5 elokuvaa, jotka avaavat mielesi ja sielusi

5 elokuvaa, jotka avaavat mielesi ja sielusi

Viimeisin päivitys: 29 lokakuuta, 2022

Rutiinista irtipäästäminen on jotakin mitä meidän tulee tehdä päästäksemme yhteyteen luovuuden kanssa. Jokapäiväinen elämämme sieppaa luovuutemme meiltä huomaamattamme. Museoon, konserttiin tai johonkin mielenkiintoiseen näyttelyyn meneminen voi myös helpottaa stressiämme jota olemme keränneet viikon mittaan.

Vaikka meillä ei olekaan välttämättä mahdollisuuksia toteuttaa näitä aktiviteetteja säännöllisesti, ainakin suurimmalla osalla meistä on internetyhteys tai TV, joiden välityksellä voimme katsoa hyvän elokuvan. Henkilökohtaisesti saan piristystä elokuvista joita joku on minulle suositellut, tai joiden katsomista olen joutunut odottamaan. Innostun edelleen uusista elokuvista, sillä monelle meistä elokuvat ovat kuin taikaa ruudulla.

Nämä 5 elokuvaa avaavat mielesi ja sydämesi.

Michael Haneken “Rakkaus”

Elokuvan Rakkaus (alkuperäiseltä nimeltään Amour) on ohjannut loistava itävaltalainen ohjaaja Michael Haneke. Se on rakkaustarina, jonka päähenkilö kärsii rappeuttavasta sairaudesta.

Hänen aviomiehensä yrittää tehdä kaikkensa jotta hänen vaimollaan olisi ihmisarvoinen elämä. Elokuvan juoni muistuttaa sinua elokuvasta The Notebook – Rakkauden sivut, mutta uskallan silti sanoa että tämän elokuvan henkilöhahmojen laatu ja totuus on vertaansa vailla.

Elokuvassa näemme todellista rakkautta, kuten kärsimystä ja ahdistusta nähdessämme rakkaamme kokevan kipua. Se käsittelee universaalia dilemmaa kuten sitä, mikä on oikea tapa toimia tilanteessa, joka on kontrollimme ulottumattomissa elämämme lopussa.

Elokuva keskittyy pienten yksityiskohtien tärkeyteen ja siihen, kuinka yksinkertaisimmat muistot ovat niitä jotka tulevat mieleen elämän loppuvaiheilla. Loppu on vertauskuva kuolemasta, runoudesta ja anteliaisuudesta, eikä se varmasti jätä sinua kylmäksi.

François Ozonin “Vieras talossa”

Tämä elokuva (alkuperäiseltä nimeltään Dans la maison) on ilmestynyt suhteellisen hiljattain, ja se on jo kerännyt paljon loistavia arvosteluja paikoissa, joissa se on esitetty. Aluksi elokuva vaikuttaa yksinkertaiselta, mutta vähitellen se kehittyy monisäkeisemmäksi, jättäen sinut hämmentyneeksi ja pohtimaan, mitä tulee tapahtumaan.

Elokuva kertoo oppilaan suhteesta opettajaansa, oppilaan joka tulee rikkinäisestä perheestä ja ympäristöstä, joka ei rohkaise kiinnostusta kirjallisuuteen. Oppilas yllättää opettajan kertomuksilla, joita hän kertoo tunneilla ja tässä vaiheessa suhteesta tulee pakkomielteinen.

David Leanin “Tohtori Zivago”

Tohtori Zivago (alkuperäiseltä nimeltään Doctor Zhivago) on klassikko. Niille jotka ovat jo nähneet sen, suosittelen katsomaan sen uudestaan, sillä se tarjoaa erilaisia asioita riippuen siitä, missä elämänvaiheessa olet. Ja niille, jotka eivät ole vielä nähneet sitä, se on ehdottomasti katsomislistalla. Se on puhdasta runoutta valkokankaalla.

Elokuva sijoittuu venäjän vallankumouksen aikaan. Elokuvan päähenkilöt, Yuri Zhivago ja Lara, ovat rakastavaisia huonoon aikaan ja monimutkaisessa emotionaalisessa tilanteessa, sillä kummatkin ovat naimisissa.

https://www.youtube.com/watch?v=hvIL_A0UsJk

Lara on nainen, joka vaikuttaa olevan täynnä viattomuutta, mutta näin ei olekaan; hän on intohimoinen ja hän on kokenut monimutkaisen elämän. Yuri Zhivago, sitä vastoin, on osa korkeamman sosiaaliluokan suljettua piiriä. Hän on mies, joka edustaa jaloimpia periaatteita ihmisenä… Mutta rakkauden vuoksi hänen on toimittava tavalla, joka ei ota huomioon näitä peritaatteita.

Tämän elokuvan vuoropuhelussa mielikuvat ja dilemmat, jotka kaikkien henkilöhahmojen pitää kohdata, herättävät henkiin joidenkin parhaiden venäläisten kirjoittajien eksistentialismin.

François Truffautin “400 kepposta”

Elokuvassa 400 kepposta (alkuperäiseltä nimeltään Les Quatre cents coups) legendaarinen ranskalainen ohjaaja Truffaut tekee sinfoniaa elokuvahistoriassa. Hän kuljettaa meidät 50-luvun Pariisiin kertoakseen dramaattisen tarinan Antoinesta, lapsesta joka pakenee ongelmasta toiseen yrittäessään karata loputtomilta institutionaalisilta virheiltä ja vihamieliseltä kodilta.

Hänen äitinsä tulee raskaaksi ja joutuu vastoin tahtoaan yksinhuoltajaksi. Myöhemmin hän alkaa tapailla säännöllisesti erästä miestä, jonka jälkeen Antoine jätetään huomiotta ja halveksunnan alaiseksi. Hän uskoo, että hän on yksinomaan syy äitinsä murheisiin.

Antoine käy läpi monenlaisia raskaita ja epäreiluja tilanteita, mutta hänen pirteä ja positiivinen asenteensa mahdollistaa sen, että hänen elämäänsä tulee jotakin järkeä olosuhteista huolimatta.

Michael Haneken “Kätketty”

Tässä toinen elokuva Michael Hanekelta, alkuperäiseltä nimeltään Caché. Eksistentiaalinen analyysi tässä filmissä, samoin kuin tapa jolla se tekee viittauksia ja pelaa kameralla, ei ole vain elokuvaa, vaan se on puhdasta psykologiaa.

Päähenkilö Georges alkaa vastaanottaa omituisia nauhoja jotka viittaavat siihen että joku katselee hänen kotiaan ja hänen perhettään. Joka kerralla nauhat ja piirrokset muuttuvat yhä hämmentävämmiksi, eikä hän pysty näkemään yhteyttä omaan elämäänsä.

https://youtu.be/MOF74FLdkLY

Vähitellen hän alkaa liittää asioita yhteen. Tässä elokuvassa hän haluaa selventää ajatusta että kaikki mitä teit elämässäsi on tallennettu toisten ihmisten mieliin, vaikka sitä ei olisi tallennettu omaasi… Ehkä siitä syystä että monet meistä tukahduttavat tapahtumia jotka ovat epämieluisia.

Kun olet nähnyt nämä 5 elokuvaa, jotka avaavat mielesi ja sielusi, et varmasti tunne oloasi pettyneeksi. Nämä elokuvat voivat myös tarjota meille suuria opetuksia ja sytyttää intensiivisiä tunteita.

 

 


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.