Äidin kivun kanssa eläminen on raskasta lapselle

Äiti, en halua menettää sinua. En halua. Kieltäydyn. Siksi sinun tarvitsee pitää huolta itsestäsi. Sinun pitää jatkaa taistelua, olla antamatta periksi. Älä menetä hymyäsi, puhu minulle hellyydellä joka päivä, pidä säihkeesi kirkkaana, suojele olemustasi.

Siksi pyydän ettet koskaan anna periksi, äiti. Vaikka sinun pitäisikin kohdata tuhat ja yksi taistelua. Luotan sinun tukeesi, annat minulle puhtaimman, syvimmän ja kestävimmän rakkauden. Rakkauden johon minä voin luottaa ja antaa sille koko elämäni.

Yhdessä etenemme ja pääsemme yli kaikista esteistä jotka seisovat meidän ja elämänpolun välillä. Siksi, äiti, pyydän ettet koskaan jätä minua, että olet vahva. Lupaan että olen rinnallasi niin kauan kuin matkasi tässä maailmassa kestää.

Olen tietoinen yksinkertaisten elämän sääntöjen kautta, että on mahdollista että joudun elämään ilman läsnäoloasi. Voin kuitenkin vakuuttaa sinulle, että pysyt aina (aina) kanssani. Sillä minun kävelyni tässä elämässä ei olisi tapahtunut ilman sinua. Mutta se ei helpota pelkoani…

Pahin puute joka äideillä on on se, että he kuolevat ennen kuin ehdimme maksaa takaisin mitään mitä he ovat tehneet. He jättävät meidät tuntemaan itsemme avuttomiksi, syyllisiksi, väistämättä orvoiksi. Onneksi on vain yksi. Sillä kukaan ei voisi kestää äidin menettämisestä johtuvaa kipua kahdesti.

– Isabel Allende –

Äidin kivun kanssa eläminen on vaikea prosessi lapsille

Sisäinen lapsemme ei pelkää hirviöitä tai pimeää, eikä se pelkää tuntemattomia tai kaaosta. Mitä sisäinen lapsemme pelkää, on kiintymyksen kohteidemme menettäminen, meidän suosikki-ihmisemme menettäminen. Pelkäämme että emme muista heidän tuoksuaan, että silmämme ei näe heidän hiuksiaan ja että sydämemme ei tunne heidän lämpöään.

Koko elämänsä nainen käy läpi monta roolia: äiti, tytär, tyttöystävä, kumppani, nainen, jne. Joten tulee hetki jolloin hän kerää loputtoman määrän prioriteetteja. Näiden roolien selvittäminen on erittäin monimutkaista ja pitäkäämme mielessä että elämme yhteiskunnassa joka odottaa tiettyjä velvollisuuksia naisilta, vain siksi että he ovat naisia.

Lisäämme sosiaalisen asetelman naisen rooliin, kärsijästä äitiin, lisäten heidän ainutlaatuisiin, tärkeisiin ongelmiin joita heillä saattaa olla elämässään. Samaan aikaan, valmistamme äärimmäisen räjähdysalttiin cocktailin joka saa sen ihmisen, joka antoi meille elämän, kärsimään äärettömän paljon.

Tämä kipu jolle meidän äitimme altistuvat, on äärimmäisen tuhoisaa meille lapsina. Me näemme äitimme sotureina joiden voima on heikkenemässä. Tästä huolimatta, ja siitä syystä, tämä kova prosessi vaatii meidät kääntämään asetelman päinvastoin ja esittämään “äitimme isää tai äitiä”. Tässä roolissa pyrimme suojelemaan heitä ja ehkäisemään kärsimystä.

Meistä tulee niitä “ensikertalaisia vanhempia” jotka pelkäävät että heidän lapsensa putoaa keinusta. Niin ollen, lapsina, meidän pitää muuttua suojelijoiksi. Toimimme kuin moottori joka tuo takaisin vahingoittuneen ihmisen kääntöpuolen. Sitten tajuamme sen valtavan voiman joka on olemassa naisten maailmassa, ja vielä konkreettisemmin, äitien maailmassa.

Kuka onkin elänyt läpi tällaisen kokemuksen tietää ettei se ole helppoa. Mutta epäilemättä se auttaa meitä ottamaan muutaman askeleen henkisen kasvun ja kehityksen tiellä. Henkinen velvollisuus joka saa meidät suojelemaan äitiämme kun tunnemme että hän on haavoittuvainen, tuo meille tietoisuutta. Sellaista tietoisuutta joka on erittäin voimakasta itsessään. Samaan aikaan se kuluttaa, satuttaa ja rikkoo sisäisen tasapainomme, ainakin hetkeksi.

Sillä et ole koskaan valmistautunut menettämään äitiäsi. Sen seurauksena löydät mahtavan voiman itsestäsi, voiman joka antaa sinun mennä yhden askeleen edemmäksi. Muutut enkeliksi joka parantaa vahingoittuneen äitisi haavat. Sitten jotakin mahtavaa tapahtuu sisäisessä maailmassamme. Sillä sisäisen lapsen lämmin katse oppii elämään ilman aikuisen omatuntoa. Ja tämä on epäilemättä yksi askel kohti kypsyyttä.