10 vinkkiä seksielämäänne virkistämään

10 vinkkiä seksielämäänne virkistämään

Viimeisin päivitys: 10 helmikuuta, 2016

Seksi on iso osa elämäämme pareina; on totta että suhteen alussa kiihko ja intohimo ovat vahvempia, ja aikaa myöten on normaalia että se muuttaa muotoaan tai jopa vähenee. Mutta seksin harrastaminen kumppanimme kanssa on yksi tavoista kommunikoida, olla läheisempiä, ja vuosien kuluessa meidän ei pitäisi koskaan tehdä seksistä rutiinia, tai sallia sen jäädä kokonaan pois.

Seksi on terveellistä, sekä meidän ruumiilleemme että mielellemme. Se auttaa meitä vapauttamaan stressiä, tuntemaan olomme elävämmäksi ja elvytetyksi, piikittää meidän elimistöömme positiivista energiaa sekä auttaa meitä nukkumaan paremmin. Seksistä luontevasti puhuminen, sekä itsemme ilmaiseminen avoimesti ja luottamuksella kumppanillemme, auttaa meitä kokemaan olomme onnellisemmaksi ja tekee onnellisemmaksi myös ihmisen, jonka kanssa olemme päättäneet jakaa nämä hetket.

Jos käyt vaikeaa vaihetta läpi kumppanisi kanssa, kokeile vaihtelua; käykää patikoimassa, puhukaa toisillenne (toimiva kommunikointi on keskeistä jokaiselle parille, ja siitä huolimatta kauanko olette olleet yhdessä on aina sanomatta jääneitä asioita), naurakaa menneille ajoille, anna hänelle pusu poskelle, muista miksi sinä rakastuit, kerro hänelle että rakastat häntä. Varmaa on, että seksi seuraa omillaan hyvinkin pian.

 
Nainen ja mies virkistävät seksielämäänsä

“Jotkin asiat ovat parempia kuin seksi, ja jotkin ovat huonompia, mutta ei mikään ole täsmälleen kuin se.”

-WC. Fields-

10 vinkkiä seksielämänne virkistämiseen:

  1. Loiskahtakaa ammeeseen. Ei ole mitään eroottisempaa kuin käydä yhdessä kylvyssä tai suihkussa. Luodaksenne lisätunnelmaa, sytyttäkää muutama kynttilä ja käyttäkää aromaterapiaa hyödyksenne.
  2. Leikkikää ruuallanne. Ruuan tuominen makuuhuoneeseen voi olla hyvinkin hauskaa ja seksikästä. Jos ette ole vielä koskaan kokeilleet, niin käykää kimppuun kuin sika limppuun!
  3. Roolipelatkaa. Tavatkaa baarissa tai puistossa ja esittäkää kuin ette tuntisi toisianne. Alkakaa puhua ja sanokaa mitä mieleen juolahtaa; tämä voi kehkeytyä hyvinkin hauskaksi ajanvietteeksi.
  4. Antakaa toisillenne hierontaa. Sekä miehet että naiset rakastavat saada hierontaa ja se onkin hieno tapa aloittaa… Tulette rakastamaan sitä. Kuitenkin pidä huoli, että tarkistat kumppaniltasi mistä hän nauttii; esimerkiksi jalkahieronta voi olla sensuellia yhdelle mutta täysi floppi toiselle.
  5. Harrastakaa puhelinseksiä. Soita hänelle ja puhukaa siitä mitä haluaisitte toisillenne tehdä. Kun sitten näette toisenne on tunnelma jo luotu. Eroottinen puhelu, sähköposti tai WhatsApp -viesti voi olla enemmän kuin kiihottavaa.
  6. Stripatkaa. Käytännöllisesti katsoen lähes jokainen pitää stripteasistä; naiset se yleensä saa nauramaan, mikä on hyvä tapa aloittaa… Ja miehille se on tyypillisesti hyvin eroottinen kokemus. Laittakaa musiikki soimaan ja luokaa miellyttävä ilmapiiri, mutta ennen kaikkea pitäkää hauskaa!
  7. Menkää jonnekin muualle. Teidän ei tarvitse edes lähteä kotinne mukavuudesta… Pesukone, matto ja ruokapöytä ovat kaikki erinomaisia keinoja paeta rutiinia.
  8. “Paastotkaa.” Pitäkää muutama päivä, tai jopa kokonainen viikko, jolloin pidättäydytte fyysisestä kontaktista. Jopa suukot ovat tänä aikana kiellettyjä, puhukaa ainoastaan. Näette tulokset heti paaston jälkeen tai jo sen aikana!
  9. Pukeutukaa. Älkää pihistelkö asujen suhteen. Seksistä viestitään monilla eri tavoilla: tuoksuin, visuaalein, kuiskauksin, hellyydenosoituksin…
  10. Halailkaa. Olettepa sitten kotona sohvalla tai puistonpenkillä julkisella paikalla, lähelle käpertyminen ja kiintymyksesi osoittaminen voi olla mahtava alkusoitto sille mitä myöhemmin seuraa…

Mitä muita mahtavia ideoita teillä on? 


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.