7 askelta, jotta voit elää haluamaasi elämää

7 askelta, jotta voit elää haluamaasi elämää

Viimeisin päivitys: 17 maaliskuuta, 2016

Jokaisen yksilön elämä on toki uniikki, mutta se on silti usein pitkälti menneisyyden toistamista. Elämme usein samalla tavalla kuin elimme silloin, kun asuimme yhä vanhempiemme kanssa tai kun olimme vielä koulussa, emmekä kyseenalaista sitä, mitä todella haluamme tai miten uskomme, että meidän tulisi todella käyttäytyä.

Kokemukset menneisyydessä ovat tehneet meistä sen keitä me olemme tällä hetkellä, ja ne ovat kuljettaneet meidät siihen pisteeseen, missä nyt olemme. Muuttuminen on kuitenkin aina mahdollista. Mutta jotta voimme muuttua ja rakentaa uudenlaisen elämän itsellemme, meidän tulee tietää sisimmässämme täysin rehellisesti vastaukset näihin vaikeisiin kysymyksiin: Miten minusta tuli se, mitä olen tänä päivänä? Miten voin toimia toisella tavalla?

Elämämme ensimmäiset vuodet ovat vaikuttaneet luonteeseemme. Tähän kuuluvat sekä ne positiiviset asiat, joista itsessämme pidämme, että ne negatiivisemmatkin piirteet. Itse asiassa ne käytösmallit, joista emme niin kovin pidä, perustuvat usein niiden ihmisten negatiivisiin puoliin, jotka vaikuttivat elämässämme, kun olimme lapsia. Kyse voi olla vanhemmista, opettajista ja muista tärkeistä huolenpitäjistä. Kun tutkiskelemme tarkasti näitä puolia, alamme huomata, miten ne vaikuttavat uraamme, parisuhteeseemme ja jopa tavoitteisiimme.

Eroprosessi, jossa eroamme tavoista, jotka olemme oppineet muilta, ei ole helppo prosessi. Se, miten näemme maailman, on kuin palapeli. Tässä palapelissä eri ajatukset ovat kiinnittyneet toisiinsa. Täten, kun poistamme yhden ajatuksen, saatamme rikkoa koko palapelin. Meillä on usein tapana pitää mukanamme myös ne ajatukset, jotka ovat huonoja, jotta meidän ei tarvitsisi analysoida palapelimme koostumusta ja mahdollisesti rikkoa sitä.

Tohtori Robert Firestone kuvailee kyseistä eroprosessia seitsemän askeleen poluksi, jolla vapautamme itsemme menneisyyden käyttäytymismalleista ja tulemme siksi ihmiseksi, joka todella olemme.

7 askelta, joiden avulla voit päästä eroon siitä, mikä pidättelee sinua

1. Analysoi niitä käyttäytymismalleja, jotka satuttavat sinua. Aloita kirjoittamalla sinuun vaikuttaneiden ihmisten tapoja käyttäytyä, aloittaen kaikkein äärimmäisistä muodoista. Tutkiskele tätä käyttäytymistapaa ulkopuolisen näkökulmasta.

2. Kun olet tunnistanut nämä käyttäytymismallit, ajattele sitä, miten ne vaikuttavat havainnoimiseesi, käytökseesi ja tunteisiisi.

3. Ota perspektiiviä asiaan. Menneisyyteemme liittyvät “sokeat kulmat” estävät meitä näkemästä sitä, miten ne ovat vaikuttaneet nykyisyyteemme. Mutta miten voimme päästä eroon tällaisesta rajoitetusta näkökyvystä? Yksi tapa on keskustella ihmisten kanssa, jotka ovat hiljattain tulleet elämääsi. Nämä ovat ihmisiä, jotka kykenevät katselemaan asioita hyvän etäisyyden päästä.

4. Määrittele tarkasti ne asiat, jotka haluat muuttaa. Kun tunnistat vaikutuksen, joka menneisyyden käytösmalleilla on tähän hetkeen, sinun on helpompi määritellä, mitkä asiat sinun tulisi muuttaa.

5. Tälle eroprosessille hyvin hyödyllistä olisi kiinnittää huomiota niihin hetkiin, kun reagoit tavalla, jolla et haluaisi reagoida. Tämä auttaa sinua myös tutustumaan itseesi paremmin, sekä voit helpommin tunnistaa käyttäytymismallisi ja kysyä itseltäsi, mitä tapahtuu niissä tilanteissa, kun käyttäydyt tällä tavalla.  Automaattiset reaktiomme ovat loppujen lopuksi usein ohjelmoituja sisällemme, ja ne saattavat saada meidät tuntemaan negatiivisia tuntemuksia kuten syyllisyyttä.

6. Älä lopeta yrittämistä, vaikka joskus tämä vaihtoehto houkuttelisikin sinua. Ota tavoitteesi vakavissasi. Jos emme kykene ottamaan haltuumme niitä käyttäytymismalleja, joista emme pidä, saatamme muuttua ahdistuneiksi ja epävarmoiksi. Kukaan ei ole ikinä kuitenkaan sanonut, että tämä olisi helppoa.

7. Muista: Kukaan ei ole täydellinen. Niillä käyttäytymismalleilla, joita yrität muuttaa, on vahvat, tunteelliset juuret. Jos huomaat, että toistat jotakin virhettä tämän tästä, älä tuomitse itseäsi. Oleta, että käyttäytymisesi liittyi tapaasi ajatella, ja onneksi tämä asia on muutettavissa.

Sinussa on muuttumiseen tarvittava voima. Mitä aiot tehdä seuraavaksi?


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.