Mandaloiden värittämisen hyödyt

Mandaloiden värittämisen hyödyt
Cristina Calle Guisado

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Cristina Calle Guisado.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Mandaloiden värittäminen antaa meille tilaisuuden kehittää huomiokykyämme ja saavuttaa suurempi rentoutuneisuuden tila, oli ikämme mikä tahansa. Nykypäivänä voimme löytää kirjakaupoista suuren määrän värityskirjoja aikuisillekin. Tämä on kasvava trendi, josta on tullut kustannusalan ilmiö.

Lapsuuden aikana meillä on paljon vapaa-ajan aktiviteetteja, joiden ainoa tarkoitus on pitää hauskaa tai viihdyttää. Mutta kun me kasvamme vanhemmiksi, meillä on enemmän velvollisuuksia ja alamme käyttämään lauseita kuten ”minulla ei ole aikaa.” Tämä estää meitä nauttimasta hauskoista aktiviteeteista jokapäiväisessä elämässämme. Tämä saa meidät stressaamaan enemmän, sillä emme tavallisesti salli itsemme irtaantua itsestämme.

Kun olimme lapsia, vietimme monia tunteja värikyniemme kanssa, luoden lempihahmojamme, maisemia tai jopa mielikuvituksemme piirustuksia. Me piirsimme tuomitsematta tulosta, keskittyen täysin värittämisen antamaan nautintoon.

Tämän aktiviteetin harjoittamisen hyödyistä johtuen monet taideterapeutit suunnittelevat mandalavärityskirjoja aikuisille, sillä he tuntevat näiden monet erikoislaatuiset hyödyt. Näiden geometristen piirrosten värittäminen auttaa lievittämään stressiä, saavuttamaan rauhallisuuden tilan, keskittymään nykyhetkeen ja ennen kaikkea yhdistymään meihin itseemme.

”Jokainen mandala on erityinen ja ainutkertainen… jokainen mandala on värähtelevä tapa ilmaista tätä hetkeä, nykyhetkeä.”

-Celina Emorg-

Kun väritämme mandaloita, valaisemme itsessämme alueen, joka tähän asti on ollut meiltä piilossa. Tämän matkan avulla sallimme tiedostamattoman viisautemme levittää siipensä.

mandala ja värityskynät

Mandalat ja niiden historia

Mandalat ovat monipuolisia geometrisiä kuvioita. Niiden alkuperä on kotoisin Intiasta, ja niiden kirjaimellinen käännös tarkoittaa “pyhää ympyrää”. Ne ovat parannuksen, terveyden, liiton ja yhdentymisen symboleja.

Monissa kulttuureissa mandalojen piirtäminen ja värittäminen ovat henkisiä rituaaleja, jotka tarjoavat ”sisäistä valaistumista”. Mutta Carl Jungille, yhdelle historian tärkeimmälle psykiatrille, nämä kiertelevät kuviot tarjosivat parantavia vaikutuksia, jotka antoivat rauhaa ja tyyneyttä.

”Nyt viimeinkin ymmärrän, mikä mandala oikein on:
muodostelma, muutos, ikuisen mielen ikuinen virkistys.”

Carl Jung

Mandalat voivat vaihdella värityksessä ja suunnittelussa. Ne muodostetaan kuitenkin keskustalla, jolla on muotoja neljässä eri pääilmansuunnassa. Tästä johtuen uskotaan, että ne voivat esittää meidän olemuksemme kokonaisuutta psykologisella tasolla. Tämän harjoituksen puolestapuhujien mukaan jokainen henkilö reagoi näihin mandaloihin vaistonvaraisesti, heidän iästään, sukupuolestaan, ihonväristään ja kulttuuristaan riippumatta.

Mandaloiden taianomaisuus niiden terapeuttisten voimien ohella sisältävät itsestä irti päästämisen tiedostamattomuuden toimesta, ilman että piirroksen lopputulosta murehditaan. Eli sitä ei tuomita, tuleeko lopputuloksesta ruma vai kaunis… meidän on vain oltava läsnä ja keskittyä, vapaudella värittää niin kuin itse haluamme. 

Mandaloiden värittäminen ei ole lapsia varten

Värittäminen on tavallisesti aktiviteetti, joka yhdistetään lapsuuteen. Kun meistä tulee aikuisia, emme enää käytä värikyniä ja tusseja. Mutta tämä ajanviete voi olla kuitenkin todella hyödyllistä. Ei vain siksi, että se saa aikaan hyvää oloa ja rauhallisuuden tunnetta, vaan myöskin siksi, että se stimuloi tiettyjä aivojen alueita, joilla on tekemistä motoristen taitojen, aistien ja luovuuden kanssa.

”Maalaaminen saa aikuiset tuntemaan olevansa taas lapsia, se vie aikuisen yleisesti onnellisempaan ja hiljaisempaan aikaan. Näiden hetkien muistaminen auttaa meitä rentoutumaan ja jopa näkemään todellisuuden optimistisemmin.”

mandala ja puuvärikynät

Siitä riippumatta mitä olemme oppineet taiteesta ja värittämisestä, ei ole olemassa oikeaa tai väärää tapaa värittää. Yksi maalaamisen ja värittämisen erittäin positiivisista puolista on se, että se on todella helppoa meille kaikille. 

”Värittäminen voi olla todella kompleksi aktiviteetti, täynnä vivahteita: tai sitten päinvastoin, se voi olla jotain niinkin yksinkertaista kuin halua värittää.”

-Lacy Mucklow-

Tällä tavalla värittämistä voidaan pitää meditaationa itsessään. Se auttaa meitä keskittymään ajatuksiimme suorittamaamme aktiviteettia kohtaan ja yhdistymään luovuuteemme. Kaikki ympärillämme oleva haihtuu pois, ja keskitymme vain piirtämiseen ja värittämiseen.

Monet tutkimukset ovat osoittaneet mandaloiden värittämisen positiiviset vaikutukset ihmisen psyykeeseen. Psykologit ja taideterapeutit suosittelevat tätä aktiviteettia ja jotkut heistä jopa harjoittavat sitä, kokien sen hyödyt ensikädessä. Tämän takia aikuisten värityskirjat ovat bestsellereitä.

On myöskin hyvä tietää, että värittäminen voi auttaa meitä yhdistymään sisäiseen lapseemme. Jos meistä tuntuu että tarvitsemme lisäapua stressin tai ahdistuksen hallitsemiseen, emme saa epäröidä antaa tälle mahdollisuutta.

”Värittäminen on uusi jooga. Kuten monet muutkin villityksistä, se tulee rajojemme ulkopuolelta, ulkomailta kuten Englannista tai Ranskasta, joissa se on menestys. Se on villitys, joka auttaa meitä rentoutumaan ja irtaantumaan ympäristöstämme.”

-Esther Bazan-


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.