Harhaluulojen hallinta terapiassa

25.11.2019
Joidenkin skitsofrenian spektriin liittyvien häiriöiden hoitaminen muuttuu monimutkaiseksi silloin, kun kuvioihin astuvat harhaluulot. Tämän vuoksi syvennymme tässä artikkelissa tarkemmin muutamiin suosituksiin, joissa harhaluulot nähdään intervention pelastettavissa olevana esteenä, jolloin ne voidaan lopulta myös torjua.

Onko harhaluuloista kärsivää ihmistä mahdollista vakuuttaa siitä, että hänen harhaluulonsa eivät ole totta? Pitäisikö terapeutin teeskennellä uskovansa potilaan harhaluuloja hoidon toteuttamiseksi? Voiko terapeutti mahdollisesti estää pääsynsä potilaan harhaluuloihin? Pyrimme seuraavaksi vastaamaan ja selvittämään, kuinka harhaluulojen hallinta terapiassa tapahtuu riippumatta siitä, millainen skitsofrenian spektrin häiriö tapauksessa on kyseessä.

Harhaluuloja voi esiintyä tietyissä psykoottisissa häiriöissä tai skitsofrenian spektrissä. Kyseessä voi olla harhaluuloisuushäiriö, jolle tunnusomaista on psykoottisena oireena pelkästään harhaluuloista kärsiminen tai lyhytkestoinen psykoottinen häiriö sekä skitsofrenia.

Harhaluulot ovat vääriä uskomuksia sekä käsitysten tai kokemusten väärää tulkintaa. Lisäksi harhaluulot ovat vain vähän tai eivät ollenkaan alttiita muutoksille, vaikka niiden kumoamiseen löydettäisiin näyttöä, eivätkä ne olisi jakautuneet muiden yhteiskunnan yksilöiden keskuuteen.

Esimerkkinä harhaluulosta voisi olla vaimo, joka uskoo miehensä olevan hänelle uskoton. Vaikka tästä ei olisikaan todisteita, vaimo uskoo luuloonsa. Todellisuuden väärän tulkinnan vuoksi – toisin sanoen hänen harhaluulojensa vuoksi – vaimo ei kykene pääsemään irti ajatuksesta ja jatkaa sen ajattelemista.

Harhaluulot ovat vääriä uskomuksia sekä käsitysten tai kokemusten väärää tulkintaa

Harhaluulon ja hallusinaation sekaannus

Hoidon alkaessa on tärkeää, ettei harhaluuloja ja hallusinaatioita sekoiteta keskenään. Hallusinaatiolla tarkoitetaan aistitapahtumien kokemista ilman, että ympäristön antama signaali olisi näkyvissä. Ne ovat täysin tahattomia, erittäin epämiellyttäviä ja häiritseviä kokemuksia, jotka aiheuttavat paljon stressiä niille, jotka niistä kärsivät. Hallusinaatioihin liittyy aistimuksia ilman todellista ja ulkoista ärsytystä, joka oikeuttaisi niiden aktivoinnin.

Joskus hallusinaatioita esiintyy harhaluulojen sisällä. Esimerkiksi ihminen, joka uskoo olevansa vainottu, voi kuulla ääniä ja ajatella, että vainoajat ovat asentaneet kaiuttimia hänen kotiinsa tavoitteenaan ajaa hänet hulluuden partaalle. Tässä tapauksessa kyseinen henkilö kärsisi sekä harhaluuloista että hallusinaatioista. Ihminen voi kärsiä myös pelkistä hallusinaatioista – esimerkiksi äänistä, jotka eivät lakkaa kohteensa herjaamista, jolloin tiedämme, että kyseessä on hallusinaatio ilman harhaluuloja – tai pelkästä harhaluulosta – ilman visuaalisuuteen, hajuaistiin, kosketukseen tai kuuloon liittyviä muutoksia.

Harhaluulot terapiassa

Harhaluuloisuushäiriötä tai skitsofreniaa hoitavan terapian tavoitteet kenties eroavat muista interventioista. Näissä tapauksissa olisikin erittäin tärkeää, että potilaalle opetetaan stressinhallintaa sekä vähentämään hallusinaation, harhaluulojen tai psykoottisen kriisin riskiä.

Tätä varten aktivointia pyritään vähentämään; lisäksi tähdätään sellaisten perustoimintojen, kuten huomiokyvyn, havaintokyvyn, kognition, päättelyn ja oppimisen palauttamiseen, joiden on nähty häiriintyvän psykoosin saapumisen myötä.

Lisäksi terapia pyrkii valmentamaan potilaan sosiaalisia taitoja, ongelmanratkaisua ja kohtaamisstrategioita sekä palauttamaan päivittäisen toimintakyvyn. Tämä ei kuitenkaan ole niin helppoa kuin miltä se näyttää. Kuinka yllä mainittuja aspekteja voidaan työstää, jos harhaluuloja ei hoideta ensisijaisesti?

Harhaluulojen hallinta terapiassa

Sanallinen väittely otetaan ensimmäisenä aseena esiin harhaluulojen torjumiseksi kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta käsin. Tässä sanallisessa väittelyssä, joka on muodoltaan samanlainen kuin kognitiivinen uudelleenjärjestely, pyritään keskustelemaan niistä todisteista, joiden avulla potilas mielestään todistaa, että hänen harhaluulonsa ovat totta, sekä tarjota vaihtoehtoisia selityksiä ja varmistaa, että myös potilas pystyisi löytämään nämä selitykset. Lisäksi todellisuudesta tehdään testejä, jos se vain on mahdollista.

