Älä anna silmät peittävän rakkauden huijata sinua

Älä anna silmät peittävän rakkauden huijata sinua

Viimeisin päivitys: 29 elokuuta, 2017

Ennemmin tai myöhemmin tulet lopulta ottamaan siteen pois silmiltäsi ja sitomaan sen suloiselle rusetille. Kasvosi tulevat näyttämään kauniimmilta ja silmäsi tuntuvat vapaammilta, toiveikkaimmilta ja heränneiltä. Alat tutkimaan todellisuutta tavalla, jolla ansaitset nähdä sen. Tavalla, joka ei peitä mitään.

Ortega ja Gasset sanoivat kerran rakkaus on kuin eräänlainen ohimenevä tyhmyys, henkinen ja psyykkinen angiina.” Arvostetut filosofit, jotka innoissaan yrittivät löytää selitystä ihmisen tunteille, eivät luultavasti pitäneet loogisena rakkauteen vajoamista tai “sidettä”, joka usein sitoo meidät suloiseen fantasiaan. Vaikka päätämme on vaikeaa kääntää ympäri, rakkaudella on kuitenkin logiikkansa ja tarkoituksensa.

Harvardin yliopiston tohtori Robert Epstein huomautti, että eläminen silmät sidottuina muovaa yksilön psykologista ja emotionaalista kasvua, olipa kyse sitten ihmissuhteesta tai muusta henkilökohtaisesta tilanteesta. Meidän ei kuitenkaan tulisi katua tätä ajanjaksoa, energiaa jota tuhlasimme siihen, unelmia jotka kehittyivät ja tunteita jotka koimme. Se tarkoittaisi itsestämme luopumista.

Todellisuudessa rakkaus ei ole sokea. Joskus saatamme nähdä enemmän kuin meidän pitäisi. Me näemme kangastuksia ja vääristyneitä kuvia, jotka eivät vastaa todellisuutta. Elämän näkemisellä sydämen kautta voi olla hintansa, mutta se on vain yksi asia josta voimme oppia. Ja et voi koskaan oppia sitä, jos kiellät itseltäsi mahdollisuuden rakkauteen, yrittämiseen, kokemiseen ja hyppyihin laskuvarjotta. Joskus tulet takaisin yhtenä kappaleena, ja joskus saatat olla täysin rikki.

sitoo huivia hiuksiinsa

Olet varmasti antanut siteen pudota kerran tai kahdesti

Joskus otamme siteen pois silmiltämme. Mutta sen sijaan että yrittäisimme sitoa sen rusetille pitäen päämme pystyssä ja katseemme valppaana, me teemme samat virheet kuin aikaisemminkin. Me rakastamme sokeasti, uskomme pimeyteen, hapuilemme ympäriinsä ja jätämme sydämemme toisten ihmisten taskuihin. Miksi me teemme näin? Miksi meistä tulee vangitsevan ja kivuliaan rakkauden rikollisia?

“Mutta rakkaus on sokea, ja rakastajat eivät voi nähdä noita kauniita mielettömyyksiä, jotka he itse toteuttavat. ”

-William Shakespeare-

Ihmiset, jotka ovat jatkuvasti haitallisen rakkauden vankeja, jotka joutuvat vastaanottamaan samoja kiveniskuja uudelleen ja uudelleen, kärsivät useimmiten melko tavallisesta vaivasta: itsensä rakastamisen puutteesta. Maailmaa ei ole tehty niin, että tapaisit ainoastaan “huonoja ihmisiä”, jotka ovat itsekkäitä ja käyttävät väärin henkistä tasapainoasi. Vain silloin, kun sinulla on selkeä käsitys siitä mitä todella tarvitset ja et tarvitse, voit olla valikoivampi, varovaisempi ja vastaanottavampi. Sillä jos tiedät mitä haluat, tulet löytämään sen mitä ansaitset.

Iso-Britannian kansallisen tilastokeskuksen julkaiseman tutkimuksen mukaan ihmiset totesivat löytäneensä haluamansa täytettyään 30 tai 40 vuotta. Tässä elämänvaiheessa ihmiset tuntevat itsensä turvallisemmaksi ja kykenevät sopeuttamaan aiemmat suhteensa nykyisyyden harmoniaan, jossa mitään ei puutu ja mitään ei ole liikaa.

Tässä vaiheessa ihmiset etsivät muutakin kuin intoa ja intohimoa. He etsivät rakkautta, itsensä toteuttamista kumppaninsa kanssa ja yhteisiin tavoitteisiin investoimista kypsällä ja rehellisellä tavalla.

rakkaus ja sidotut silmät

Avaa silmäsi ja suojele sydäntäsi

Evoluutiobiologit sanovat, että emotionaalisen kaaoksen tavoite – joka sokaisee meidät, tarttuu meihin, kiihdyttää pulssiamme ja heittää meidät pimeään mutta intohimoiseen labyrinttiin – on lisääntyminen. Tältä kantilta tarkasteltuna olemme geneettisesti alttiita lisääntymiselle rakastuessamme. Peilineuronimme yhdistävät meidät toiseen ihmiseen ja siinä samassa hetkessä räjähdys valtaa aivomme – dopamiinin, testosteronin, vasopressiinin, oksitosiinin ja serotoniinin ilotulitukset – jotka kaikki tehostavat viehätyksen voimaa entisestään.

Myös neurologit huomauttavat, että intohimo asettaa tärkeitä prosesseja valmiustilaan. Tällaisia prosesseja ovat muun muassa arvostelukykymme, loogiset analyysit ja jopa tuomion tunne. Mieli kehittää tunnelin visiolle keskittyäkseen siihen mikä on tärkeää: kumppaniin.

sydänreppu

Rakkaus ilman silmät peittävää sidettä

Erich Fromm totesi joidenkin ihmisten olevan riippuvaisia rakastumisesta. He ilahtuvat edellä mainitussa sokeassa, eloisassa, puudutusaineen kaltaisessa rakkauden vaiheessa aivan kuin tosielämän Kirke saarellaan. Kuitenkin kypsyyden kynnyksellä, kun heidän tulisi työstää eroavaisuuksiaan, hyväksyä toisen ihmisen epätäydellisyydet ja tavoitella yhteistä päämäärää, he juoksevat karkuun.

Aivan kuten samainen kirjailija totesi kirjassaan The Art of Loving, todellinen viisaus ja henkinen täyttymys eivät löydy rakkaudesta, vaan ne löytyvät rakastamisesta. Rakastuessamme iloitsemme syvästä yhteydestä, intiimiydestä, joka on tehty huimauksen tunteesta ja voimakkaimmasta mahdollisesta intohimosta.

Kaikki tämä on tietenkin positiivista, mutta todellinen seikkailu tulee vasta jälkeenpäin. Seikkailu, joka lähtee taitavasti rakennetusta rakkaudesta ja joka kiinnittää huomion ja kuuntelee. Se on tietoinen toisen ihmisen epäkohdista, epätäydellisyyksistä ja pimeistä puolista. Kypsät ihmiset ovat heitä, jotka pitävät silmänsä avoina ja sydämensä suojeltuina. He näkevät asiat niin kuin ne ovat ja valitsevat taistella niiden puolesta, toimiakseen rakkautensa majakkana ja turvapaikkana, jossa kumpikin osapuoli voi rakentaa itsensä uudelleen.

Jos et ole vielä löytänyt vastaavaa, älä kiirehdi. Kääri vain murheesi hiuksiisi, sido ne tiukalle ja katsele maailmaa sillä varmuudella, että jonain päivänä tulet löytämään sen mitä ansaitset.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.