Miksi olemme romanttisia? Miksi rakkaus kiehtoo meitä?

Olemmeko me luontaisesti romanttisia? Mikä oikein johdattaa meidät rakastamaan niin, että rakkaus voi jopa satuttaa meitä? Miksi suuret kirjailijat, runoilijat, laulujen sanoittajat ja ajattelijat yhtyvät Leonard Cohenin sanoihin “rakkauteen ei ole parannusta, mutta rakkaus parantaa kaikki kivut ja haavat”.

On totta, että rakkautta on helppo kuvailla. Mutta on erittäin monimutkaista odottaa rakkautta, elää rakkaudelle tai unohtaa rakkaus. On olemassa tutkijoita, jotka yrittävät löytää kognitiivisia ja jopa historiallisia selityksiä rakkaudelle. Yksi näistä tutkijoista on Helen Fisher. Helen Fisher on ammatiltaan antropologi ja biologi, joka on yrittänyt löytää tälle rakkauden arvoitukselle vastausta jo yli kolmekymmentä vuotta.

Fisherin tutkimukset siitä, miksi olemme niin romanttisia

Tutkija, antropologi ja biologi Helen Fisher on keskittänyt tutkimuksensa selvittääkseen henkistä etenemistä reagoidessamme rakkauteen ja romantiikkaan. Tätä  dialogia varten me määrittelemme romanttisuuden tunteiden ja mielialojen ryhmänä, osana rakastumisen prosessia.

Fisherillä oli tutkimuksessaan useita koehenkilöitä, jotka tunnistivat itsensä olevan syvästi rakastuneita. Kyseiset koehenkilöt laitettiin eräisiin lukulaitteisiin,  jotka mittasivat eri aivolohkoja ja muita aivojen osia heidän ajatellessaan heidän rakkautensa kohteita.

Fisherin testissä tutkittiin koehenkilöiden aivojen veren virtauksesta kun he katselivat kuvia rakkaistaan. Sen jälkeen he katsoivat jotain tiettyä numeroa ja vähensivät siitä numeron seitsemän useaan kertaan samalla kun katsoivat kuvaa henkilöstä, joka ei merkinnyt heille mitään. Testit toistettiin useaan otteeseen, jotta testien johdonmukaisuus voitiin vahvistaa.

Miksi siis olemme niin romanttisia, Fisherin mukaan

Reaktiot rakkautta kohtaan näkyivät erittäin monipuolisina ja eri osissa aivoja. Mutta aivoissa oli yksi alue, joka oli erityisen aktiivinen kokeiden aikana. Tätä aluetta kutsutaan häntätumakkeeksi. Tämä primitiivinen alue aivoista on ollut jo olemassa liskoista asti. Häntätumake kehittyi jo ennen kuin nisäkkäät syntyivät miljoonia vuosia sitten.

Fisher päätteli myös, että aivoissa oleva ns. palkitsemisjärjestelmä on olennainen tekijä. Kun katsomme kuvaa henkilöstä jota rakastamme, aivomme tuottaa dopamiinia. Dopamiini on välittäjä-aine, jonka häntätumake erottaa kun se on aktivoituu, luoden motivaatiota ja tyydytystä. Kaiken lisäksi palkitsemisjärjestelmä aktivoi myös muita osia aivoista, kuten väliseinän tai ns. ventrallisen tegmenttisen alueen. Molemmat ovat kytköksissä euforian tuntemukseen.

Romanttisen rakkauden kuvitteleminen

On siis selvää että olemme romanttisia, koska rakastumme. On myös loogista ajatella, että rakastumme, koska se tuntuu hyvältä. Se on täysin oikeutettua, sillä onhan palkitsemisjärjestelmä sekä motivaatiojärjestelmämme suuressa osassa kyseistä prosessia.

Fisherin mukaan rakastumisessa on enemmän kyse impulssista kuin rakkauden tuntemisesta. Näin on sen takia, koska tämän kontrolloimiseen tarvitaan paljon vaivaa, ja on
todella vaikea saada sitä katoamaan. Koska olemme altistuneet rakkaudelle, voimme aina olla romanttisia. Tunteet taas voivat olla hetkellisempiä.

Fisher tuli myös siihen johtopäätökseen, että romanttinen rakkaus pohjautuu täysin palkitsemisjärjestelmän tuottamaan mielihyvään. Sillä välin tunteet liittyvät muihin kohteisiin, kuten esimerkiksi pelkoon.

Tämä kyseinen tutkija on myös esittänyt, että perustunteet ovat yhteydessä useisiin tiettyihin ilmeisiin. Vaikka romanttinen rakkaus pysyy, ei voida muodostaa samanlaista yhteyttä, sillä romanttisessa rakkaudessa kasvojen ilmaisut ovat niin monipuoliset.

Yhteenvetona on, että romanttinen rakkaus on välttämättömyys. Tunnemme tarvetta rakastaa ja tulla rakastetuksi, koska tämä saa meidät tuntemaan mielihyvää.

“Rakkauteen liittyy aina hulluutta. Mutta hulluudessa on myös jokin merkitys.”

-Friedrich Nietszche-

Me olemme romanttisia

Helen Fisherin mielestä romanttinen rakkaus on kehittynyt ihmisen aivoissa ajan myötä. Nykyään se antaa motivaatiota jotain tiettyä ihmista kohtaan. Hän on myös sitä mieltä, että romanttisen rakkauden tunne on luontaisen lähellä seksuaalisia virikkeitä. Se on myös kiintymys tai tarve perustaa huomattavia siteitä muihin.

Tähän sopii lausahdus, jonka monet usein sanovat: “minä en ole yhtään romanttinen!”. Mutta pitää muistaa, olemme aina tukikohta Fisherin tutkimukselle. Loppujen lopuksi, romanttisuus ei ole vaihtoehto, vaan luonnollinen osa meitä.

Huolimatta siitä onko romanttinen rakkaus pelkkä impulssi, tunne tai mysteeri, rakkaus ja romanttisuus ovat olennainen osa elämäämme. Se on osa aivojamme, luonnon
ja evoluution kautta. Siksi on suositeltavaa kiinnittää siihen huomiota ja nauttia tuosta ihmeellisestä ja suloisesta rakkauden tunteesta.