Kiitollisuus on sydämen muistamista

Kiitollisuuden tunteminen on enemmän kuin pelkkää huomaavaisuutta toista ihmistä kohtaan; se on keino ylittää rajoja niin emotionaalisella kuin henkilökohtaisellakin tasolla. Miksipä et siis olisi kiitollinen elämästä ja siitä, että saat olla osa sitä? Mikset siis osoittaisi arvostustasi ympärilläsi olevia ihmisiä kohtaan juuri siksi, että he ovat omia itsejään ja koska heillä on monia sellaisia ominaisuuksia, jotka saavat meidät rakastamaan heitä vieläkin enemmän?

Toinen kysymisen arvoinen asia on se, miksi emme ole kiitollisempia itsellemme? Kiitollisia kaikesta meidän omistautuneisuudestamme, rohkeudestamme ja itsemme kehittämisestä?

Tiedämme, ettei aina ole helppoa sukeltaa sisään niin kutsuttuun “sydämen muistiin”, joksi Jean-Baptiste Massieu kiitollisuutta kutsui. Käytännössä joka päivä ihmiset elävät elämäänsä täysin jumittuneina siihen ajattelutapaan, joka ohjaa heitä käyttäytymään objektiivisemmin ja rationaalisemmin ja joka samalla myös rohkaisee riidanhaluisuutta ja ärsytystä.

Yksinkertaisesti kiitollisuuden tunteminen edustaa tietyllä tavalla henkilökohtaisen vapautumisen tunnetta. Se tarkoittaa, että ihminen kykenee toimimaan nöyrästi ja ilman mitään kommervenkkejä, sekä sitä, että oppii arvostamaan kaikkea sitä, millä elämässä todella on väliä. Puhutaanpa tästä lisää; hypätään seuraavaksi siis syvälle arvostuksen ja kiitollisuuden sisälle kätkeytyvään voimaan.

“Kiitollisuus on sydämen muistamista.” 

-Jean-Baptiste Massieu-

Neljä kiitollisuuden periaatetta 

1. Emotionaalinen avoimuus

Miksi niin monelle ihmiselle tuottaa sitten hankaluuksia sanoa “kiitos”? Kun teemme jotain ympärillämme olevien ihmisten hyväksi, me “pakostakin” odotamme vastaukseksi kiitosta osoituksena siitä, että tekoamme arvostetaan. Se, mitä todellisuudessa kuitenkin kaipaamme, on tulla huomatuksi; että toinen ihminen ymmärtää, kuinka paljon hän meille merkitsee, ja että olemme panneet likoon paitsi aikaa, myös tunteemme.

Ihmiset jotka eivät tunne kiitollisuutta, tyypillisesti omaavat seuraavia luonteenpiirteitä:

• Emotionaalinen välinpitämättömyys: he välttävät toisille avautumista ja käyttäytyvät usein haastavasti tai itseriittoisesti. Tosiasiassa kyse on siitä, että he kärsivät matalasta itsetunnosta ja ovat itse asiassa hyvinkin hauraita sisältä. 
• Itsekkyys: he käyttäytyvät jossain määrin itsekkäästi, ovat kiittämättömiä ja toisinaan jopa kopeita ja ylimielisiä. 
• Kieltäminen: Heidän kykenemättömyytensä huomata muiden ihmisten tekoja johtaa siihen, etteivät he edes huomaa omia ponnistelujaan, ja siksi heidät voidaankin määritellä ihmisiksi, jotka kärsivät valtavasta emotionaalisen kyvykkyyden puutteesta.

Harjoitellaksemme kiitollisuutta meidän täytyy pystyä avautumaan emotionaalisella tasolla. Se on ainoa keino, jolla voimme oppia enemmän itsestämme ja muista ja samalla osoittaa, että meillä on rehellinen, vahva ja aktiivinen sydän.

