Kuinka tunnistaa ystävä joka ei välitä
Monesti vaikuttaa olevan hyvin vaikeaa, jos ei kerrassaan mahdotonta, erottaa aito ja alkuperäinen laukku jäljitelmästä. Niillä kun on sama muoto, sama väri, samanlainen ompelu, samat mitat. Valmistuksessa on saatettu nähdä jopa niin paljon vaivaa että koreilun tähden on lisätty nimekäs laatumerkki nimilappuun. Oli miten oli, niin pidemmällä aikavälillä pikkuruiset yksityiskohdat kavaltavat totuuden ja paljastavat jäljitelmät aidoista.
Jäljitelty käsilaukku haalistuu ja kauhtuu erikoisella tavalla jos se kastuu tai altistuu auringolle. Sen kaikkein kalleimman omaisuutesi turvassa pitämiseen tarkoitetut sisätaskut purkautuvat saumoista ja aiheuttavat haittaa käyttömukavuudessa. Jopa sen kantamiseen käyttämäsi olkahihna lakkaa olemasta yhtä miellyttävä käyttää kuin se oli aluksi.
“Falskiudella on siivet ja se lentää, ja totuus seuraa sitä ryömien, niin että kun ihmiset lopulta oivaltavat vilpin, on jo liian myöhäistä.”
Joten mitä sinä aiot tehdä? Jatkat laukun käyttämistä koska et kestä ajatusta että heittäisit sen menemään. Onhan se edelleen “kiva”, vaikkakaan et enää käytä sitä missään tärkeässä tapahtumassa.
Sama tapahtuu ihmissuhteissamme epäaitojen ja valheellisten ystävien kanssa.
He vaikuttavat täydellisiltä sinulle ja sopivat sinun sen hetkiseen tilanteeseesi, mutta et pysty ymmärtämään miksi ajan myötä he tekevätkin olosi entistä epämukavammaksi ja aiheuttavat sinulle enemmän päänsärkyä kuin mitä odottaisit jolta kulta, jonka kanssa olet käynyt niin mielenkiintoisia keskusteluja. He tuntuvat haalistuvan ja kauhtuvan ajan kuluessa.
Te tappelette typeristä asioista ja tunnet jännitteen josta et oikein ota selkoa. Heidän käytöksestään vaikuttaa uupuvan jotain, mutta sinä et halua täysin avata silmiäsi totuudelle. Eihän elämän läpi kulkeminen heitellen ystävyyssuhteita menemään ole hauskaa kenellekään.
Mutta ei ole epäilystäkään mikä on kannattavaa itseäsi ajatellen. Jos ystäväsi tuo esille näitä käytösmalleja, on sinun aika panna kyseinen käsilaukku varastoon ja heidän numeronsa “älä vastaa” -kontaktien listalle. Tai harkitse tekeväsi vielä totaalisempi uudistus jos vaikuttaa siltä, että he sopivat tähän kuvaukseen kuin valettu.
Tunnusmerkkejä että ystäväsi saattaa olla “feikki”
- Ystäväsi tuntuu rakastavan sinulle puhumista, luonnollisesti, mutta he käyttävät suurimman osan keskustelusta muiden panetteluun. Erikoista kyllä he kuitenkin tuntuvat tulevan hyvin toimeen kritisoimiensa ihmisten kanssa kun olette kaikki samassa porukassa.
- He eivät puhu ideoista vaan ihmisistä. He puhuvat jatkuvasti siitä mitä heille tapahtuu. Heidän kanssaan on mahdotonta käydä keskustelua ilman, että se päätyisi raastavan yksityiskohtaiseen analyysiin muiden elämistä, verraten niitä ja heitä omaan elämäänsä.
- He eivät ole rehellisiä tunteistaan, mikä on syy siihen että et ymmärrä heitä. He ajavat itsensä kierroksille ja sinut vielä enemmän. Lopulta he tuntuvat omaksuvan puolustuskantaisen asenteen koska “kukaan ei ymmärrä heitä”. Moinen on uuvuttavaa.
