7 kelttiläistä sanontaa elämästä ja rakkaudesta

7 kelttiläistä sanontaa elämästä ja rakkaudesta

Viimeisin päivitys: 07 helmikuuta, 2018

Kelttiläinen perinne on yksi vanhimmista ja erikoisimmista perinteistä koko maailmassa. Sen tavat, legendat ja historia ovat hyvin houkuttelevia uteliaan mielen omaaville. Kiitos kuuluu osaksi elokuville ja televisiosarjoille. Kelttiläiset sanonnat ovat edelleen myös erinomaisia todellisen viisauden lähteitä. 

Vaikka heidän valta-alueensa keskittyivät pääsosaksi Isoon-Britanniaan, heidän toimialueensa ulottuivat Itä-Euroopasta Espanjaan ja Portugaliin. Se vaikuttaa edelleen tänä päivänä alueilla Espanjassa, kuten Galiciassa, jossa voi yhä nähdä linnoituksia nimeltään “castros”, jotka toimivat turvapaikkoina sodan aikana.

Keltit olivat suuria taiteen ystäviä. Se on varmasti syynä siihen, mistä heidän viisautensa tulee, ja mikä on aiheuttanut kuuluisien kelttiläisten sanontojen synnyn. Ne erottuvat vilpittömyydellään, ylivoimaisella rehellisyydellään ja ennen kaikkea sisäisellä viisaudellaan.

7 kelttiläistä sanontaa elämästä ja rakkaudesta

1. Alituinen vieras ei ole koskaan tervetullut

Vieraanvaraisuus on hyve. Mutta on epäkohteliasta käyttää hyväksi isännän hyvää uskoa. Jos aiot vierailla perheenjäsenesi tai kaverisi luona, muista viipyä vain sopivan aikaa. Et saa unohtaa, että olet talossa joka ei ole sinun, ja siten olet vain vieras.

Yritä auttaa kotitöiden kanssa niiden päivien tai viikkojen ajan, jotka vietät siellä. Ole kohtelias ja tahdikas, ja anna asunnon omistajalle pieni lahja ennen lähtöäsi. Sillä tavalla hän tietää, että olet kiitollinen ja hän saattaa kutsua sinut takaisin tulevaisuudessa.

2. Jos makaat koiriesi kanssa, nouset ylös kirppujen kanssa

Tämä on yksi tunnetuimmista kelttiläisistä sanonnoista. Ole varovainen siitä, kenen kanssa olet tekemisissä, varsinkin jos tiedät etteivät he ole hyväksi, etenkin silloin kun luotat heihin ja he kääntyvät sinua vastaan. Monesti lähestymme ihmisiä, jotka eivät ole hyväksi meille, joten viisaana oleminen tässä asiassa voi antaa meille suuren edun.

Jos varoitusten sivuuttamisen jälkeen sinuun sattuu päätöksesi takia, on se sinun omalla vastuullasi. 

kelttiläiset maalaukset

3. Kun vihastuneet sanat saavat alkunsa, on suljettu suu helpotus

Loukkauksien, huutojen ja uhkien kohdatessa paras asia, jonka voit tehdä on olla hyökkäämättä takaisin. Vihainen henkilö usein lähettää viestin ajattelematta sen sisältöä tai muotoa tai kumpaakaan. Älä joudu siihen houkutukseen sekaantua, ja ole varovainen, varsinkin jos arvostat ihmissuhdetta tuon henkilön kanssa.

Hyvä tuntemus ja osaaminen valita sanasi ovat tärkeitä taitoja estääkseen kuumentunutta keskustelua muuttumasta henkilökohtaiseksi ja aiheuttamasta syviä haavoja. Itsesi hillitseminen osoittaa hyvyyttäsi ja viisautta: jos alennut heidän tasolleen, he yleensä ennemmin tai myöhemmin kilpailevat asennettasi vastaan. Lisäksi sinun täytyy ansaita heidän kunnioituksensa ja arvostuksensa.

