Eduard Punset: karismaattinen tiedeneuvonantaja

18.7.2019
Eduard Punset käänsi kaikkein vaikeimmatkin tieteen käsitteet helposti ymmärrettävälle kielelle suurelle yleisölle.

Eduard Punset oli kiistelty, karismaattinen ja innovatiivinen henkilö. Hän oli kirjailija, ekonomisti, poliitikko ja tieteen yleistajuistaja. Redes -shown’sa ansiosta, jota esitettiin televisiossa lähes kahden vuosikymmenen ajan, miljoonat espanjalaiset kiinnostuivat tieteestä.

Eduard Punset mahdollisti sen, että tiede ulottui espanjalaisiin koteihin. Suurin osa väestöstä pitää tiedettä outona, vaikeaselkoisena ja tylsänä aiheena. Eduard Punsetin ansiosta tieteestä tuli kuitenkin hitaasti mutta varmasti viihdyttävää ja nautinnollista monille ihmisille.

Punset hyödynsi yleisön uteliaisuutta. Hän yksinkertaisti vaikealta tuntuvat asiat ja teki niistä kiinnostavia. Vaikka tämän voisi uskoa olevan kaikkien mieleen, häntä itse asiassa kritisoitiin tästä. Lisäksi moni piti Eduard Punsetia tiedemiehenä, vaikka hän ei ollut sitä.

Eduard Punset teki asioita, joita monetkaan ihmiset eivät tee. Hänellä oli hyvin voimakkaat poliittiset vakaumukset. Hän valitsi aina uusimmat teknologiat ja kaikkein kiistanalaisimmat tieteelliset teoriat. Tämän lisäksi hän varmisti, että ihmiset pääsivät niistä hyvin perille. Hän oli kiistatta uskomaton opettaja.

Eduard Punset yleistajuisti tiedettä suurelle yleisölle

Eduard Punsetin elämä

Eduard Punset syntyi Barcelonassa vuonna 1936. Hän oli Tarragonan maaseutulääkärin poika. Jo hyvin nuoresta iästä lähtien hän osoitti suurta kiinnostusta opiskeluun ja uuden oppimiseen. Hän oli innokas oppimaan maailmasta yleisesti ja tekemään löytöjä.

Eduard Punset matkusti Los Angelesiin 60-luvulla ja aloitti Pohjois-Hollywoodin High Schoolissa, jossa hän oppi englannin kielen. Palattuaan Espanjaan hän suoritti oikeustieteen tutkinnon Universidad Complutense de Madrid -yliopistossa. Tämän jälkeen hän osallistui kommunistiseen puolueeseen, diktatuurin alla.

Noina aikoina hän tapasi Jorge Semprúnin, ihmisen, jonka kanssa hän oli asioista voimakkaasti samaa mieltä. Diktatuurin aiheuttamien ongelmien vuoksi Punset päätti lähteä maanpakoon ja jatkaa opintojaan ulkomailla. Hänen kaksikielisyytensä mahdollisti hakeutumaan taloustieteen jatko-opintoihin Lontooseen. Hän matkusti myös Ranskaan, jossa hän valmistui École pratique des hautes études -korkeakoulusta.

Eduard Punset ja politiikka

Pian opintojen päättymisen jälkeen Eduard Punset aloitti työt BBC:llä, jossa hänen tehtävänään oli kirjoittaa taloudesta. Hän oli myös The Economist -lehden Latinalaisen Amerikan painoksen talousjohtaja. Hän työskenteli Kansainvälisen valuuttarahaston ekonomistina Yhdysvalloissa ja Haitissa. Francisco Francon kuoleman jälkeen Eduard Punset palasi Espanjaan ja omistautui täysin politiikalle.

Katalonian hallitus nimitti hänet rahoitusministeriksi. 80-luvulla hän teki loistavaa työtä Espanjan avaamisessa muulle maailmalle toimien ulkoministerinä Euroopan yhteisössä.

Euroopan parlamentissa ollessaan hän osallistui Itä-Euroopan maiden talouden muutosprosessiin Berliinin muurin hajoamisen jälkeen. Useiden muiden yritysten jälkeen politiikassa hän päätti lopulta jäädä eläkkeelle vuonna 1995.

aivot

Eduard Punsetin työ tieteen yleistajuistajana

Seuraavassa elämänvaiheessaan Punset työskenteli vaikutusvaltaisten aiheiden ja uuden teknologian parissa. Hän oli ESADE:n kansainvälisen markkinoinnin neuvoa antava professori. Hän toimi myös Instituto Tecnológico Bullin puheenjohtajana ja IE Business Schoolin teknologian professorina. Hän toimi konsulttina tärkeissä sektoreissa ja yrityksissä ja kirjoitti useita kirjoja taloudesta ja sosiaalisesta analyysistä.

Tiedeohjelma Redesin luominen vuonna 1996 oli tärkeä virstanpylväs hänen jo upealla urallaan. Ohjelmaa esitettiin 18 vuoden ajan. Tuona aikana Eduard Punset haastatteli tärkeitä tieteen ja teknologian henkilöitä yhteensä 600 jaksossa.

Ohjelmassa käsiteltiin monipuolisia aiheita. Joitakin jaksoja pidettiin jopa mestariteoksina johtuen siitä tiedosta, jota ne tarjosivat neurotieteistä, posiivitisesta psykologiasta, uudesta kasvatusteknologiasta, tunteiden psykologiasta ja monista muista kiehtovista aiheista. Tämä oli hyvin positiivinen elämänvaihe Punsetin elämässä – itse asiassa hän kirjoitti suuren osan teoksistaan tuona aikana.

Hän oli yksi kunnioitetuimmista ja kritisoiduimmista henkilöistä Espanjassa. On selvää, että televisiouransa aikana hän synnytti kiinnostusta tieteeseen monissa ihmisissä. Hän oli rohkea mies, joka uskoi kaikkeen uuteen. Hän kykeni kääntämään kaikkein vaikeimmatkin tieteen käsitteet helposti ymmärrettävälle kielelle suurelle yleisölle.