- Sinun tilanteesi tai tapauksesi ei ole kovin huono. He sanovat ymmärtävänsä sinua vaikka väheksyvät ongelmiasi sivuuttamalla ne “ei niin pahoina”.
- He kannustavat sinua olemaan onnellinen ja myönteinen, mutta eivät omassa elämässään elä näiden saarnaamiensa periaatteiden mukaan. Tämä tarkoittaa, että myöntämättä jotain mikä heitä satuttaa he peittävät sen keinotekoisella vahvuudella joka hajoaa käsiin heti kun teette jotain hauskaa. Joko he menettävät kontrollin, tai he ovat väsyneitä, tai paikka johon heidät veit on tylsä. Jälleen mahdollisuus osoittaa kuinka turha sinä tässä suhteessa olet.
- He kommentoivat asiattomasti kuten “minun oli parempi”, “minä tein sen jo”, “joo minullekin on käynyt niin”, “ei se nyt niin kamalaa ole…”
- He asettavat liiallisesti painoarvoaa sosiaalisille suhteille. He haluavat aina auttaa koko maailmaa, mutta kun he tekevät sen, he häkeltyvät. He eivät osaa sanoa ei, ja kun kyseessä on jotakin vakavaa, vaikuttaa siltä että he epäröivät.
- He kertovat sinulle lukuisista hyveistäsi kun olet allapäin, kuinka he rakastavat viettää aikaa kanssasi… Mutta he eivät vaikuta innostuneilta sinun saavutuksistasi. He sanovat epämotivoivia asioita kuten “siinä käy aina huonosti” tai “ole realistinen”. He ovat rinnallasi huonoina aikoina, mutta he eivät tunnu nauttivan kun sinä koet hyviä aikoja.
- Heillä ei ole huumorintajua, tai eivät ainakaan ymmärrä sinun huumoriasi. Sinä tykkäät nauraa ja jos sinä kerrot heille jotain hauskaa he sanovat, “No, minä en ymmärrä mikä siinä on hauskaa”. Et enää tiedä mistä puhua.
- He kysyvät sinulta muista ystävistä ja perheestäsi, ja ilmeisesti aikeenaan on tuomita heidät tavalla tai toisella. Jopa jos kieltäydyt he eivät hellitä; he haluavat tietää asioista jotka eivät heille kuulu.
- He kertovat samat tarinat uudelleen ja uudelleen. Tämä vaikuttaa siltä kuin heillä ei olisi käsitystä kelle he ovat jo kertoneet.
- Näet heidän sanovan monien ihmisten kanssa, “Tämä on tosi arkaluontoinen aihe, mutta älä sano mitään, joohan?” Tietystikään tämä ei ole hyvä käyttäytymismalli muiden seurassa ja nähden. Jos he eivät olisi kertoneet, heidän ei tarvitsisi pyytää muita pitämään sitä salaisuutena.
- Poliittisia tai uskonnollisia väittelyjä ei ole. Heillä on jo päättäväinen fraasi odottamassa keskustelun tappamiseksi, saaden sinut näyttämään hullulta kun edes koetit nostaa piikikkäitä ongelmia esiin.
- He ovat epämiellyttäviä. He valittavat, eivätkä he ole kovin rakastavia. Heillä on suuria vaikeuksia sanoa “Minä rakastan sinua” tai halata sinua.
- He sanovat olevansa vahvoja ja että he ovat kokeneet kovia aikoja, mutta sen ei pitäisi olla syy painaa villaisella sinun murheitasi. Varsinkaan kun olet kuunnellut heidän huoliaan kaikissa mahdollisissa tilanteissa, olivat ne sitten vaikuttaneet sinusta kuinka vähäpätöisiltä hyvänsä.
Jos sinulla on ystävä, jossa nousee esiin joitain näistä piirteistä saattaa olla aika puhua heidän kanssaan vakavasti. Ja toisinaan, ainut parannus myrkylliseen ystävään on yksinkertaisesti nähdä heitä vähemmän ja antaa kyseisen ystävyyden haalistua omia aikojaan.
Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.