Pahimpina hetkinäni olin yksin

Pahimpina hetkinäni olin yksin. Tuntui siltä, kuin koko maailma olisi kääntänyt selkänsä minulle. Tuntui siltä että läheiseni eivät enää välittäneet. Hyvinä hetkinä on helppo löytää seuraa ja kavereita, mutta kukaan ei halua olla lähelläni, kun käyn läpi vaikeita aikoja. Huonoina hetkinäni tilannetta pahentaa muiden kritisointi, satuttavat sanat ja kylmä suhtautuminen ongelmiini. Tämä saa oloni entistä surullisemmaksi.

“Tunnen oloni yksinäiseksi kun etsin kättä, mutta näen vain nyrkkejä.”

-Tom Wolfe-

Lakkasin uskomasta muihin ihmisiin. Piilouduin kuin pieni etana kuoreni sisälle, odotin sitä hetkeä, että aurinko paistaisi taas, mutta se ei näytä koskaan tapahtuvan. En halunnut puhua kenellekään, en halunnut tarttua puhelimeen, jokainen keskustelu päätyi olemaan tyhjää hölinää.

Kaikesta tästä huolimatta, päätin yrittää nähdä asiat eri tavalla. Aloin siirtää sivuun sellaisia ihmisiä, sellaisia tapaamisia, jotka tekivät minut entistä surullisemmaksi ja yksinäisemmäksi. Ei ole olemassa mitään surullisempaa kuin sellainen tila, jossa kaikilla muilla tuntuu olevan hauskaa, mutta itse tunnet olosi ulkopuoliseksi ja surulliseksi.

Sitten päätin aukaista horisonttini muutokselle. Nojasin niihin ihmisiin, jotka pienillä eleillään ja teoillaan saivat oloni paremmaksi: lempeä sana, halaus, rehellinen katse. Aloin nähdä asiat erilaisesta näkökulmasta. Ehkä pieni etana alkoi nähdä merkkejä auringosta kuorensa sisällä.

Ehkä asia on todellisuudessa niin, että olemme kaikki oikeasti yksin tässä elämässä, ja että tämä tulee vastaanottaa realistisesti. Kukaan ei voi rynnätä avuksemme joka hetkellä ja puolustaa meitä. Jokaisella meistä on omat ongelmamme ja taakkamme, mutta pienikin ele toiselta voi helpottaa, kun olet allapäin.

Onneksi on olemassa sellaisia ihmisiä, jotka osaavat lohduttaa ja tukea. Kun vähiten sitä odotat, he ilmestyvät ovellesi, halaavat ja saavat olosi paremmaksi. Tällaisen ihmisen tarvitsee sanoa vain muutama ymmärtäväinen sana, ja olosi kohonee heti. Tämä on helppo tapa kirkastaa toisen päivää, eikä meidän tulisi koskaan unohtaa pienten tekojen voimaa. Teot kasvattavat meitä ihmisinä.

Surullisinta mitä ihmiselle voi tapahtua on inhimillisyyden menettäminen, ja tämä unohdetaan usein yhteiskunnassa, jossa muita ei arvosteta esimerkiksi kiltteydestä, kunnioituksesta tai epäitsekkyydestä. Nyky-yhteiskunnassa vain se, mitä ihminen itse haluaa on tärkeää. “Minä, minä, minä” -ajattelu on valloillaan ja ihmiset unohtavat läheisten tarpeet ja surun.

Kylmyys ja inhimillisyyden puute ei ohjaa meitä eteenpäin. “Tee muille niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän” on loistava kuvaus siitä, mitä ihmisten tulisi miettiä kanssakäymisessään muiden kanssa. Usein tämä opetus jää kuitenkin unohduksiin.

On hyvä ottaa hetki ja katsoa lähelläsi olevia ihmisiä, mieti, miten paljon tarvitset heitä. Miten paljon he kirkastavat päivääsi, miten paljon he tekevät eteesi, miten he naurattavat sinua tai kuuntelevat murheitasi. Aloita maailman parantaminen itsestäsi: tarjoa muille kauniita, lempeitä sanoja, älä pilkkaa toisia tai lauo negatiivisia kommentteja. Yritä sen sijaan luoda positiivista energiaa ympärillesi: osasi elämän suuressa mittakaavassa voi olla pieni, mutta jostakin pienestä voi rakentua jotain suurta.

“Synnymme yksin, elämme yksin ja kuolemme yksin. Vain rakkauden ja ystävyyden kautta luomme sen hetkellisen illuusion, että emme ole yksin.”

-Orson Welles-

Tämä kirjoitus omistetaan kaikille niille ihmisille, jotka voivat samaistua näihin sanoihin vaikeiden ajanjaksojen koittaessa. Kirjoitus omistetaan niille ihmisille, jotka ovat lakanneet uskomasta maailmaan, jossa elävät. Kirjoitus omistetaan niille ihmisille, jotka löytävät itsensä epätoivon kourista maailmassa, joka tuntuu poistavan ihmisyyden.