen Hefaistuksen tekemisistä ja liikkeistä, käytti tilaisuuttaan hyväkseen ja meni heti katsomaan Afroditea. Kun he rakastelivat, kultalankojen verkko putosi heidän ylleen ja vangitsi heidät siimeksiinsä. Hefaistus rynnisti heti paikalle ja kutsui samalla kaikki jumalat tarkastelemaan tilannetta. Muut jumalat nauroivat tilanteelle niin kovaa, että heidän naurunsa vaikutti ikuiselta.

Tämän jälkeen rakastajat vapautettiin kultaverkon syövereistä ja molempien heistä oli mentävä eri paikkoihin. Ares rankaisi Alectrionia huolimattomuudestaan muuttamalla hänet kukoksi ja saaden hänet laulamaan näin aina, kun Aurinko saapui horisonttiin. Mytologia myös kertoo, kuinka näiden kahden jumalan välisestä rakkaudesta syntyi romanttisen rakkauden jumala Eros. Ares ja Afrodite eivät saaneet nähdä enää toisiaan, mutta he uhmasivat tätä käskyä ja saivat yhdessä vielä seitsemän lasta.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • De Inda, C. M. (2001). Una comedia vital. El episodio de Ares y Afrodita. Cuadernos de Literatura, (10), 47-54.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.