Pyhä Valentinus, rakkauden pyhimys

Ystävänpäivää vietetään lähes kaikkialla maailmassa 14. helmikuuta; joissakin maissa rakastavaisten kesken ja toisissa myös ystävien kesken. Kyseessä on siis päivä, jolloin ystävät, läheiset ja rakastavaiset ympäri maailmaa vaihtavat lahjoja merkkinä rakkaudesta tai läheisyydestä toista kohtaan.

Lähes kaikkialla maailmassa järjestetään myös erityisiä tapahtumia tämän päivän juhlistamiseksi. Useissa maissa järjestetään jopa sinkuille suunnattuja juhlia kumppanin löytämiseksi. Toisissa maissa taas rakkauden eri ilmenemismuotoja korotetaan entisestään; esimerkiksi Filippiineillä pidettävä pisimmän suudelman kilpailu on järjestetty jo useita kertoja.

”Syvä rakkaus toista kohtaan antaa meille voimaa. Tunne siitä, että joku rakastaa meitä syvästi taas antaa meille rohkeutta.”

-Laotse-

Vaikka melkein koko länsimaissa juhlitaan ystävänpäivää, harva meistä tietää, mistä tämä päivä on saanut alkunsa ja kenen kunniaksi ystävänpäivää on todellisuudessa alunperin vietetty.

Totuus on, että kukaan ei tiedä varmasti, mistä ystävänpäivän juuret ovat tarkalleen ottaen lähteneet, sillä juhlan taustalla on kolme mahdollista marttyyria. Kaikki lähteet kuitenkin viittaavat siihen suuntaan, että juhla olisi peräisin suuren Rooman aikaisesta pyhimyksestä.

Pyhän Valentinuksen alkuperä

Ystävänpäivän juhlan lähtökohtana oli ilmeisesti kolmen päivän mittainen roomalainen festivaali, joka tunnetaan nimellä Lupercalia. Se oli juhla, joka järjestettiin hedelmällisyyden jumalien kunniaksi ja pidettiin helmikuun puolivälissä juhlistamaan kevään virallista alkua.

Tuon festivaalin aikana järjestettiin aktiviteetteja, joissa nuoret miehet valitsivat satunnaisesti tytön nimen. Tämän piti olla hänen kumppaninsa juhlallisuuksien aikana ja monesti nämä suhteet päättyivät myöhemmin avioliittoon. Katolisen kirkon asteittaisen nousun myötä kristittyjen yhtenä tavoitteena oli poistaa nämä pakanalliset juhlat, mutta se ei ollut aivan niin helppoa, sillä nämä tavat olivat juurtuneet syvälle paikallisten perinteisiin.

Näin ollen paavi Gelasius liitti vuonna 494 jKr festivaalin nimen pyhimykseen: nimeksi juhla sai tuolloin pyhän Valentinuksen päivän, ja paavi määräsi sen viralliseksi päivämääräksi 14. helmikuuta. Paavi Gelasius ei kuitenkaan jättänyt tarkkaa kirjaa siitä, mihin Valentinukseen hän tällä juhlalla viittasi, koska siihen mennessä samalla nimellä kulkevia pyhimyksiä oli ollut kolme. Yksi oli kääntynyt roomalainen, toinen piispa ja kolmas uskonsa puolesta kuollut marttyyri Pohjois-Afrikasta.

Todennäköisin Pyhä Valentinus

On varsin todennäköistä, että paavi Gelasius halusi kunnioittaa aikakautemme toisen vuosisadan marttyyria. On olemassa kuitenkin kaksi tarinaa, jotka liittyvät tähän pyhimykseen. Yksi kertoo tarinaa roomalaisesta lääkäristä, joka kääntyi kristinuskoon ja tuli papiksi.

Oli vuosi 270, ja keisari Claudius II kielsi avioliiton nuorten keskuudessa, koska itsevaltiaan järjen mukaan, jos nämä nuoret miehet menisivät naimisiin ja saisivat lapsia, heistä ei tulisi hyviä sotilaita. Valentinuksen, kääntyneen papin, mielestä tämä määräys näytti epäoikeudenmukaiselta, ja tästä syystä hän päätti juhlia nuorten avioliittoja salassa keisarin käskyä uhmaten.

Claudius II pääsi kuitenkin selville papin toimista hänen korviinsa saapuneiden huhupuheiden ansiosta. Näin ollen hän kutsui papin paikalle ja Pyhä Valentinus käytti tilaisuutta hyväkseen kertoakseen uskostaan keisarille. Ilmeisesti papin puheet alkoivat herättää keisarissa armoa, mutta Rooman kuvernööri asettui Pyhää Valentinusta vastaan ​​ja keisari määräsi papin lopulta teloitettavaksi.

Toinen versio Pyhän Valentinuksen tarinasta

Toinen versio tästä tarinasta kertoo ensimmäisen tarinan mukaan papiksi kääntyneestä lääkäristä, joka vihki nuoria pareja salassa keisarilta. Tässä versiossa kuitenkin huomautetaan, että silloin kun keisari sai hänet kiinni, Pyhä Valentinus vangittiin kurjaan selliin. Siellä hän tapasi vankilanpitäjän tyttären, joka huolehti hänestä ja piti hänelle seuraa tuossa ankarassa paikassa.

Loppujen lopuksi Pyhä Valentinus rakastui tyttöön, mutta lähes heti tämän jälkeen keisari määräsi papin teloitettavaksi. Hänellä oli tuskin riittävästi aikaa kirjoittaa rakastetulleen kirje, jossa hän julisti rakkauttaan ja päätti kirjeen allekirjoittamalla sen “Sinun Valentinuksesi”. Sanotaan, että tämä toimi lähtökohtana tämän juhlapäivän ensimmäisille muodoille, jotka käytännössä rajoittuivat lähettämään rakkauskirjeitä rakastavaisten kesken.

Vasta 1800-luvulla ystävänpäivä alkoi muodostaa juhlan tärkeimpiä ja luonteenomaisimpia piirteitään. Naisella nimeltä Esther Howland oli paljon tekemistä tämän kanssa, sillä kyseessä oli kirjakauppiaan tytär, joka hämmästyi englantilaisen miehen kirjoittamasta ystävänpäiväkortista. Tämän perusteella hän suunnitteli useita kortteja ja pyysi veljeään sisällyttämään ne Yhdysvaltain kaupallisen kiertueen luetteloon. Idea oli täydellinen menestys.

Tähän on vielä lisättävä, että vuonna 1913 Kansas Citystä (Yhdysvallat) kotoisin oleva Hallmark Cards -niminen yritys päätti tulostaa valtavan määrän rakkausviesteillä varustettuja kortteja, joita he kutsuivat pyhimyksen mukaan saadun päivän ansiosta nimellä “Valentines” eli Valentinen päivän kortit. Siitä lähtien tämä juhla on saanut piirteet, joiden kautta me sen tänä päivänä tunnemme.

Uskotaan, että manner-Eurooppaan perinne on saapunut Englannista, missä se sai alkunsa jo 1500-luvun alussa, jolloin lukuisista avioliitoistaan tunnettu kuningas Henrik VIII alkoi historiankirjojen mukaan viettää päivää. Itse asiassa useat ystävänpäivään liittyvät uskomukset ja perinteet ovat kotoisin juuri Henrik VIII:n ajoilta.