Tarina kivistä: miten lakata murehtimasta

Eräs opettaja halusi opettaa oppilailleen erään asian. Monilla hänen aikuisista oppilaistaan ei ollut riittävästi aikaa opiskelulle, koska he kävivät töissä opiskelun ohella. Näillä oppilailla oli paljon erilaisia ongelmia. Osalla heistä ei ollut riittävästi rahaa, toiset taas olivat naimisissa ja heillä oli lapsia, joten vastuun ja velvoitteiden määrä tuntui ylivoimaiselta. Näin ollen opettaja päätti opettaa heille tarinan kivistä.

Toiset oppilaat eivät olleet kiinnostuneita kuuntelemaan tarinaa, vaan heille se vaikutti ajanhukalta. Heitä kiinnosti enemmän käydä läpi kurssimateriaalia kuin kuunnella opettavaista tarinaa. Olivathan he sentään aikuisia, eikä heidän tarvinnut kuunnella keneltäkään saarnoja tai opetuksia niinkin yksinkertaisesta asiasta, kuin miten elää.

Tämä ei kuitenkaan estänyt opettajaa toteuttamasta suunnitelmaansa. Itse asiassa oppilaiden vastustus tarjosi hänelle lähinnä lisää motivaatiota. Niinpä hän otti lasisen purkin ja asetti sen pöydälle. Tämän tehtyään hän otti kasan isoja kiviä ja asetti ne pöydälle lasiastian viereen. Hän kysyi oppilailta sitten uskoivatko nämä, että astian voisi täyttää pöydällä olevilla kivillä. 

“Matkaaja, joka ylittää vuoren tähtien johdatuksella, on samalla vaarassa unohtaa mikä tähdistää ohjaa häntä, mikäli hän keskittyy liian syvällisesti kiipeämisen aiheuttamiin ongelmiin. Jos matkaaja toimii ainoastaan toiminnan itsensä vuoksi, ei hän päädy minnekään.”

-Antoine de Saint-Exupéry-

Kokeilu kivien tarinan avulla

Oppilaat alkoivat tällöin arvailla. Jokainen arvasi, kuinka monta kiveä uskoi astiaan mahtuvan ja täyttäisikö tämä määrä sen. Loppujen lopuksi lähes kaikki oppilaat olivat yhtä mieltä siitä, että kivet olivat yhdessä riittävän suuria astiassa olevan tyhjän tilan täyttämiseksi. Täten alkoi käytännön kokeilu, miten elää elämän nöyränä oppilaana, kivien tarinan avulla.

Seuraavaksi opettaja alkoi laittaa kiviä purkkiin, yksi kerrallaan. Kun hän oli valmis, kivet ylsivät aivan astian suulle asti. Tällöin hän kysyi oppilailtaan: “Onko purkki täynnä?” Lähes kaikkien mielestä näin oli.

Tässä vaiheessa opettaja kaivoi pussillisen pienempiä kiviä pöytänsä alta. Hän kysyi samalla oppilailtaan, olisiko mahdollista saada lisäksi nämä pienemmät kivet mahtumaan purkkiin. Oppilaat pohtivat asiaa hetken, ja arvelivat tämän olevan mahdollista.

Niin opettaja kaatoi pienet kivet vähä vähältä astiaan, kunnes pussi oli tyhjä. Tämän tehtyään hän kysyi oppilailtaan jälleen: “Onko purkki täysi?” Oppilaat tarkastelivat tilannetta huolellisesti. Tarkistettuaan, mahtuisiko purkkiin enää enempää kiviä, he totesivat purkin olevan täysi.

Aina löytyy vielä vähän tilaa

Siitä huolimatta, että oppilaat eivät uskoneet olevan mahdollista saada enää mitään muuta mahtumaan purkkiin, opettaja yllätti heidät jälleen. Tällä kertaa hän otti esiin hiekkaa täynnä olevan pussin. Hän kaatoi pussin sisällön purkkiin täyden hiljaisuuden vallitessa. Kaikkien yllätykseksi koko pussillinen mahtui purkkiin, kun hiekka löysi tiensä kaikkiin mahdollisiin kivien väliin jääneisiin koloihin ja aukkoihin. Oppilaat eivät olleet tulleet tajunneeksi, että kivien väliin jäi näitä pieniä tyhjiä tiloja.

Opettaja kysyi nyt neljännen kerran: “Onko purkki täysi?” Tällä kertaa oppilaat olivat täysin vakuuttuneita. He vastasivat purkin olevan aivan ehdottoman täynnä. Purkkiin ei enää mahtuisi mitään muuta, koska kaikki jäljellä olleet kohdat olivat nyt hiekan vallassa.

Tämän kuultuaan opettaja tarttui vesikannuun ja alkoi kaataa vettä purkkiin. Sisältö ei roiskunut yli, siitä huolimatta että purkki oli täynnä isompia ja pienempiä kiviä sekä hiekkaa. Vedelle oli silti riittävästi tilaa, vaikka astia vaikutti olevan jo täysi. Hiekka kastui ja siihen imeytyi vettä melko hyvä määrä. Kun opettaja oli kaatanut vesikannun tyhjäksi, hän kysyi, “Mitä olette oppineet tästä kaikesta?”

Kivien tarinan opetus

Yksi oppilaista vastasi nopeasti, “Tarina opettaa meille, että sillä ei ole merkitystä miten paljon aikatauluusi mahtuu. Aina löytyy tilaa saada vielä hieman enemmän mahtumaan. Kyse on puhtaasti asioiden järjestelystä.”

Opettaja pysyi vaiti. Myös toinen oppilas halusi ottaa osaa. Hän sanoi, että oppiminen on loputonta. Voit aina tehdä lisää tilaa asioille päässäsi, aivan kuten luokassa tapahtuneen kokeilun purkissa. Pystyt aina lisäämään entiseen jotain uutta.

Kun opettaja huomasi, että oppilaat eivät olleet ymmärtäneet kivien tarinaa, hän päätti puhua. Tällä kertaa hän kysyi oppilailta, “Mitä olisi tapahtunut, jos olisin tehnyt kaiken takaperin? Mitäpä jos olisin aloittanut vedellä, sitten lisännyt hiekan, ja näin jatkaen päätynyt isoihin kiviin?” Oppilaat vastasivat, että näin tehdessään opettaja olisi saanut purkin sisällön pursuamaan sen laitojen yli hyvin nopeasti.

“Nyt te ymmärrätte, miten elää kivien tarinan opetuksen lailla,” sanoi opettaja heille. “Vesi, hiekka, pienet kivet ja isot kivet ovat kuin ongelmat. Toiset niistä ovat suuria, toiset taas pieniä, ja osaa niistä on hädin tuskin olemassakaan. Jos hoidamme suuret ongelmat ensin, jää pienille ongelmille helpommin tilaa. Mutta jos ryhdymme toimeen aivan päinvastoin, emme saa ratkaistua ainuttakaan asiaa.”