7 zen-käskyä, jotka muuttavat elämäsi
Zen-käskyt ovat tomintamalleja, jotka ovat suuntautuneet kohti suurempaa tietoisuutta ja yksinkertaisempaa elämää vailla turhia huolia.
Zen-munkit arvostavat syvästi rauhaa ja tietoisesti näkevät todellisuuden sellaisenaan kuin se on. Siksi kaikki zen-käskyt keskittyvät siihen, että pääset eroon tarpeettomasta ja merkityksettömästä. Se tarkoittaa myös joidenkin sellaisten tapojen hyväksymistä, jotka auttavat sinua löytämään sisäisen rauhan ja puhdistamaan omatuntosi.
“Zen ei ole jonkinlainen jännitys, vaan keskittymistä meidän tavalliseen arkeemme.”
-Shunryu Suzuki-
Sanotaan, että kaikki zen-käskyt voidaan tiivistää yhteen lauseeseen: “Hymyile, hengitä ja etene hitaasti”. Tarkkaan ottaen käskyt ovat monimutkaisia. Ne kuitenkin voidaan muotoilla seuraaviin periaatteisiin.
1. Ensimmäinen zen-käsky: tee yksi asia kerrallaan
Yhden asian tekeminen kerrallaan on vaikeaa. Yhteiskuntamme näkee monisuorittamisen eli “multitaskauksen” ihailtavana tapana, joten monet meistä tekevät jatkuvasti useita asioita samaan aikaan.
Syömme lounasta samalla kun teemme bisnestä. Tai me teemme yhtä tehtävää samalla kun ajattelemme toista. Pitkällä aikavälillä se voi tuhota hermot. Se on stressin lähde ja johtaa tehottomaan tulokseen. Parasta, mitä voit tehdä, on keskittyä vain yhteen toimeen. Sitten sielusi pystyy säilyttämään rauhallisen rytmin.
2. Tee asioita hitaasti ja mielelläsi
Nopeus on toinen tunnusmerkki nyky-yhteiskunnassa, kaikki alkaen työstä aina seksiin. Näyttää siltä, että meidän iskulauseemme on tehdä niin paljon kuin mahdollista, niin nopeasti kuin mahdollista. Ikään kuin meillä ei olisi koskaan tarpeeksi aikaa.
Zen-käskyt osoittavat, että sinun pitäisi tehdä itse asiassa juuri päinvastoin. Tee asioita hitaasti, ilman kiirettä. Nykymaailmassa se ei ole helppoa. Se vaatii opettelua. Tulos on kuitenkin mahtava. Voit keskittyä paremmin, joten myös tuloksesi ovat parempia.
3. Saata loppuun se mitä aloitat
Multitaskaaminen ja nopea tempo jättävät monet asiat kesken. Juuri siitä tulee tuo tunne, että “et saa mitään koskaan tehtyä”. Tämä vaikuttaa tunteisiisi hyvin negatiivisesti. Ensinnäkin se ruokkii ahdistusta ja hätää. Toiseksi huomiosi on hajallaan ja pinnallista. Se on kuin eläisi vain katsellakseen elämän menevän ohi.
4. Pysähdy tehtävien välillä
Yksi laiminlyödyimmistä elämän näkökohdista nykymaailmassa on lepo. Niin monella ihmisellä on vaikeuksia pysähtyä ja levätä. He tuntevat syyllisyyttä tai kiusaantuneisuutta, jos he pysähtyvät edes hetkeksi. He tekevät niin vain jos uupumus saa heistä otteen.
Yksi zen-käskyistä sanoo, että on erittäin tärkeää levätä tehtävien välillä. Keskeinen tavoite on laittaa elämäsi järjestykseen. Sinun täytyy sallia mielesi katkaista yhteys yhdestä toimesta ennen kuin aloitat seuraavan.
5. Rituaalit
Rituaalit ovat asioita, jotka teet aina samalla tavalla. Niiden tarkoitus on antaa erityinen merkitys hetkelle tai toimelle. Rituaalit auttavat mieltä ja sielua kehittymään myönteisellä tavalla.
Zen-käskyt suosittelevat, että luot omia rituaaleja. Se auttaa sinua olemaan tietoinen erityisistä hetkistä. Se on tapa valmistaa itsesi kokemaan kaikki intensiivisesti ja täysipainoisesti. Ajatuksena on suorittaa rituaaleja arkipäivän tilanteissa, kuten syödessä tai nukkuessa.
6. Tee vähemmän
Toinen haitallinen moderni tapa on täyttää päivä loputtomilla tehtävillä ja sitoumuksilla. Teemme tämän oletettavasti siksi, että saisimme suurimman hyödyn ajastamme. Mittaamme vaikuttavuutta määrässä emmekä laadussa. Mutta jos ahdat päiväsi kaikenlaisilla puuhasteluilla, sillä on enemmän tekemistä ahdistuksen kuin tehokkuuden kanssa.
Zen-mestarit suosittelevat aikasi puhdistusta. Poista tarpeettomat toimet. Järjestä aikasi niin, että voit täyttää velvollisuutesi ja pitää taukoja joka päivä. Varmista, että teet aikaa elämässäsi myös muulle kuin työlle.
7. Hymyile ja palvele muita
Hymyily ja muiden palveleminen on hyvä tapa parantaa elämänlaatua. Et ehkä huomaa aluksi, mutta ajan myötä tulet näkemään selvästi, miten muiden ihmisten suhtautuminen on suopeampaa ja lämpimämpää.
Toisten palveleminen on myös tapa lisätä itsensä rakastamisen tunnetta. Sana “palvella” tässä ei viittaa nöyristelyyn. Se viittaa hyödyllisyyteen muille ihmisille ja anteliaisuuteen pitäen mielessä heidän tarpeensa ja vastoinkäymisensä. Ystävälliset ja avuliaat ihmiset kokevat maailman positiivisemmin.
Nämä 7 periaatetta eivät vastaa zen-käskyjä kirjaimellisesti. Pikemminkin ne ovat yhteenveto tämän erityisen filosofian tuntomerkeistä. Tavoitteena on antaa sinulle joitakin käytännön ajatuksia, jotta voit elää onnellista, rauhallista elämää.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- Brooks, Jennifer (2013). La magia de la meditación zen: secretos para encontrar el tiempo para la paz mental todos los días. Createspace.
Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.