7 syytä olla luovuttamatta

· 21.4.2016

Joskus sinusta tuntuu siltä, että kaikki ponnistelusi ovat aivan turhia tai että vaikka kuinka kovasti paiskisit töitä tavoitteidesi eteen, et tule saavuttamaan päämäärääsi. Tällaisina päivinä haluaisit jättää kaiken tämän taaksesi ja pyhittää elämäsi jollekin aivan muulle.

Ehkäpä juuri tänään on yksi noista päivistä tai hetkistä! Mutta et saa antaa luovuttamisen houkutuksen ottaa valtaa sinusta. Näinä hetkinä saattaa tuntua siltä, että päämääräsi on liian kaukana, ettei sen suhteen kannattaisi enää ponnistella. Tämä ei kuitenkaan ole totta. Sinun täytyy antaa kaikkesi taistellessasi tämän asian eteen. Älä tyydy vähempään.

Tässä parhaat syyt, joiden takia sinun ei kannata luovuttaa:

1. Voit aina aloittaa alusta

Olet viime aikoina yrittänyt, mutta mikäli yrityksesi ovat epäonnistuneet, älä huoli. Näin on käynyt meille kaikille. Kaikkein tärkeintä on, että et anna luovuttamisen houkutuksen ottaa sinusta valtaa. Ei ole mitään syytä luovuttaa näin helpolla. Niin kauan kun olet elossa, sinulla on mahdollisuus aloittaa alusta ja yrittää uudelleen. Parasta uudelleen aloittamisessa on se, että sinulla on jo aavistus virheistä, joita sinun tulisi välttää, ja tätä voit käyttää eduksesi.

2. Saat enemmän kokemusta

Teemme kaikki jatkuvasti virheitä. Tämä on luonnollista, terveellistä ja sinulle hyväksi, mikäli tiedät, miten voit ottaa niistä kaiken irti. Sen sijaan että turhautuisit, etsi virheeseesi johtaneet syyt. Virhe mahdollistaa muutoksen.

3. Esimerkit voivat innoittaa sinua

On olemassa monia ihmisiä, jotka ovat päässeet yli vaikeuksista ja kääntäneet ne voitoiksi. Tässä kolme sellaista henkilöä:

JK Rowling. Harry Potterin tarina tuli hänen ajatuksiinsa junamatkalla Manchesterista Lontooseen. Hänen oli suhteellisen hankalaa saada ensimmäinen kirjansa julkaistuksi. Hän ei kuitenkaan antanut periksi ja onnistui asiassa lopulta pienen kustantamon avulla. Tiedämme kaikki, mitä ensimmäisen kirjan julkaisun jälkeen tapahtui!

Sheryl Crow. Vuonna 2006, ollessaan jo kuuluisa artisti, hän taisteli syöpää vastaan ja voitti taistelun. Hän ei antanut periksi. Hän jatkoi elämäänsä, adoptoi kaksi lasta ja onnistui saamaan elämänsä takaisin raiteilleen niin hyvin että voitaisiin sanoa, että sairaus ainoastaan vahvisti häntä.

Madonna. En voi kertoa Madonnasta kovinkaan paljon sellaista, joka ei olisi jo julkista tietoa, mutta kaikkein inspiroivinta hänessä on hänen sitkeytensä, itsevarmuutensa ja periksiantamattomuutensa. Tiedämme, että julkisuudessa on ollut useita pop-prinsessoja, mutta Madonna on yhä edelleen ainoa pop-kuningatar.

4. Voit voittaa kaikki haasteet

Nämä ihmiset eivät antaneet minkään lannistaa heitä, ennen kuin he olivat saavuttaneet unelmansa. He pääsivät yli kaikista vastoinkäymisistä. Myös sinä pystyt tähän. Nämä ihmiset ovat näyttäneet meille tietä ja sen, että mekin voimme pystyä samaan. Etsi esimerkkejä, jotka liittyvät parhaiten sinuun itseesi ja omiin haluihisi, ja keskity niihin. He ovat jo raivanneet uran meitä varten, sinäkin voit siis seurata heidän jalanjälkiään.

Sinun täytyy uskoa itseesi. Uskoa vahvuuksiisi ja kykyihisi ja antaa sen näkyä. Sinun täytyy uskoa siihen, mitä sinulla on mielessäsi ja sinun täytyy alkaa toimia nyt. Millään virheellä, joita olet saattanut taaksesi jättää, ei ole enää merkitystä. Olet niitä vahvempi.

5. Muiden tuki (tai sen puute) voi motivoida sinua

Mikäli ystäväsi ja perheesi tukevat sinua, se on hienoa. Mutta mikäli näin ei ole, mikäli sinut on ympäröity ihmisillä, jotka eivät usko että pystyisit saavuttamaan päämääräsi, ihmisillä jotka kiinnittävät aina huomiota virheisiisi ja yrittävät saada sinut luovuttamaan, sinun täytyy käyttää tätä motivoidaksesi itseäsi. Meidän ei siis tule antaa periksi, vaikkemme saisikaan tukea läheisiltämme: meidän tulee saavuttaa päämäärämme kaikkien muiden odotusten vastaisesti.

Käytä näiden ihmisten luoma negatiivinen energia hyödyksesi ja etsi keinoja, joiden avulla voit muuttaa sen positiiviseksi. Mitä enemmän haasteita löydät edestäsi, sitä vahvempi sinusta tulee ja sitä suurempi on halusi taistella.

6. Sinä ansaitset sen

Mitä ikinä suunnitteletkaan itseäsi varten, sinä ansaitset sen. Mikään ei kuitenkaan tule luoksesi kuin taikaiskusta. Sinun täytyy työskennellä sen eteen kunnes saavutat sen. Tämä on palkkiosi. Kun saavutat sen, mitä tavoittelet, tulet tuntemaan olosi hyväksi ja kaikki ympärilläsi tulee muuttumaan. Tulet tekemään positiivisen muutoksen ympäristöösi ja koko maailmaan, vaikka uskoisitkin itse, että tekemisilläsi ei ole mitään merkitystä.

7. Tulet antamaan muille inspiraatiota

Sinä tulet toimimaan monen muun ihmisen inspiraation lähteenä. Sellaisen ihmisen, joka oli juuri aikeissa luovuttaa, aivan kuten sinäkin olit. Mutta kun hän näkee sinut, hän päättää taistella ja yrittää uudelleen.