Mitä pupillit paljastavat?

· 20.12.2015

Sanotaan, että ”silmät ovat sielun peili”, ja tieteen tuomalla varmuudella tiedämme, että silmät ovat ikkuna aivoihimme ja ainoa näkyvä osa hermostoamme.

Silmät voivat paljastaa meistä paljonkin. Pupillien laajenemisesta ja supistumisesta voimme päätellä monia erilaisia tunteita, kuten esimerkiksi intoa tai inhoa.

Silmät, ja etenkin pupillit, eivät pelkästään auta meitä näkemään, vaan ne myös näyttävät, mitä mielissämme tapahtuu.

Mitä pupillit siis kertovat ajatuksistamme?

Koemmeko ongelmia vastata (tai valehtelemmeko)

Tutkimus on osoittanut, että mitä enemmän aivot työskentelevät, sitä enemmän pupillit laajenevat. Jos sinulta vaaditaan yksinkertaista vastausta, pupillit eivät juurikaan muutu. Kun vastauksen antaminen vaikeutuu, pupillit laajenevat.

Tämän avulla voimme huomata, mikäli kysymykseen vastaaminen on henkilölle hankalaa, tai mikä on vielä mielenkiintoisempaa, voimme huomata tämän valehtelevan.

Käyvätkö aivomme ylikierroksilla

Jos keskityt sellaisen henkilön silmiin, joka yrittää selvittää ”mahdotonta” kertolaskua, kuten esimerkiksi 1345 x 2022, ja pyydät tältä vastausta, huomaat, kuinka hänen pupillinsa laajenevat.

Kun henkilön mieli käy yli 125 % kierroksilla aivojen normaaliin kapasiteettiin verrattuna, hänen pupillinsa laajenevat ja hän jättää ongelman selvittämisen myöhemmäksi tai päättää unohtaa sen kokonaan.

Ovatko aivomme vaurioituneet

Kun lääkäri tai sairaanhoitaja asettaa vilkkuvan valon potilaan silmien eteen nähdäkseen, toimivatko aivot kunnolla, terveen henkilön pupillit ovat saman kokoiset, pyöreät ja reagoivat valoon.

Mikäli potilaan aivot ovat kärsineet vaurioita kovan iskun seurauksena, pupillit eivät luultavasti reagoi normaalilla tavalla valoa näytettäessä.

Olemmeko kiinnostuneita kuulemastamme

Pupillien koosta voi myös päätellä sen, olemmeko kiinnostuneita parhaillaan käytävästä keskustelusta.

Eräässä tutkimuksessa opiskelijoiden tuli kuunnella lyhennelmät kolmesta eri kirjasta: eroottisesta kirjasta, veristä silpomista käsittelevästä kirjasta sekä neutraalista aiheesta kertovasta kirjasta.

Jokaisen lyhennelmän alussa kuuntelijoiden pupillit olivat laajentuneet, mutta erotiikkaa ja silpomista käsittelevien tekstien aikana pupillit pysyivät loppuun asti laajentuneina, kun taas neutraalin tekstin aikana ne palasivat takaisin normaaliin tilaansa.

Pupillimme, kuten mielemmekin, ovat herkkiä kaikelle uudelle. Pupillit pysyvät laajentuneina, mikäli henkilö ei kyllästy uuteen asiaan.

Olemmeko kiihottuneita

Kun olemme seksuaalisesti kiihottuneita, silmämme osallistuvat täysillä intohimoon. Sekä miesten että naisten pupillit laajenevat tällaisissa tilanteissa.

Kaikki eivät kuitenkaan ole samaa mieltä näiden asioiden välisestä yhteydestä. Jotkut psykologit sanovat, että pupillien laajentuminen johtuu suurimmaksi osaksi alastomuuden tuomasta visuaalisesta stimulaatiosta, eikä niinkään liity kiihottumisen tunteeseen.

Jos jokin inhottaa meitä

Samaan tapaan kun pupillit laajenevat silloin, kun olemme kiinnostuneita jostakin, ne supistuvat, kun jokin inhottaa meitä.

Vuonna 1972 Eckhard Hess testasi ihmisten pupillien reaktioita haavoittuneista lapsista otettuihin kuviin mittaamalla pupilleja. Hän huomasi, että ensin pupillit laajenivat silkasta järkytyksestä, mutta kutistuivat sen jälkeen aivan kuin haluten välttää epämiellyttävien kuvien näkemisen.

Poliittisen suuntautumisemme

Jos olet halukas kantamaan mukanasi kuvia eri poliitikoista, saatat nähdä ympärilläsi olevien ihmisten poliittisen suuntautumisen tutkailemalla heidän pupillejaan.

Barlow teki vuonna 1969 mielenkiintoisen kokeen, johon hän valitsi molemmista puolueista kiinnostuneita amerikkalaisia. Nähdessään liberaaleja poliitikkoja, heidän kannattajiensa pupillit laajenivat, kun taas konservatiivisten poliitikkojen näkeminen sai näiden ihmisten pupillit supistumaan. Samanlaista käyttäytymistä nähtiin tietenkin myös konservatiivipuolueen kannattajissa: liberaaleja nähdessään heidän pupillinsa pienenivät, kun taas konservatiivipuolueen edustajia nähdessään pupillit laajenivat.

Jos tunnemme kipua 

Eräät hieman sadistiset tutkijat, kuten Chapman, kohdisti vuonna 1999 pieniä sähköiskuja vapaaehtoisten käsiin ja mittasi näiden pupillien supistumisen. Kaikkein voimakkaimman kivun aikana pupillit supistuivat keskimäärin 0,2 millimetriä.

Jos olemme alkoholin tai huumeiden vaikutuksen alaisena

Jotkin huumeet, kuten alkoholi ja opiaatit saavat pupillit supistumaan. Toiset huumeet, kuten amfetamiini, kokaiini, LSD ja meskaliini taas tekevät pupilleista suuremmat. 

Tarkkaile ihmisten pupilleja, ja voit saada asioita tietoosi kenestä tahansa. Myös silmän iiris paljastaa monenlaisia asioita.

Katso silmiin!