Logo image
Logo image

Olet vapaa silloin, kun ajattelet

3 minuuttia
Olet vapaa silloin, kun ajattelet
Viimeisin päivitys: 30 heinäkuuta, 2022

Ihmisen suurimpia haluja on olla vapaa. Vapaus on äärettömän arvokas etu, joka meidän on joskus vaikea löytää. Kuinka usein tunnet olevasi sidottuna johonkin ihmiseen tai omaan uraasi? Oletko ikinä huomannut olevasi jumissa voimatta liikkua eteenpäin? Erilaiset olosuhteet tai ihmiset eivät aina ole syitä siihen, miksi olemme
menettäneet vapautemme. Me itse olemme sen takana miksi olemme menettäneet vapautemme tai asettaneet sille alhaisen hinnan.

Vapaudella on enemmän tekemistä havaintokyvyn kanssa kuin todellisuuden kanssa. Siitä syystä, vankilassa oleva henkilö voi tuntea itsensä paljon vapaammaksi kuin joku joka on omien rakkaittensa ympäröimä. Yksi tapa huomata tämä on matkustaminen. Monelle ihmiselle kehittyy addiktio matkustamiseen. Näin käy sen takia, että henkilö matkustaa maasta toiseen omasta halustaan, eikä mikään sopimus johdata heitä heidän päätöksiinsä.

“Vapaus tarkoittaa vastuuta. Siksi monet pelkäävät sitä.”

-George Bernard Shaw-

 

Lopeta materiaalisen sisällön kantamista mukanasi

Meidän yhteiskuntamme vallitseva mentaliteetti on äärimmäisen materialistinen. Arvostamme varallisuutta sekä asioita jotka, totta puhuen, eivät hyödytä meitä millään tavalla. Siitä huolimatta, se että meillä on näitä asioita, ne tekevät meistä… onnellisia?

Vaatteiden, lelujen ja muiden käytännöllisten välineiden lahjoittaminen vähäosaisille voi olla todella vapauttavaa. Ei vain siksi, että tyhjennät taloasi heittämällä tilaa vieviä tavaroita pois. Annat myös muille ihmisille mahdollisuuden saada sinulle kertyneitä asioita hyvään käyttöön.

Some figure

Toisaalta, nuo vähäosaisemmat voivat tuntea itsensä paljon vapaammiksi kuin sinä. Se ei vaadi paljon tunteakseen itseään vapaaksi, eikä tarvita paljon rahaa helpottaakseen omaa tilannetta. Uskomme, että kaikki vaatteet kaapissamme ovat tarpeellisia, mutta etkö kuitenkin käytä lähes samoja vaatteita joka päivä?
Ja kaapissasi on kuitenkin vielä joitain vaatteita joita et käytä koskaan.

“Orjuuden kahleet sitovat vain kätesi. Se, että oletko vapaa vai et, riippuu täysin mielestäsi.”

-Franz Grillparzer-

Huolestuttavat ajatukset kuten “saatan tarvita tätä vielä joku toinen kerta” tai “mitä jos ilmaantuu jokin tapahtuma missä voisin käyttää tätä vaatetta?” rajoittavat vapauttamme. Täytä elämäsi asioilla joita todella tarvitset, ja säästä asiat mitä oikeasti käytät. Kaikki muu mikä vie tilaa paikoista joiden pitäisi olla tyhjiä,
heitä tai anna ne pois.

Ollaksesi vapaa, sinun on oltava oma itsesi

Ei ole olemassa orjuutetumpaa ihmistä kuin se, joka ei tunne itseään. Mielessämme on monta orjuuden kahletta, joista meidän on itse päästettävä irti. Mutta emme voi tehdä näin, ellemme opi tuntemaan itseämme. Älä siis ole peloissasi, ja ole rohkea ottamaan ensiaskeet tiellä vapauteesi.

Ole johdonmukainen arvojesi kanssa. Kun toimit arvojasi vastaan, petät itseäsi. Ja vielä todennäköisempää on, ettet edes nauti siitä. Itsesi pettäminen saattaa tehdä sinusta sellaisen, jolla on vähemmän vapautta. Joskus omien arvojen seuraaminen voi olla monimutkaista. Huomaat, että pelko on ottanut sinusta vallan
kun et aseta arvojasi määräämään käyttäytymistäsi.

Siirrä kaikki odotuksesi sivuun. Liialliset odotukset johdattavat sinut pettymykseen. Olisi parempi olla realistisia, saavutettavia tavotteita, näin saavutat tavoitteesi jopa pitkällä aikavälillä. Älä odota ihmeitä, sillä menestys tulee aina hitaasti. Nykyhetkeen keskittyminen on sinulle parhaaksi, sillä kun nautit tiestäsi menestykseen, tunnet itsesi vapaammaksi.

Älä ikinä menetä kykyäsi yllättyä. Muut voivat pitää sinua naurunalaisena ollessasi yllättynyt tilanteissa joissa muut eivät näe mitään erikoista, sillä he ajattelevat olevansa “aikuisia”. Mutta he ovat väärässä. Tämä on vain yritys saada sinut ansaan. Älä piilottele hämmästystäsi, jopa pienissä asioissa.

Miten turvata vapautesi

“Jos on vapautta, millään muulla ei ole merkitystä.”

-Jose De San Martin-

Jatka unelmoimista, matkustamista ja jatka itsesi tuntemista. Ihmiset elävät kuin laatikon sisällä. Laatikon sisällä he ajattelevat mikä on “oikein” ja hyväksyttävää muiden silmissä. Voitko tuntea sen vapauden kun eroat turvallisesta työstäsi, aloittaaksesi työn joka tekee sinut oikeasti onnelliseksi? Kun teet jotain mikä oikeasti tekee
sinut onnelliseksi, olet vapaa.

Some figure

Me kaikki pelkäämme jättää sen tien taaksemme, joka meille on annettu. Tie, joka saattaa jopa palkita meidät tulevaisuudessa, jos seuraamme sitä. Uskomuksemme siitä, mikä on oikein ja mikä väärin, siitä, miten meitä on opastettu tekemään asiat oikein, nuo uskomukset muokkaavat meitä. Mutta vapaus merkitsee meille kaikille eri asioita. Tänään meillä on mahdollisuus aloittaa polkumme kohti vapautta. Oletko valmis ottamaan ensimmäisen askeleen?

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.