3 ystävyyden tyyppiä Aristoteleen mukaan

13.7.2018 en Tunteet 0 Jaetut
kolme lintua vieri vieressä

Kuten useimmat tietävät, Aristoteles oli suoranainen yleisnero. Hänen tietämyksensä, tai vielä tarkemmin sanoaksemme hänen valtava uteliaisuutensa, auttoi häntä olemaan eri aiheiden, kuten logiikan, tieteen ja filosofian asiantuntija.

Tämän huomaa selvästi, jos lukee hänen Nikomakhoksen etiikka -kirjansa kaltaisia teoksia. Tässä kirjassaan hän keskustelee ihmisistä äärimmäisen sosiaalisina olentoina. Hän sanoo meidän olevan kuin sosiaalisia eläimiä, ja tästä syystä ystävyys on meille kaikkein eniten mielihyvää tuottava tapa elää yhdessä.

Johtuen aikakautensa asettamista rajoitteista, tälle kreikkalaiselle viisaalle ei avautunut mahdollisuutta oppia kaikkia nykyään tiedossamme olevia aivojen mysteerejä ja kehitellä ajatuksiaan niiden pohjalta. Nykyaikainen tiede on nimittäin osoittanut, että aivot tarvitsevat sosiaalista kanssakäymistä kehittyäkseen, selviytyäkseen ja ollakseen terveet. Me todellakin olemme sosiaalisia olentoja. Vaan meidän ihmissuhteidemme tulee tietenkin olla vakaalla perustalla.

Aristoteleen patsas

Kolme eri ystävyyden tyyppiä

Filosofit näyttäytyvät meille usein kunnianarvoisina, mutta samaan aikaan varsin kaukaisina viisauden lähteinä. Heidän menneiden aikojen kätköistä kantautuva äänensä pääsee toisinaan kauttamme kuuluviin, kun lainaamme heitä sopivassa tilanteessa muita opettaaksemme. Mutta me emme aina tule ajatelleeksi, että näillä ajatuksilla olisi välttämättä paljonkaan tekemistä modernin elämämme kanssa.

Mikään ei kuitenkaan voisi olla kauempana totuudesta. Itse asiassa kaiken tämän nykyaikana harrastamamme eksistentiaalisen ahdistuksen pyörteissä on mitä parhain aika tutustua tähän muinaiseen viisauteen uudelleen ja ammentaa siitä. 

Nikomakhoksen etiikka on erinomainen esimerkki menneiden aikojen itseapuoppaasta. Se käsittelee sitä, miten saada onnellisuutta osakseen ja miten ihmissuhteet sopivat meidän arkielämäämme. Aristoteles ajatteli, että ystävyyssuhteessa opitaan antamaan ja ottamaan vastaan.

Tämä ei silti tarkoita, että hän ajatteli ystävyyden olevan kuin liiketoimintaa. Sillä hän sanoi myös, että “ei ole jaloa toivoa palveluksia vastalahjana, koska ainoastaan häpeämätön ihminen vaatii hyväntekijöitä, ja ystävyys on ennen kaikkea vapaus. Se on kaikkein hyveellisin olemisen tila.

Ja näin asteleekin sisään Aristoteleen ajatus kolmesta eri tyyppisestä ystävästä. Tutustutaan nyt niihin paremmin.

Omaa etua ajava ystävyys

On yleisessä tiedossa, että jotkut ihmiset käyttävät toisia hyväkseen oman etunsa saavuttamiseksi. Jotkut ihmiset tekevät näin sumeilematta ja usein, kun taas toiset ihmiset eivät voisi kuvitellakaan ryhtyvänsä moiseen. Sitten on lisäksi pieni joukko ihmisiä, jotka ajattelevat ystävyyden olevan juurikin tällaista, että siitä tulee nimenomaan saada jotain irti.

