Imre Kertész: todellinen selviytyjä

Suuri osa Imre Kertészin kirjailijantyöstä perustuu hänen kokemuksiinsa teinivankina Auschwitzin keskitysleirillä ja myöhemmin kotimaansa Unkarin totalitaristisen hallinnon aikoihin. Imre Kertész on todellinen selviytyjä.
Imre Kertész: todellinen selviytyjä
Gema Sánchez Cuevas

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Gema Sánchez Cuevas.

Viimeisin päivitys: 16 kesäkuuta, 2019

Imre Kertész oli merkittävä Unkarin kansalainen. Hän on ainut unkarilainen, joka on saanut Nobelin palkinnon. Hänen oma maansa ei kuitenkaan tunnustanut tai tukenut hänen kykyjään. Unkari oli raskas taakka tälle vaikuttavalle kirjailijalle, joka muutti epäonnensa kirjalliseksi mestariteokseksi.

Imre Kertész tuli tunnetuksi kirjastaan Kohtalottomuus, jota pidetään natsien holokaustia kuvaavan kirjallisuuden tärkeimpänä teoksena. Sen jälkeen kun kirja oli vuonna 2005 käännetty ainakin 20 kielelle, unkarilainen ohjaaja Lajos Koltai vei kirjan tarinan valkokankaalle. Kertész kirjoitti itse käsikirjoituksen. Huomionarvoista on se, ettei Kertész halunnut käyttää tästä kansanmurhasta nimitystä holokausti, sillä hänen mielestään se vain romantisoi asiaa tuomitsemisen sijaan.

Imre Kertészin työ ulottuu paljon kauemmas kuin näiden maailmassa “ennen ja jälkeen” määrittelevien julmuuksien julkituomiseen. Hänen työnsä pyrkii osoittamaan, että maailmansota oli ennaltanähtävissä oleva tapahtuma. Tämän hän saavuttikin viihdyttävän, ironisen ja koskettavan proosansa avulla. Hänen todellinen elämänsä puolestaan on vähintäänkin yhtä järkyttävä kuin hänen romaaninsa.

Imre Kertészin nuoruusvuodet

Kirjailijan elämään kuului paljon tuskallisia kokemuksia. Hän syntyi 9. marraskuuta vuonna 1929 Unkarin Budapestissä hyvätuloiseen ei-uskonnolliseen juutalaisperheeseen. Hänen vanhempansa erosivat, ja hänet lähettiin sisäoppilaitokseen 5-vuotiaana.

Imre Kertész aloitti lukion 1940, juuri kun toinen maailmansota alkoi kyteä. Juutalaisvastaisuus kontrolloi jo Euroopan tärkeitä sektoreita. Tämän vuoksi nuori Kertész eristettiin vain juutalaisille tarkoitetuille oppitunneille. Hän joutui kokemaan syrjintää ensimmäisten lukiovuosiensa aikana.

Vuonna 1944, 14-vuotiaana, hänet lähetettiin Auschwitzin keskitysleirille. Natsit pakottivat juutalaislapset pitkään jonoon luokittelua varten. Imre Kertész puhui hiukan saksaa, joten hän ymmärsi sotilaiden arvelevan, että hän voisi olla 16-vuotias. Kun sotilaat kysyivät hänen ikäänsä, hän vastasi olevansa 16-vuotias. Tuo pieni spontaani valhe, joka harhautti sotilaat, osoittautui hänen henkensä pelastajaksi. Tämä johtui siitä, että kaikki tuota nuoremmat lapset lähetettiin kaasukammioon kuolemaan.

Auschwitzin keskitysleiri

Pitkäkestoiset jäljet

Vuosina 1944 ja 1945 Kertész vietti aikaa sekä Auschwitzin että Buchenwaldin keskitysleireillä. Hänet vapautettiin liittoutuneiden voiton myötä. Kaikkein hämmentävin kohta hänen kokemuksissaan on se, että hän joutui keskitysleirille vangiksi juutalaisena, joka ei edes ollut uskossa. Vapauduttuaan hän palasi kotimaahansa, muttei löytänyt yhtään elossa olevaa sukulaista.

Hieman myöhemmin hän alkoi työskennellä toimittajana ja kävi lukion loppuun. Hän kuitenkin menetti työnsä ja joutui menemään tehtaaseen töihin useaksi vuodeksi. Stalinismi alkoi vallita Unkarissa, ja jälleen Imre joutui syrjinnän kohteeksi. Perheensä varakkaan taustan vuoksi hänet luokiteltiin porvariksi. Tästä syystä hallitus suhtautui häneen epäilevästi ja pelokkaasti. Sitten hän alkoi työskennellä kielenkääntäjänä.

Kertész myös kirjoitti käsikirjoituksia komedioihin, mainoksiin ja muihin pieniin projekteihin. Vuonna 1975 hän julkaisi merkittävän romaaninsa Kohtalottomuus. 20 vuoden ajan hän asui 24 neliömetrin asunnossaan kirjoittaen pienessä keittiönurkkauksessa. Joskus Kertész kirjoitti kahvilassa, jossa hänellä oli tapana käydä.

Myöhemmät vuodet

90-luvulla saksalaiset kustantajat arvostivat hänen työtään. Sitten hänestä alkoi tulla kuuluisa voitettuaan useita kansainvälisiä palkintoja. Unkarin kommunistisen hallituksen hajottua Kertészistä tuli tuotteliaampi ja hän eli mukavemmin. Vuonna 2002 hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon, mikä osittain hyvitti hänen kärsimyksiään. Hän kuoli Budapestissä useita vuosia myöhemmin, 31. maaliskuuta vuonna 2016.

Imre Kertész konferenssissa

Pieni valhe muutti ja säästi Kertészin elämän. Tämä osoittaa, että silmänräpäyksessä kenen tahansa elämässä voi tapahtua odottamaton käänne.

Todellinen selviytyjä

Emme voi kuin ihmetellen kuunnella holokaustista kärsineiden selviytymistarinoita. Imre Kertész ei selvinnyt pelkästään siitä, vaan kohtasi vaikeuksia myös seuraavan muuttuneen hallituksen aikana. Häntä koeteltiin ja tuomittiin syntyperänsä vuoksi riippumatta siitä kuka oli vallassa. Hänen täytyi myös päästä yli tappiostaan kirjailijanuransa alussa. Kertész ei kuitenkaan koskaan luovuttanut, ja otti kaiken irti tehokkaimmasta aseestaan: sanoistaan.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Larrosa, J. (2009). Veinte minutos en la fila. Sobre experiencia, relato y subjetividad en Imre Kertész. Actualidades pedagógicas, (54), 55-68.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.