Löytääkseni oman onneni, minun on kaivettava oma kaivoni

On olemassa ihmisiä, joiden on todella vaikea tuntea oloaan hyväksi. Heille hyvän tunteen tunteminen on kuin allergia tai tiedostamattomien mekanismien luomat ja ylläpitämät fobiat. Heille tämä tunne on tuntematon, ja he haluavat karata tältä tunteelta sen sijaan että he haluaisivat tutkia sitä. Heillä on saattanut olla vaikea lapsuus, he saattavat uskoa etteivät he ansaitse iloa, tai sitten he ovat perfektionisteja. Oli syy tähän mikä tahansa, he eivät kykene nauttimaan onnesta.

He tuntevat olevansa todellisessa vaarassa. Jos he huomaavat tottuvansa onneen, heistä tuntuu että se tulee pian kuitenkin katoamaan. He eivät kykene havaitsemaan elämää minään muuna kuin taisteluna tai kärsimyksenä. Jos he eivät taistele jonkin puolesta, purren hampaitaan, jos heidän lihaksensa eivät ole jännittyneitä, jokin on vialla. 

Ilo, joka ei kuulu minulle

Ennen oli yleisempää kieltää ilo. Esimerkiksi silloin, kun alhaisemmasta yhteiskunnallisesta luokasta eteni ylöspäin. Etenkin, jos tämä nouseminen oli epävakaata. He osoittivat vastahakoisuutta niistä etuoikeuksista nauttimiselle, jotka he olivat saavuttaneet, tai jotka onni oli heille suonut. Silloin vallitsi ajatus, että siihen luokkaan kuoltiin mihin synnyttiinkin, ja että mikä tahansa muutos, jopa kohti parempaa, oli melkein mahdotonta. Monessa tapauksessa tämä oli käytännöllinen asia, mutta myöskin henkinen.

Jotkut ihmiset ovat ongelmien etsimisen asiantuntijoita, ja he keskittyvät vain niihin. Tämä sama tapahtuu kivun kanssa. Kun tunnemme yhtä suurta kipua, emme korjaa pieniä tuntemiamme kipuja. On ihmisiä, jotka jatkuvasti tutkivat omaa kehoaan, sillä he uskovat jatkuvasti, että heillä on jokin vakava sairaus, kuten syöpä.

He ovat ihmisiä, jotka tuntevat olonsa mukavammaksi omaksuessaan uhrin, sorretun tai nyrkkeilysäkin roolin, kuin voittajan tai johtajan roolin. Siksi näemme harvoin heidän juhlivan mitään. He löytävät aina syyn olla surullisia.

Heille sääli on kaikkein voimakkain ase taatakseen seuran saanti. Se on heidän lohtunsa ja he eivät suostu antamaan sitä periksi, ei väliä kuinka paljon heidän elämässään on iloa.

Ikuiset uhrit

Toisaalta, heidän roolinsa ikuisena uhrina antaa heille perustellun oikeuden olla täyttämättä tiettyjä sitoumuksia sen lisäksi, etteivät he ota osaa elämän nautintoihin. He piiloutuvat heidän pieneen loputtomaan kipuunsa tai suruun, voidakseen välttyä tietyiltä asioilta. 

Kuinka voin murehtia muista, jos olen niin surullinen? Jos minä olen se, joka tuntee aina olonsa surulliseksi, ja joka kokee pahimmat ja traagisimmat ongelmat? Mitä tapahtuisi, jos auttaisin muita ja tottuisin siihen?

Ilon pelko

Pelko. Juuri tämä on se tunne. 

• Yksinäisyyden pelko, itsenäisyyden pelko, muiden pettämisen pelko, surun pelko, pelko käsitellä unelmia, jotka vaikuttavat juuri nyt mahdollisilta.
• Pelko katsoa alas ja nähdä kuinka kaukana alhaalla, ja pelko katsoa ylös, ja nähdä kuinka kaukana ylhäällä.
• Rajojemme löytämisen pelko, typeränä olemisen pelko.
• Pelko nauttia elämän iloista ja hyvistä tunteista.
• Ilon pelko.

Kaikki nämä pelot katoavat, jos olemme niitä kohtaan tunteettomia, kun emme liiku liikaa, kun emme nauti liikaa. Kun emme toivo iloa siitä pelosta johtuen, että avaisimme kaivon, johon voimme langeta. Tunnemme olomme paremmaksi kun olemme konservatiisia, kun emme luo oletuksia, jotta emme joutuisi pettymään. Tämä on asia, jonka olemme kaikki jossain vaiheessa tehneet suojellaksemme itseämme, ja olemme jopa puolustaneet sitä puheissamme…

…kun meillä oli tunne, että se oli älykäs strategia jolla kohdata elämä. Mutta se onkin epävakaa pelaaja, ja se vaihtaa aina korttejamme. Ja yhtäkkiä se vaihtaa kaikki korttimme, ja nyt emme voi enää pelata.

Onni voi ilmentyä vain, jos vapautamme itsemme ja antaudumme sen kokemukselle. Kun uskomme siihen, olivat elämän tarjoamat pelikortit mitkä tahansa, tiedämme kuinka pelata ja voimme nauttia pelistä. Kyse ei ole selviytymisestä, kyse on elämisestä. Henkisesti tämä on välttämätön askel, mutta se on myös niin vaikea, että yhtenä päivänä oletamme, että kaikesta positiivisesta nauttiminen ei voi vähentää sitä onnea, jonka elämä on meille tarjonnut.