2. Kiitollisuus ja tunnustus ovat lahjoja

Ei ole olemassa montaakaan sellaista arvoa, jotka ovat yhtä voimakkaita kuin se, että osoittaa kiitollisuutta muiden ihmisten tekoja kohtaan. Se on yksi yleismaailmallinen arvostuksen ja yhteenkuuluvuuden muoto, jota voi käyttää esimerkiksi luomalla yhteyksiä eri asioiden välille. “Arvostan sinua juuri sellaisena kuin olet; arvostan hyvyyttäsi ja persoonallisuuttasi ja haluan kiittää sinua siitä, että olet osa elämääni ja että rikastat sitä läsnäolollasi.” 

3. Kiitollisuuden osoittaminen ei ole velan takaisinmaksua 

On olemassa sellaisia ihmisiä, jotka ajattelevat, että vain koska he saivat jotain toiselta ihmiseltä ja kiittivät häntä siitä, ovat he välittömästi jotenkin velkaa sille ihmiselle.

Jos sinä tunnet velvoitteenasi tehdä vastapalveluksen, et siinä tapauksessa harjoita vapaata, rehellistä ja spontaania kiitollisuutta. Kiitollisuus on asenne, joka ei synnytä velvoitteita, vaan sen sijaan se on tapa olla, joka heijastuu kaikissa arkisimmissakin toimissa.

Jos teet jotain veljesi hyväksi tai ystäväsi puolesta, et tietenkään merkitse kirjainta “x” kalenteriisi merkkinä teostasi ja odota heitä tekemään sinulle jonkin vastapalveluksen jonain päivänä. Sinä teet sen, koska haluat tehdä jotain kyseisen henkilön hyväksi ja koska “näet” tämän ihmisen tavallaan osana sinua. Teet jotain hänen hyväkseen vapaasta tahdostasi, etkä odota yhtään mitään häneltä takaisin siitä hyvästä.

Vaikkemme edes odottaisi mitään vastapalvelusta, me kuitenkin odotamme tulevamme huomatuiksi. Me muodostamme siteen toistemme välille ja yhdessä meistä tulee yksi kokonaisuus. Se on oikeastaan juuri se, mitä sana “Namasté” merkitsee (“Minä tervehdin sinua, kiitän sinua ja kumarran sisässäsi olevalle jumalallisuudelle, joka myös muodostaa osan minua.”)

4. Henkilökohtaisen kiitollisuuden tärkeys 

Me vietämme puolet elämästämme kiittäen toisia ihmisiä asioista: kiitämme perhettämme omistautuneisuudesta, ystäväämme uskollisuudesta ja kumppaniamme läsnäolosta ja läheisyydestä. Lisäksi osoitamme kiitollisuutta myös niitä ihmisiä kohtaan, jotka jonain päivänä astuvat elämäämme ja toisena kaikkoavat, rikastaen sitä pienillä, ystävällisillä eleillään.

Mutta milloin olikaan se hetki, kun viimeksi pysähdyit kiittämään itseäsi? Luuletko, että se on jollain tapaa itsekäs ja järjetön tapa toimia? Se ei nimittäin ole, ei laisinkaan. Olitpa sitten uskonnollinen, skeptinen tai hengellinen, itsetajunnalla ja omien tekojensa tunnistamisella ei ole rajoja; itse asiassa se on moraalinen peruspilari, jota tarvitaan itsetunnon pönkittämiseksi.

Entä jos tästä hetkestä eteenpäin me toimisimme nöyremmällä asenteella ja arvostaisimme elämän pieniä ja yksinkertaisia asioita? Ole kiitollinen siitä viileästä tuulenpuuskasta, joka puhaltaa keskellä kesäpäivän kuumuutta, siitä loistavasta päätöksestä, jonka hiljattain päädyit tekemään. Ole kiitollinen perheestäsi ja lemmikistäsi, joka pakahtuu halusta osoittaa sinulle loputonta rakkauttaan.

Yksinkertaisesti sanottuna, ole kiitollinen siitä että olet olemassa, siitä että voit hyvin, ja siitä että ymmärrät sen tosiasian, että me emme ole mitään sen kummempaa kuin tähdenlentoja, jotka tulevat ja menevät, etsien keinoja pystyä elämäänsä täysillä. Mikäpä ettei?