7 outoa tunnetta, joita joskus tunnemme

7 outoa tunnetta, joita joskus tunnemme
Gema Sánchez Cuevas

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Gema Sánchez Cuevas.

Viimeisin päivitys: 15 helmikuuta, 2022

On olemassa outoja tunteita, joita me kaikki joskus tunnemme. Tunnemme pelkoa, kun jokin uhkaa meitä. Tunnemme kiukkua tai raivoa, kun jokin satuttaa meitä tai saa meidät tuntemaan itsemme huonovointisiksi. Tunnemme iloa, kun ihmiset kertovat meille mukavia asioita. Nämä ovat päivittäisiä tunteita, joista me kaikki olemme tietoisia. Toisinaan meille ilmaantuu joitakin outoja tunteita, jotka saattavat hämmentää meitä. Käsittelemme seuraavaksi 7 outoa tunnetta, joita joskus tunnemme.

Vaikka nämä tunteet ovatkin outoja, se ei tarkoita sitä, etteivät useimmat meistä olisi kokeneet niitä elämänsä aikana. Monet meistä ovat tunteneet joskus näitä outoja tunteita. Emme vaan pysty selittämään sitä, mistä tai miksi nämä tunteet ilmaantuivat. Joskus nämä tunteet ilmaantuvat pahimpaan mahdolliseen aikaan.

“Ihmiset ajattelevat, että on outoa olla olemassa ja että filosofiset kysymykset saavat alkunsa itsestään.”

-Jostein Gaarder-

Seuraavaksi esittelemme 7 outoa tunnetta, jotka ilmaantuvat äkillisesti ja jättävät meidät hämmennyksen valtaan. Toinen kummallinen asia näissä tuntemuksissa on se, että niillä ei ole erityistä nimeä. Sen vuoksi meidän pitää kuvailla niitä tarkemmin. Tässä ovat ne kyseessä olevat 7 outoa tunnetta:

1. Yhtäkkinen ja tilapäinen itseluottamuksen puute

Tämä on harmillinen tunne, jossa syvä alemmuudentunne yhdistyy häpeään, turhautuneisuuteen ja arkuuteen. Voimme tuntea itsemme hetkellisesti täysin epäpäteviksi ja hyödyttömiksi tietämättä tarkkaan, miksi asian laita on näin.

mies katsoo itseään peilistä

Tätä tunnetta kuvataan toisinaan arkikielessä sanoin “tuntea itsensä pieneksi”. Kyseessä on siis tunne, jossa henkilö menettää yhtäkkiä luottamukseen itseensä. Koet tämän tunteen, kun uskot että joku toinen on sinua kyvykkäämpi jossakin asiassa, vaikka et osaa pukea sitä sanoiksi. Kyse ei siis ole siitä että kokisit varsinaista uhkaa, vaan siitä että tunnet itsesi yhtäkkiä hyvin haavoittuvaksi.

2. Yhtäaikainen surun ja ilon tunne

Toinen näistä oudoista tunteista tapahtuu, kun suru ja ilo sekoittuvat toisiinsa. Et pysty edes erittelemään, mikä osa tunteesta on surua ja mikä iloa. Sinulla on vain tunne, että molemmat tunteet ovat olemassa yhtä aikaa. Saatat olla purskahtamaisillasi itkuun, onnesta ja surusta samaan aikaan.

Tämä tunne ilmenee tavallisesti silloin, kun ihastelemme jotakin huikean kaunista. Tällöin voi olla kyseessä maisema tai taideteos. Saatat kokea tämän tunteen myös silloin, kun huomaat jotakin huonoa jossakin hienossa tai kauniissa asiassa, kuten esimerkiksi kauniissa kukassa, jossa on repeytynyt tai ruma terälehti.

3. Kaikki tapahtuu hyvin nopeasti ja olet menettämässä suuren tilaisuuden

Tämä on yksi niistä oudoista tunteista, jotka ilmenevät, kun siirryt yhdestä ikäkaudesta toiseen. Tämä on tunne, jota yleisesti kutsutaan “kolmenkympin kriisiksi” tai “keski-iän kriisiksi”. Näissä elämänvaiheissa on tavallista tuntea, että aika kuluu liian nopeasti.

outoa tunnetta ajan menettämisestä

Tässä tunteessa on kyse paljon muustakin. Edellä kuvatun lisäksi sinulla on sellainen tunne, että olet menettämässä suuren tilaisuuden, vaikka et pysty täsmentämään, millainen tilaisuus on kysymyksessä. Olet ikään kuin myöhästymässä junasta eikä se tule takaisin. On tavallista kokea ahdistusta ja huolta myös silloin, kun haluat löytää uuden mahdollisuuden korvaamaan menetettyä tilaisuutta.

