Emotionaalinen etäisyys: kun tunteet kylmenevät

· 12.4.2019

Emotionaalinen etäisyys satuttaa aina. Kun suhteessa alkaa mennä huonosti, joskus ihmiset alkavat myös käyttäytymään huonosti. Kohdatessaan tilanteen, jossa on syntynyt emotionaalista etäisyyttä, jotkut ihmiset vain kävelevät ulos ovesta ilman selitystä. Toiset esittävät tekosyitä tai kieltäytyvät tunnustamasta merkkejä siitä, että suhde on päättymässä.

Suhteet rikkoutuvat joskus. Useimmat erot eivät kuitenkaan tapahdu yhdessä yössä. Yleensä kahden ihmisen välinen etäisyys kasvaa pikkuhiljaa, mutta tasaisesti, kunnes molemmat yhdessä päättävät lopettaa suhteen. Ensimmäiset merkit ovat yleensä sellaisia, että ei tunneta enää osallisuutta toisen elämään, ei naureta yhdessä ja ei välttämättä katsota toisiaan silmiin.

Emotionaalinen etäisyys sattuu aina. On vielä tuskallisempaa, jos toinen henkilö uskoo edelleen suhteeseen. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö toinenkin henkilö kärsi. Tämä henkilö tuntee itsensä usein syylliseksi tai katuvaiseksi. Olipa tilanne mikä tahansa, yksi asia on selvä: emme ole kovin hyviä päättämään suhteita.

Jos onnistut lopettamaan asiat ”hyvällä maulla”, on paljon helpompi siirtyä uuteen vaiheeseen. Jos asiat loppuvat huonosti, käy päinvastoin, varsinkin jos sinun täytyy käsitellä tilannetta, jossa joku katoaa elämästäsi äkillisesti ja ilman mitään selitystä. Meillä kaikilla on kuitenkin välineet tällaisten kokemusten käsittelemiseksi.

”Olen niin eristyksissä, että voin tuntea etäisyyden minun ja pukuni välillä.”

-Fernando Pessoa-

Emotionaalinen etäisyys: nainen vuorella

Selvitä, mitä tapahtui

Suhteet menevät pieleen muun muassa pettymyksen, kiinnostuksen puuttumisen, muuttuvien tarpeiden tai erilaisten maailmankatsomusten vuoksi. Kun liekki sammuu, alkaa eräänlainen epävarmuuden tila. Et ole varma, mitä tehdä seuraavaksi, mitä tapahtui tai ketä syyttää.

Charlene Belu ja Brenda H. Lee Cambridgen yliopistosta tekivät tutkimuksen tästä aiheesta. He havaitsivat, että vain harvat asiat ovat yhtä monimutkaisia ​​ihmisille kuin suhteen loppuminen. Heidän tutkimuksensa osoitti, että ihmisten on usein tiedettävä tarkalleen, miksi asiat menivät pieleen, voidakseen siirtyä elämässään eteenpäin.

Jos erolle ei ole selvää syytä, ihmiset yrittävät palata takaisin yhteen. Tämä vaikeuttaa koko prosessia. Se vaikeuttaa uuden vaiheen aloittamista arvokkaasti ja rehellisesti. Tutkimuksessa kävi myös ilmi, että ihmiset pyrkivät käyttäytymään huonosti, kun he alkavat ymmärtää, että heidän suhteensa on päättymässä.

Väärä tapa lopettaa suhde

Aivan kuten alussa mainitsimme, pahin mahdollinen tapa erota jonkun kanssa on katoaminen jälkiä jättämättä. Nykyään tämä on yleinen käytäntö romanttisissa sekä platonisissa suhteissa.

  • Se ei ole sinun syytäsi, se johtuu minusta: Tämä tekosyy on niin kuuluisa, että siitä on tullut vitsi. Sanomme sen ”vapauttavan” toisen henkilön kaikesta vastuusta. Sanomme asioita, kuten ”ansaitset parempaa” tai ”en voi antaa sinulle sitä mitä tarvitset”. Ihmiset sanovat näin peittääkseen yksinkertaisen totuuden: että he eivät ole enää kiinnostuneita. Niin ankaralta kuin se kuulostaakin (tämän takia ihmiset yleensä valehtelevat), he eivät vain rakasta tuota henkilöä enää.
  • Rikkoutunut jäävuori: Myös jäävuoristrategia on hyvin yleinen. Silloin vain annat suhteen jäätyä itsestään ilman mitään toimia. Ohitat kaikki merkit ja odotat, kunnes suhde on kuin kiinteä jääpala, joka uppoaa itsestään.
Emotionaalinen etäisyys: jäätynyt sydän

Emotionaalinen etäisyys: vaikea tilanne

Kun suhteet kylmenevät, se ei aina tarkoita sitä, että loppu on väistämätön. On tärkeää muistaa, että vaikka emotionaalinen etäisyys voi johtaa sinut pois reitiltä joksikin aikaa, se ei välttämättä tarkoita, että suhde loppuu. Jos sinulla on oikeat välineet käsitellä tätä ongelmaa, voit tuoda lämmön ja kipinän takaisin suhteeseen.

Psykologit käsittelevät ahdistuneisuushäiriöitä ja masennusta joka päivä. Nämä olosuhteet vaikuttavat suoraan ihmissuhteiden laatuun. Kun joku käy läpi vakavaa stressiä tai masennusta, hänellä ei ole yleensä energiaa tai motivaatiota nauttia muiden ihmisten seurasta.

Jos sinusta tuntuu että suhde on hiipumassa tai tunnet olevasi emotionaalisesti irti kumppanistasi, voit tehdä jotain sen eteen. Jokaisessa suhteessa on eri vaiheita ja suhde vaatii aina huomiota. Sinun täytyy ruokkia sitä, jos haluat sen kasvavan. Konfliktit ja ongelmat mahdollistavat suhteiden kehittymisen ja vahvistumisen.

Voikukka

Sinun täytyy olla emotionaalisesti kykenevä henkilö, riippumatta siitä haluatko elvyttää suhteen vai lopettaa sen. Valitettavasti tämä ei ole sellainen asia, jota ihmisille opetetaan koulussa. Se on jotain, mitä sinun täytyy harjoitella päivittäin. Harjoittele emotionaalista osaamistasi olemalla herkkä, kunnioittava ja kohtelemalla muita arvokkaasti.

Loppujen lopuksi jokainen suhde, riippumatta siitä onko se romanttinen vai platoninen, ansaitsee kunnioitusta. Jos osaat lopettaa suhteen rehellisesti ja kunnioittavasti, kertoo se myös inhimillisyydestäsi.

  • Belu, C. F., Lee, B. H., & O’Sullivan, L. F. (2016). It hurts to let you go: Characteristics of romantic relationships, breakups and the aftermath among emerging adults. Journal of Relationships Researchdoi:10.1017/jrr.2016.11