Miksi pyjamassa ei kannata pysyä koko päivää kotikaranteenin aikana

Miksi pyjamassa ei kannata pysyä koko päivää karanteenin aikana? Miksi pukeutuminen kotonakin auttaa parantamaan oloa? Yritämme vastata näihin kysymyksiin tässä artikkelissa!
Miksi pyjamassa ei kannata pysyä koko päivää kotikaranteenin aikana
María Paula Rojas

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi María Paula Rojas.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Nykyisen tilanteen vuoksi me kaikki olemme joutuneet muuttamaan arkirutiinejamme ainakin jossain määrin. Joissakin maissa ihmiset ovat eristyksissä kotona vailla mahdollisuutta lähteä edes ulos, lukuun ottamatta välttämättömiä kauppareissuja, kun taas toisissa maissa ihmisiä on vahvasti suositeltu pysymään kotona ja tekemään etätöitä. Vaikka kotona olisikin houkutus jättää pukeutumatta, kerromme tässä artikkelissa, miksi pyjamassa ei kannata pysyä koko päivää.

Eristäytymisen takia koti ei ole enää vain lepopaikka, vaan se saattaa olla monelle myös toimisto ja kuntosali. Näiden yksityiselämän muutosten takia on tärkeää ottaa huomioon eri tekijöitä karanteenin aikana. Esimerkiksi pukeutuminen, meikkaaminen ja säännölliset ruokailuaikataulut ovat kaikki hyvin tärkeitä.

On ymmärrettävä, miksi on tärkeää ylläpitää normaaleja siisteytymis- ja pukeutumisrutiineja. Tämä parantaa paitsi fyysistä myös psyykkistä terveyttä. Se auttaa sinua sumplimaan aikatauluasi paremmin, ylläpitämään rutiinia ja hallitsemaan ajankäyttöäsi kotona.

Pukeutuminen auttaa motivoimaan etätöihin

Miksi pyjamassa ei kannata pysyä koko päivää kotikaranteenin aikana

Auttaa pitämään yllä päivärytmiä

Eristäytymisen aikana liikunnan lopettaminen ja hyvien ruokailutottumusten unohtaminen saattaa houkuttaa. Lyhyesti sanottuna, unohdamme täysin arjen rutiinimme. Tämä on kuitenkin juuri päinvastoin kuin meidän kannattaisi toimia.

Ensinnäkin, nyt ei ole loma; tarkoituksenamme on vain rajoittaa liikkumistamme tämän epätavanomaisen tilanteen takia.

Sitä vastoin meidän tulisi pyrkiä mukauttamaan omia rutiinejamme mahdollisimman paljon. Tähän tulisi kuulua säännöllinen heräämis- ja nukkumaanmenoaika, ruokailuajat, liikunta-aika ja vapaa-aika.

Samoin kodin eri alueet tulisi muuntaa eri tarkoituksiin: omista yksi tai useampi alue työnteolle ja erota nuo tilat niistä paikoista, jotka olet varannut vapaa-ajan viettoon.

Jotta rutiinin noudattaminen onnistuisi tehokkaammin, päivä on hyvin tärkeää aloittaa siistiytymällä. Pukeudu siis ikään kuin olisit lähdössä töihin. Pyjamassa pysyminen kotona koko päivää ei ole vaihtoehto!

Heti kun olet tehnyt täyteen päivän työtunnit, voit laittaa yllesi mukavammat vaatteet. Tämä auttaa mieltä rentoutumaan ja sinua siirtymään eri puuhiin, vaikka et voisikaan poistua kotoa minnekään.

Suosittelemme kuitenkin laittamaan pyjaman päälle sitten, kun on nukkumaanmenoaika. Näin kehosi ymmärtää, että on aika käydä levolle.

Pukeutuminen töihin nostaa itsetuntoa ja lisää tehokkuutta

Kun olet eristäytynyt kotiin, sinun on ylläpidettävä minäkuvaasi ilman ulkoista palautetta, jota normaalisti saat työpaikkasi ihmisiltä tai muutoin kodin ulkopuolelta.

Näin ollen sinun on vaihdettava vaatteita ja edistettävä tätä omalla yksilöllisellä tavallasi. Näin motivaatio pysyy yllä ja mielesi tekee suorittaa päivän askareet.

Tästä näkökulmasta katsottuna valmistautuminen aamulla eristäytymisen aikanakin auttaa huomattavalla tavalla ja edistää seuraavaa kahta näkökohtaa.

Ensiksi, tarvetta olla tehokkaampi. Tämä johtuu siitä, että tällä hetkellä sinulla ei välttämättä ole ulkoista painetta, joka motivoisi sinua tekemään tarvittavat tehtävät.

Pukeutuminen töitä ja tehtäviä varten auttaa sinua tekemään ne tehokkaammin. Tässä esimerkki. Jos olet aloittamassa nettikurssia, opit merkittävän paljon enemmän jos vaatetuksesi ja työalueesi kuvastavat opiskelujasi.

