9 tapaa, jotka pitävät rakkauden elossa

19.3.2016 en Tunteet 200 Jaetut

Anna ei ole enää onnellinen hänen kanssaan.  Kaikki se, mihin hän rakastui, näyttää kadonneen. Hänellä on yksinäinen olo, ja hänestä tuntuu, ettei häntä arvosteta. Hän ei enää lähetä Annalle viestejä töistä, joissa hän kertoo ajattelevansa tätä, eikä hän enää suutele tätä kun he tapaavat. Anna miettii, ”Mitä tapahtui rakkaudellemme? Onko olemassa mitään tapaa korjata tilannetta?”

Anna on päättänyt, ettei enää luota häneen. Hänestä tuntuu, ettei mikään pidä heitä enää yhdessä. Ei enää suudelmia tai kosketuksia. He eivät enää edes juttele tai jaa tarinoita keskenään. Tällaiset pienet päivittäiset teot tekivät heidät läheisiksi ja saivat Annan tuntemaan itsensä erityiseksi. Rutiini, aika ja ehkäpä usko siihen, että mitään ei tulla enää saavuttamaan tuhoavat hänen suhteensa Pauliin.

Pauli ei myöskään ole enää onnellinen. Kun hän tulee töistä kotiin, hänellä on aivan yhtä yksinäinen olo kuin Annallakin. He molemmat työskentelevät omina aikoinaan, ja usein Pauli syö lounaan tai illallisen ilman Annan kaunista hymyä, jonka hän muistaa yhä ateriansa lopuksi ennen nukkumaanmenoaan. Hän myös nukkuu yksin, sillä Anna on yövuorossa.

Kyseinen tarina, jonka juuri kerroimme, sopisi niin monen parin elämään, jotka ovat jääneet jumiin saman kaltaiseen tilanteeseen. Mutta onko tällaiseen tilanteeseen olemassa ratkaisuja, joilla suhde saataisiin takaisin entiselleen?

Rakkaus on kaikkein suurin mysteeri ja mahtavin seikkailu, jonka jokainen meistä kokee omalla ainutlaatuisella tavallaan. Rakkaudelle ei ole olemassa reseptiä tai taianomaisia kaavoja, eikä myöskään ole olemassa mitään erityistä keinoa, jolla se saataisiin pysymään elossa. Ehkäpä rakkaus on enemmänkin pieni kasvi, josta meidän tulisi huolehtia joka päivä, tai ehkäpä se on liekki, joka palaa toisina päivinä kirkkaammin, ja toisina päivinä se on pelkkä hiillos, mutta koskaan se ei sammu kokonaan.

Vaikkei rakkaudelle olekaan olemassa mitään loitsuja, kun käytämme tunneälyä suhteissamme, se auttaa meitä pitämään tunteemme toista kohtaan yllä. Tästä syystä haluaisimme jakaa kanssasi mielenkiintoisen, ”Psychology Today” -julkaisussa esiintyneen artikkelin, jonka on kirjoittanut psykiatri ja kuraattori Mark Goulston. Goulston on myös kirjoittanut englanninkielisen kirjan ”The 6 Secrets of a Lasting Relationship” (”6 salaisuutta kestävään parisuhteeseen”). Artikkelissa hän kertoo 9 tavasta, jotka kuuluvat onnelliseen ja menestyvään parisuhteeseen. Parasta tässä on se, että kyse ei ole taikuudesta, vaan tunneälystä.

Tutustu seuraavaan 9 tapaan, jotka Goustonin mukaan yhdistävät onnellisia pareja. Löytyykö sinun suhteestasi näitä?

1. Pariskunnalla on yhteisiä mielenkiinnonkohteita. Yhdessä tekeminen yhdistää. Vaikka asioiden tekeminen erillään voi olla parisuhteessa okei, yhdessä tekeminen tekee asioista mielenkiintoisempia. Tästä syystä tarkkaile sitä, kuinka paljon aikaa vietätte erillänne toisistanne, ja varaa aikaa sille, että voitte nauttia asioista yhdessä.

2. He luottavat toinen toiseensa ja antavat anteeksiKaunan kantaminen ja pitkävihaisuus aiheuttavat hallaa parisuhteelle. Riidan jälkeen, sitten kun tilanne on rauhoittunut, puhukaa keskenänne, antakaa toisillenne anteeksi ja luottakaa toisiinne. Tämä vahvistaa suhdetta paljon enemmän kuin kaunan kantaminen.

3. He kävelevät vierekkäin, käsi kädessä. Käsi kädessä käveleminen luo tunteen, että olemme yhteydessä toiseen. Tämä tapa auttaa meitä tuntemaan läheisyyttä.

4. He menevät nukkumaan samaan aikaan. Parisuhteen alussa parilla on usein tapana mennä sänkyyn samaan aikaan, sillä he haluavat pitää intiimiyden yllä ja nauttia intohimoisista hetkistä niin usein, kuin mahdollista. Tällaiset parit kykenevät viettämään paljon aikaa keskenään, sillä he suunnittelevat aikataulunsa toistensa ympärille. He tietävät, että on tärkeää olla intiimissä yhteydessä makuuhuoneen puolella, olipa sitten kyse fyysisestä tai henkisestä intiimiydestä.

5. He sanovat toisilleen päivittäin ”hyvää huomenta” ja ”minä rakastan sinua”. Mikä olisikaan parempi tapa aloittaa päivä kuin näiden kahden lauseen kuuleminen? Ne tekevät ihmeitä itsetunnon kohottamiselle, jotta pystymme kohtaamaan alkavan päivän.

6. He sanovat ”hyvää yötä” jopa silloin, kun he ovat vihaisia. Tämä on tapa osoittaa puolisolle, että vaikka juuri riitelimme, rakastan häntä yhä.

7. He soittelevat toisilleen tai lähettelevät viestejä päivän mittaan. Tämä on loistava tapa pysyä yhteydessä kumppanisi kanssa. Kun tiedät, miten hänen päivänsä on mennyt, ymmärrät häntä paremmin, kun hän saapuu kotiin.

8. He ovat ylpeitä näyttäytyessään toistensa kanssa. He pitävät toisiaan kädestä tai vyötäröltä kävellessään. He eivät pelkää näyttää tunteitaan avoimesti. He eivät leuhki, mutta näyttävät rakkautensa toisiaan kohtaan.

9. He keskittyvät toistensa positiivisiin puoliin, eivät puutteisiin. Meillä kaikilla on sekä positiivisia että negatiivisia luonteenpiirteitä. Parasta, mitä voimme toiselle tehdä, on keskittyä positiivisiin piirteisiin, ja antaa pienten negatiivisten sellaisten olla. Negatiivisiin asioihin keskittyminen tuo lisää negatiivisuutta parisuhteeseen.

Sanoisitko, että nämä ovat tapoja, jotka pätevät myös sinuun ja kumppaniisi? Mitä lisäisit tähän listaan? On olemassa monia tapoja pitää parisuhde vahvana ja niin kauan kuin molemmat osapuolet ovat valmiita työskentelemään sen eteen, jakamaanne rakkautta voidaan pitää yllä jollakin keinolla.

UUTISIA VERKOSSA