Älä koskaan sopeudu mihinkään, mikä ei tee sinusta onnellista

Teemme sitä aina välillä. Sopeudumme johonkin, joka ei tee meistä onnellisia. Kuten joku, joka ahtaa itsensä kenkään, koska luulee että se on hänen kokoaan, mutta hyvin pian selviää ettei hän pysty kävelemään, juoksemaan saati pakenemaan… Onnellisuuden ei pitäisi sattua, joten se ei saisi puristaa, hiertää eikä tukehduttaa, vaan ennemminkin sen tulisi antaa meidän olla vapaita, kevyitä ja oman tiemme hallitsijoita.

Saippuayritys, joka markkinoi tuotteitaan työyhteisöissä monta vuotta sitten, julkaisi markkinoille menestyksen saavuttaneen tuotteen, jolla oli erityinen sanoma. Saippuapalaan oli kaiverrettuna lause “Onnellisuus on kiireisyyttä.”

Mihaly Csikszentmihalyi painottaa ajatusta että tehtävään keskittyminen kehollamme ja sielullamme voi tuoda meille onnellisuuden. Tuo tehtävä pitäisi lisätä tähän yhtälöön, tarkoitti se sitten meille jotain tai ei mitään. Itse asiassa monet työntekijät katsoisivat tuota saippuapalan iskulausetta surullisella ironialla, koska kaikki eivät olleet onnellisia tekemässään työssä. Vaikka se palkitsee heidät taloudellisesti, se ei tarjoa heille henkistä hyvinvointia.

Voisimme sanoa melkein varmuudella että monet meistä sopeutuvat pakolla päivittäisiin rutiineihimme ollen samalla tietoisia siitä etteivät ne tee meistä onnellisia. Kuten saman merkin kenkien käyttäminen, vaikka ne aiheuttavat meille rakkoja. Se on kuin maailmanpyörässä olemista. Maailmanpyörän, joka ei koskaan lakkaa pyörimästä. Alapuolella oleva jännittävä ja täydellinen maailma sekä elämä jatkuvat saavuttamattomina ja elämäniloisina, kun taas me varovaisesti pysymme rutiineissamme.

Me sopeudumme tunteaksemme turvallisuutta

Kun olimme lapsia, meidän vanhempamme sitoivat kengännauhamme kaksoissolmulla jotta ne eivät aukeaisi saaden meidät kompastumaan ja kaatumaan. He käärivät meidät peittoihin ja viltteihin huolella. He sulkivat takkiemme vetoketjut ylös asti jotta pysyisimme lämpiminä, huolehdittuina ja turvattuina.

Kaikki tuo ruumiillinen painostus oli monta kertaa epämukavaa, mutta tunsimme olomme turvalliseksi. Kun me tulemme vanhemmiksi ja saamme aikuisten velvollisuuksia, tuo turvallisuuden tunteen tarve pysyy kanssamme. Kuitenkin tuo määrittelemätön taipumus etsiä turvaa jatkuu ja omatuntomme usein johtaa suoraan meidän käytöstämme.

Niin oudolta kuin se saattaakin vaikuttaa, yksinkertaisin tapa osoittaa tätä tarvetta on aivojemme avulla. Aivot eivät pidä muutoksesta, riskistä ja vielä vähemmän uhista. Aivot kuiskaavat meitä “sopeutumaan vaikka emme olisi onnellisia, koska tuvallisuus varmistaa selviytymisen.” Kuitenkin meidän tulisi pitää selvänä mielessä, että sopeutuminen ei kulje aina käsi kädessä onnellisuuden kanssa. Sopeutumista ei monesti tapahdu johtuen muista syistä.

On niitä jotka pysyvät suhteessaan vaikka rakkautta ei enää ole. Ilman vakinaista kumppania on vähemmän onnellisuutta. Joillekin on tärkeintä paeta yksinäisyyttä, ja tehdäkseen sen he eivät epäröi sopeutua sydämeen joka ei sopeudu heidän omaansa.

Sama tapahtuu myös maallisella tavalla. Monet ihmiset päättävät pitää päänsä alhaalla. Joku säyseä, hallittavissa oleva, joku joka vähättelee taitojaan ja koulutustaan valmistellessaan työhakemusta koska tietää sen olevan ainoa tapa sopeutua yrityksen hierarkiaan.

Aivan kuin uusi iskulause olisi kaiverrettuna aivoihimme, kuten aiemmin mainitussa saippuapalassa: “Sopeudu tai kuole, luovu selviytyäksesi.”

Onko todellakin sen arvoista kuolla onnettomana?