4. Kaikki kääntyy vielä hyväksi, vaikka ei siltä vaikuta

Tämä on yksi niistä oudoista tunteista, joka on samalla myös hyvin miellyttävä. Olemme kaikki tunteneet tämän tunteen jossakin elämämme vaiheessa ja on itse asiassa olemassa sana, joka kuvailee sitä, ja se on pronoia. Se on psykologinen termi, joka tarkoittaa paranoian tai vainoharhaisuuden vastakohtaa. Pronoiassa on kyse siitä, että henkilö uskoo että toiset haluavat järjestää hänelle jotain hyvää hänen tietämättään.

Tämän tunteen ansiosta suhtaudumme maailmaan uudenlaisella optimismilla ja toivolla. Meillä on vahva sisäinen tunne, joka kertoo meille, että kaikki kääntyy vielä hyväksi. Meillä on myös tunne, että mikään ei voi tulla meidän ja valitsemamme tien väliin. Tämä tunne on vahvempi ja voimakkaampi kuin mitkään esteet, joita voimme ennakoida tiellämme olevan.

5. Suuri tyhjyyden tunne sen jälkeen, kun joku on vieraillut luonasi ja lähtee sitten pois

On tavallista tuntea itsensä surulliseksi, kun joku meille rakas henkilö vierailee luonamme ja lähtee sitten pois luotamme. On kuitenkin sellaisia tilanteita, joissa tämä tunne saavuttaa äärimmäiset ulottuvuudet. Tämä tapahtuu vaikka henkilö ei lähtisi pois lopullisesti.

mies katselee ulos

Koemme tämän tunteen, kun joku meille tärkeä henkilö lähtee. Sieluumme jää suunnaton tyhjyyden tunne. Toisinaan meillä on tunne, että emme enää koskaan tapaa tätä henkilöä, vaikka ei ole olemassa yhtään todellista syytä ajatella siten. Näemme tämän tilanteen lopullisina hyvästeinä, mikä satuttaa meitä. Vaikka tämä tunne koskettaa meitä, se menee nopeasti ohi.  

6. Sinulla on halu heittäytyä tyhjyyteen, kun olet hyvin korkealla paikalla

Kun olet hyvin korkealla paikalla, tunnet yhtäkkiä, että tyhjyys kutsuu sinua. Tällaisena hetkenä sinulla ilmenee ristiriitaisia tunteita. Yhtäältä haluat heittäytyä tyhjyyteen, mutta toisaalta pelkäät tätä tunnetta sinänsä.

Jotkut ovat sitä mieltä, että tämä on yksi niistä oudoista tunteista, jotka saavat alkunsa ihmisen peitellystä halusta “riskeerata henkensä”. Toisin sanoen henkilö siis haluaa kohdata vaaran uhkarohkeasti. Joissakin kulttuureissa tämä tunne tunnetaan “tyhjyyden kutsuna”.

7. Sinulla on halu luovuttaa tilapäisesti ja antaa jonkun sinulle rakkaan pitää sinusta huolta

Tämä tunne on yksi noista oudoista, mutta mukavista tunteista, joita joskus koemme. Se koostuu hyvin voimakkaasta halusta tuntea itsensä muista riippuvaiseksi ja hauraaksi lapseksi. Tämä tunne ilmenee silloin, kun olemme yhdessä jonkun kanssa joka rakastaa meitä ja jonka kanssa haluamme tuntea olomme turvalliseksi.

pari lepää toisensa sylissä

Tämä tunne ilmaisee halua lopettaa itsestä murehtiminen ja antaa toisen henkilön pitää huolta sinun elämästäsi. Olotila ei kestä kauan, mutta se on varmasti voimakas. Näinä ihmeellisinä hetkinä voit itse asiassa lopettaa ajattelemisen ja antautua toiselle täysin.

Näille 7 oudolle tunteelle on yhteistä se, että niissä yhdistyy useita perustunteita samalla kertaa. Tämän vuoksi ne vaikuttavat oudoilta ja samasta syystä mikään niistä ei kestä pitkää aikaa. Ne tulevat kuin salama kirkkaalta taivaalta ja häviävät ennen kuin edes kunnolla tiedostamme niitä.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.