Totta, odotamme toki aina saavamme ystävyydestä jotain: tukea, luottamusta, hauskoja hetkiä, jne. Mutta on myös ihmisiä, jotka mielistelevät ja manipuloivat muita saadakseen erilaisia asioita: sosiaalinen status, tunnustus…

käsi, joka liikuttaa naista

Ystävyyssuhteet puhtaan nautinnon vuoksi

Tämä on näistä kolmesta ystävyystyypistä se, josta olet luultavasti eniten tietoinen. Tällaisia ystävyyssuhteista osuu tavallisesti kohdalle paljon lapsena ja murrosikäisenä. Myöhemmin elämässä, kun muutumme valikoivimmiksi, varovaisemmiksi ja alamme käyttää oikeita suodattimia, me alamme ymmärtää tämän tyyppisen ystävyyssuhteen olevan kaksiteräinen miekka.

Vaan miten itsekeskeiset ja nautintoon perustuvat ystävyyssuhteet sitten eroavat toisistaan? Ensin mainitussa toinen koettaa saada jonkinlaista hyötyä ystävyydestä (palveluita, pääsyn muiden ihmisten läheisyyteen, tunnustusta, jne). Tässä toiseksi mainitussa halutaan vain ja ainoastaan “pitää hauskaa.”

Tällaiset ihmiset elävät tyhjää, tarkoituksetonta ja hedonistista elämää, jossa ainoat syyt viettää aikaa muiden ihmisten kanssa ovat rentoutuminen ja hauskan pitäminen. Joten jos tarvitset aitoa tukea ongelman kanssa tai asiat eivät muuten suju hyvin, tulee valheellinen ystäväsi haihtumaan kuin savuna ilmaan.

Täydellinen ystävyys

Viimeinen Aristoteleen kolmesta ystävyystyypistä on ihanteellinen. Se on mitä ehein ja vankin lajiltaan — ja näistä kaikkein harvinaisin — vaan on silti mahdollinen. Tämä on ystävyyttä, joka ulottuu pidemmälle kuin käytännöllisyys ja mielihyvä. Tämän kaltaisten arvojen sijaan täydellisessä ystävyydessä arvostetaan aidosti toista ihmistä sen vuoksi kuka hän on.

Tällaiseen ystävyyteen sisältyy lisäksi paljon anteliaisuutta, koska siitä ei koeteta saada minkäänlaista hyötyä irti. Ystävät haluavat ainoastaan viettää hyviä hetkiä yhdessä, jakaa omat elämänsä toistensa kanssa ja olla toiselle olkapää johon nojata.

Tämä perustuu hyvyyteen ja Aristoteles sanoi jopa tämän suhteen olevan melkein kuin romanttinen kumppanuus. Koska loppujen lopuksi täydellisiä ystäviä, aitoja ystäviä, ei tule usein vastaan elämän varrella.

Todellisia ystäviä ei ole kovin montaa, mutta he ovat ihmisiä, joiden kanssa voit olla syvästi intiimissä suhteessa, eikä sinun tarvitse murehtia heidän kääntävän sinulle selkänsä. He ovat ihmisiä joiden kanssa jaat kokemuksia, muistoja ja lupauksia, jotka ovat sitä luokkaa että niitä ei voi särkeä aika saati välimatka.

kolme ystävyyden tyyppiä

On täysin mahdollista, että juuri nyt sinullakin on elämässäsi kaikkia kolmea Aristoteleen määrittelemää ystävyyssuhdetyyppiä. Ihmisiä, jotka haluavat sinulta jotain, ystäviä jotka haluavat olla läsnä ainoastaan hauskoina hetkinä, sekä niitä ihmeellisiä ihmisiä jotka viipyvät rinnallasi, satoi tai paistoi.

Juhlistetaan siis yhdessä ystäviä, joita et vaihtaisi mihinkään maan ja taivaan välillä, niitä ystäviä jotka tekevät elämän mittaisesta matkasta huomattavasti helpompaa ja uskomattoman paljon mielenkiintoisempaa…

UUTISIA VERKOSSA