Mitä aivomme luovat kun luemme

3 minuuttia

Viimeisin päivitys: 05 huhtikuuta, 2017

Lukiessamme me kuvittelemme monia asioita joista meille ei ole kerrottu, mikä kehittää mielikuvitustamme. Mieti esimerkiksi mitä näet, kun luet seuraavan: ”Istutettuina keskelle jokea, ulvovat jalat ja sääret kivusta. Veri kohisee ylös niin nopeasti kuin veri voi nousta, luoden niin paljon välimatkaa hänen ja joen väliin, kuin veri vaan voi.” (Tom Spanbauer – “The Man Who Fell In Love With The Moon”).

Saadaksesi selville mitä meidän mielissämme esitetään silloin kun luemme, suosittelemme sinulle luettavaksi mahtavan kirjan: Peter Mendelsundin “What We See When We Read” (vapaasti suomennettuna: “Mitä me näemme lukiessamme”). Tämä on kuvakirja, joka auttaa meitä sukeltamaan syvemmälle lukemisen prosessiin päästäksemme käsiksi niihin salaisuuksiin, joita meidän mielemme maalaa silloin kun me luemme. Miten me kuvittelemme hahmot ja paikat, koska me todella näemme mielellä emmekä silmillä.

Mendelsund on filosofi ja klassinen pianisti, joka on lisäksi merkittävän kustantajan taiteellinen johtaja ja on suunnitellut joitakin silmiinpistävän osuvia kirjankansia viime vuosina. Hänen kirjansa “What We See When We Read” on kuvitettu tutkielma, joka syventyy tarkastelemaan mitä tapahtuu kun me luemme. Laurence Sterne määritteli kirjassaan “Tristram Shandy – elämä ja mielipiteet” erittäin mielenkiintoisella tavalla yhteistyön kirjoittajan ja lukijan välillä kehityskulussa, jossa me kuvittelemme lukemamme:

“Kirjoittaminen […] ei ole mitään muuta kuin keskustelulle annettu toinen nimi. Ja aivan kuten kukaan hyvästä seurasta tietoinen ei tohdi puhua loputtomiin ja sanoa kaikkea, ei näin myös tee yksikään kirjailija, joka ymmärtää hyvin mitkä ovat etiketin rajat ja hyvät tavat, joita hän otaksuu ajatella. Suurin ja vilpittömin kunnioituksen osoitus, joka lukijan ymmärrykselle voidaan myöntää, on ystävällisesti jakaa tämä tehtävä hänen kanssaan ja sallia hänen vuorostaan kuvitella jotain, lähes kuin kirjailija itse.“

-Laurence Sterne-

Mendelsund laajentaa tätä ajatusta, että me toisinaan pidämme lukemisen toimintoa lähes samana kuin elokuvan katselua. Joka tapauksessa, koska me näemme hahmot tai paikat niin selkeästi piirtyneinä, niin itse asiassa kun kirja tuodaan elokuvien maailmaan olemme me usein pettyneitä hahmo saadessa tietyn ulkomuodon, jota me emme olleet kuvitelleet.

Hahmojen kuvittelu

Monet kirjailijat kuvailevat joitakin hahmojen puolia, mutta jättävät jokaisen lukijan vastuulle kuvitella loput. Täten alkaa yhteistyö lukijan ja kirjoittajan välillä ihmisten, ympäristöjen ja tilanteiden luomiseksi annetuista sanoista.

Me kaikki tunnemme Moby Dickin aloituksen arvoituksellisella tokaisulla “Kutsu minua Ismaeliksi.” Kyseessä on kertoja joka on epäileväinen, koska vaikuttaa siltä että et tiedä hänen nimeään tai koska hän ei halua paljastaa sitä ja esittää toisen nimen. Mutta Mendelsundin esiin nostama asian ydin on: Miten me kuvittelemme Ismaelin hahmon?

Me saatamme kuvitella tälle hahmolle kasvot, kehon ja kokonaisen tyylin tämän avauslauseen ansiosta, mutta me käymme sitä läpi koko tekstin ajan, jotta siihen sopii kaikki kirjailijan meille tarjoamat yksityiskohdat.

Toisaalta, vaikka meillä on hahmosta kuva kirjan alussa, muuttuu tämä kuva tarinan edetessä. Kun kirjailija antaa meille lisää fyysisiä ja psykologisia yksityiskohtia, ilmenee sisäistä kehitystä, joka saattaa saada hahmon vaikuttamaan ystävälliseltä tai epäystävälliseltä.

Me luemme suuntautuen sisäänpäin tai ulospäin

Mendelsund esittää, että kun me luemme me käännymme sisimpämme puoleen. Joka tapauksessa me paradoksaalisesti tulemme ulospäin lukemaamme kirjaa kohti. Itse lukemisen toiminnossa edessäni oleva maailma ja kirjan ehdottama maailma ovat osittain limittäin.

Joten kun me avaamme kirjan ensimmäisen sivun, olemme me kynnyksellä, aivan kuten Moby Dickin tapauksessa, “Kutsu minua Ismaeliksi”. Tämä on hämmentävää ja arveluttavaa, sillä vaikutelma olemisestamme monessa paikassa yhtä aikaa sisältää niin monia epävarmuuksia.