4. Jotkin makeimmista marjoista kasvavat terävimpien piikkipensaiden keskellä

Monesti meidän elämäntavoitteemme lannistavat meidät. Tajuamme, että yritämme parhaamme, mutta emme näe tuloksia. Teemme kovasti töitä, mutta työ ei ehkä maksakaan sitä takaisin. Kelttiläiset kehottavat meitä yrittämään varmistaa, että tilanne, vaikka se olisikin vaikea, päättyy toivon kanssa. Yrityksen ja peräänantamattomuuden kanssa saat positiivisia tuloksia, vaikkakaan et aina saa sitä mitä odotit.

Kova työ on onnen paras kaveri. Tie saattaa olla pitkä ja kivinen, mutta palkinto on aina sen arvoinen. Mieti sitä, kuinka inspiraation löytäminen ei saa aikaiseksi paljoakaan hyvää, jos emme työskentele samaan aikaan.

5. Kohtaa aurinko, ja käännä selkäsi myrskylle

Meillä kaikilla on hyviä ja huonoja aikoja; huolimatta siitä kuinka paljon rakastamme rutiineja, elämällä on dynaaminen luonto. Tämä on kelttiläinen sanonta, joka kehottaa sinua katsomaan tulevaisuuteen optimistisena ja kääntämään kasvosi pois negatiivisuudesta. Kelttiläiset kehottavat meitä yrittämään säilyttää terve tasapaino toivon ja varovaisuuden välillä, sekä seikkailujen ja “siltä varalta että” välillä. Sillä tavalla kasvat.

Tässä mielessä, rohkea ihminen ei ole se, joka sivuuttaa pelkonsa, vaan se joka tekee töitä niiden yli pääsemiseksi. Henkilö, jolla on rohkeutta ottaa riskejä ja hyväksyä heidän päätöstensä seuraukset. 

kelttiläiset sotamiehet

6. Anna anteeksi, mutta älä koskaan unohda

Anteeksianto on viisasta, mutta unohtaminen on typerää. Anna anteeksi heille, jotka ovat satuttaneet sinua ja unohda yksityiskohdat, mutta pidä mielessäsi se mitä opit siitä. Varsinkin, jos aiheutettu haitta ei ollut tarkoituksellista, sinulta on pyydetty anteeksiantoa tai toinen osapuoli on yrittänyt sovittaa sen.

Anteeksianto tekee sinusta vahvemman ja samaan aikaan viisaamman. Käytä opetusta jonka sait siitä, ymmärtääksesi kuinka muut saattavat tuntea silloin kun teet itse virheen. Ajattele sitä kuinka harmoniassa eläminen on ennen kaikkea empatian harjoittelemista, varsinkin virheiden kohdalla ja ennen niitä.

7. Valhe kantaa pidemmälle kuin totuus

Toisinaan pelkäämme niin paljon totuutta, että suosimme valheen kuuntelemista. Me petämme itsemme siten, että meidän ei tarvitse kohdata asioita… kun syvällä sisimmässämme tiedämme, että se on virhe. Hyväksyntä on ensimmäinen askel kohti muutosta, kohti liikkumista ja jopa kohti luovutusta, kun muuta vaihtoehtoa ei ole.

Pitkällä aikavälillä, jos valhe on syvä, se päätyy aiheuttamaan enemmän harmia kuin totuus. Mieti haluaisitko mieluummin nopean mutta rajoitetun iskun, kuin kroonisen haavan, jota on vaikea parantaa. Sinun valintasi ovat tapa, jolla voit harjoitella kontrollin ottamista siitä, mitä sinulle tapahtuu.

Nämä kelttiläiset sanonnat todistavat, että keltit olivat ihmisiä, joilla oli ymmärrystä siitä, että on vaikea kehittyä tiettynä aikana. Sen lisäksi että he olivat strategisia, olivat he edelläkävijöitä sallimaan naisille pääsyn yksityisiin asuntoihin olematta riippuvaisia yhdestäkään miehestä. 

Nykyään heidän opetuksensa ovat tärkeämpiä kuin koskaan. Ne osoittavat meille sietokyvyn, varovaisuuden ja maailman ymmärtämisen olleen asioita, joita ihmiset pohtivat yli tuhat vuotta sitten päätyen lopputuloksiin ja tiloihin, jotka ovat edelleen älykkäitä kompasseja meille nykyajan modernissa maailmassa, jossa elämme.

Kuvitukset Ethan Mong.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.