Toiseksi, meillä on itsetunto. Normaaleissa olosuhteissa tätä elämän osa-aluetta ravitaan pitkälti niillä kehuilla ja tunnustuksella, jota saamme muilta ihmisiltä.

Tiedät, että kotiin eristäytyneenä tapaamisia kasvotusten muiden ihmisten kanssa on vain hyvin niukasti. Tästä syystä tätä itsekäsitystä on itse ohjailtava ja ravittava.

Tämän tekemiseksi itsestä huolehtiminen ja siistiytyminen ovat oleellisen tärkeitä asioita. Tässä tapauksessa suihkussa käyminen, pukeutuminen ja hiusten laittaminen nostavat itseluottamusta.

Tämä ei ainoastaan auta sinua pitämään yllä rutiiniasi, vaan myös merkittävästi parantamaan minäkäsitystäsi ja itsetuntoasi. Tämä pitää sinut motivoituneena huolimatta tästä vaikeasta tilanteesta, jota me kaikki käymme parhaillaan läpi.

Motivaatio ratkaisee, kun kohtaat tunteesi kotikaranteenissa

Kuten tiedät, motivaatiota vaaditaan missä tahansa asiassa. Se vaikuttaa heti heräämisestä lähtien nukkumaanmenoon saakka. Unelmasi ja päämääräsi riippuvat siitä. Motivaatiota voivat kuitenkin laskea monet tekijät, ja yksi niistä on eristäytyneenä oleminen yötä päivää.

Samoin silloin, kun tiedostat maailman kriittisen tilanteen ja kuinka sinun on täytynyt muuttaa rutiinejasi niin äkisti, on varsin normaalia että alkaa ilmetä ahdistuksen ja masennuksen oireita. Tämä luo yleistä pahaa oloa, joka ei vaikuta ainoastaan omaan toimintakykyysi, vaan myös läheistesi. Tämä johtuu siitä, että se mitä tapahtuu sisäisesti (sinun sisälläsi) ja ulkoisesti (sinun ympärilläsi) menevät samaan tahtiin.

Vaikka näitä oireita on lähes mahdotonta välttää, on tärkeää osata käsitellä niitä. Tässä motivaatio astuu peliin. Sen avulla voit löytää ja soveltaa työkaluja, jotka auttavat sinua hallitsemaan omaa henkilökohtaista tilannettasi. Tässä tapauksessa voit ruokkia motivaatiotasi esimerkiksi pukeutumalla aamuisin.

Se, että näet vähän vaivaa etkä jätä pyjamaa yllesi koko päiväksi karanteenin aikana antaa kehollesi ja aivoillesi viestiä siitä, että niiden on herättävä ja ryhdyttävä toimeen. Tällä tavoin yllytät itseäsi tekemään muita puuhia, jotka motivoivat sinua ja auttavat sinua pitäytymään rutiinissasi. Kaikki tämä auttaa jaksamaan ja hallitsemaan sitä tunteiden vyöryä, jota tämä tilanne aiheuttaa.

Pyjamassa ei kannata pysyä koko päivää, koska pukeutuminen auttaa ylläpitämään tärkeitä rutiineja

Miksi astronautit vaivautuvat pukeutumaan avaruudessa?

Vielä lopuksi esimerkki pukeutumisen merkityksestä kotikaranteenissa. Oletko koskaan miettinyt, miksi astronautit vaivautuvat pukeutumaan aamuisin avaruudessa?

Kun he ovat avaruuslennolla, he ovat tavallisesti eristäytyneenä useita kuukausia putkeen. Tästäkin huolimatta he ottavat käyttöönsä rutiinin, jota tukevat ulkoiset asiat kuten pukeutuminen, jakaakseen päivän eri osiin.

Tämä esimerkki osoittaa sen, kuinka tärkeää on ylläpitää arkirutiinia. Kuten tässä artikkelissa näimme, tähän kuuluu vaatteiden vaihtaminen ja kodin eri tilojen määrääminen eri puuhille. Tämä tekee tästä tilanteesta paljon siedettävämpää ja pystyt kohtaamaan sen paljon paremmin.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Berganing, D. (2019). Extreme loneliness or the perfect balance? How to work from home and stay healthy. Health & Wellbeing, 4.
  • Bustos, D. (2012). Sobre subjetividad y (tele)trabajo. Una revisión crítica. Revista de Estudios Sociales No.35, 44, 181-196. https://doi.org/10.7440/res44.2012.17
  • Gallego, E. C. (2002). Teletrabajo y Salud: Un nuevo reto para la Psicología. Papeles del psicólogo, 83, 100-105.
  • Rubbini, N. I. (2012) Los riesgos psicosociales en el teletrabajo [en línea]. VII Jornadas de Sociología de la UNLP, 5 al 7 de diciembre de 2012, La Plata, Argentina. En Memoria Académica. Disponible en: http://www.memoria.fahce.unlp.edu.ar/trab_eventos/ev.2237/ev.2237.pdf

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.