Vainoamisharhaan liittyvien kognitiivisten tekijöiden takia todisteiden ymmärtäminen ja niiden löytäminen on potilaalle kuitenkin usein hyvin haastavaa. Tämän vuoksi monissa tapauksissa sanalliset väittelyt eivät ole aluksi täysin hyödyllisiä, jos huomiointiin liittyviin vääristymiin ei olla puututtu; eli todennäköisyyksien järkeilyyn sekä kovarianssin ja referenssin vääristymiin.

Vaikka harhaluuloja on työstettävä terapiassa, se aika, jonka terapeutin täytyy elää tuon harhaluulon kanssa ennen kuin hän voi sukeltaa sen sisältöön ja todellisuutta mittaaviin testeihin, ei ole lyhyt.

Teeskennelläkö uskovansa harhaluuloon vai ei?

Yksi terapiassa sovellettavista kannoista on teeskennellä uskovansa potilaan harhaluuloja terapeuttisen allianssin vahvistamiseksi ja potilaan täyden luottamuksen saavuttamiseksi. Tämä ei kuitenkaan ole suositeltavaa, sillä pyrkimyksenä ei ole vahvistaa uskoa harhaluuloon todistamalla, että joku potilaan ulkopuolinen henkilö uskoo samaan harhaluuloon. Siksi edes terapian alussa terapeutti ei voi selittää uskovansa asioita, joita potilas hänelle kertoo.

Terapeutin ja potilaan välistä suhdetta tulisi kuitenkin edistää. On myös todennäköistä, että harhaluuloista kärsivän potilaan koko sosiaalinen piiri ja perhepiiri ovat jo yrittäneet kumota nämä harhaluulot esittämillään todisteilla.

Tämän vuoksi potilaan ei pitäisi kohdata samaa seinää terapiassa; terapeutti ei saavuta hyvää terapeuttista allianssia kulkemalla samoja polkuja, joita muut ovat jo kulkeneet. Siksi alussa onkin suositeltavaa, ettei harhaluulojen sisältöön kajota sen kummemmin.

Minkään harhaluuloon liittyvää arvoa koskevan päätelmän tekeminen on ”houkutus”, johon terapeutti ei putoa ennen kuin potilas on valmis kohtaamaan sanallisen väittelyn. Lisäksi mikä tahansa interventio on parempi silloin, kun potilaan ja terapeutin väliltä löytyy terapeuttinen allianssi. Tätä allianssia ei kuitenkaan voida saavuttaa sanomalla, että se, mitä potilas ajattelee, ei ole totta.

Terapeutti harhaluulon toisena näyttelijänä

Harhaluulojen hallinta terapiassa asetetaan ongelmalliseksi silloin, kun potilaan harhaluuloihin uskomisesta kieltäytyminen johtaa siihen, että harhoista kärsivä potilas luulee terapeuttinsa olevan sisällä hänen harhaluuloissaan. Vaikka näin ei tapahdu somaattisten harhaluulojen kanssa – esimerkiksi silloin, kun ihmisen mielestä hänen ruumiinsa on muuttunut, hänen kasvonsa ovat neliön muotoiset, hänen toinen käsivartensa on pidempi kuin toinen, tai syyllisyyden harhaluulon kanssa, jossa ihminen luulee tehneensä kauhean ja anteeksiantamattoman synnin – näin voi kuitenkin tapahtua ajatusten hallintaan, suuruuteen tai vainoamiseen liittyvissä harhaluuloissa.

Ensimmäisessä, ajatusten hallintaan liittyvissä harhaluuloissa, kohde voi uskoa, että joku tuo hänen mieleensä ajatuksia, jotka eivät ole hänen omiaan – tätä kutsutaan insertion tyypiksi. Kun potilaalle annetaan ymmärtää, että terapeutti on toinen henkilö, joka ei usko häneen ja joka yrittää tehdä hänelle epäluotettavia testejä todellisuudesta, on mahdollista, että potilas vie terapeutin mukaan harhaluuloihinsa. Näin terapeutista tulee osa sitä organisaatiota, joka toimii potilaan edun vastaisesti, eikä voi näin ollen auttaa.

Tällaisia tilanteita on erittäin tärkeää välttää. Harhaluuloja sairastavan ihmisen on vaikea mennä oma-aloitteisesti terapiaan, ja etenkin niin, että terapia kannattaisi, jos potilas luulee myös terapeutin olevan häntä vastaan. Siksi, ennen kuin terapeutti pyrkii todistamaan että potilaan sanoma on mahdotonta, tilanteessa sovelletaan kärsivällisyyttä ja hidasta etenemistä. Näin ollen on parempi, että terapian kognitiiviseen osaan keskityttäisiin ilman, että harhaluuloihin kiinnitettäisiin sen suurempaa huomiota.

Harhaluuloista kärsivän potilaan kohdalla terapiassa tulisi soveltaa kärsivällisyyttä ja hidasta etenemistä

Harhaluulon sisällä pelaaminen

Se, että harhaluulot ja virheelliset uskomukset ovat jatkuvia, ei tarkoita sitä, etteikö terapia olisi hyödyllistä. Koska terapian päätavoitteena on parantaa ihmisen toimintaa ja hyvinvointia, terapeutti voi päästä mukaan harhaluuloon ja työskennellä sieltä käsin.

Jos henkilö kärsii suhteuttamisharhasta, jossa hänen mielestään jotkut yksityiskohdat, lauseet tai tapahtumat ovat hänelle osoitettuja viestejä, voidaan näiden lauseiden emotionaalisista vaikutuksista puhua; miksi ne vaikuttavat häneen ja mitä näiden asioiden kertominen merkitsee potilaalle; tai mitä toisten ihmisen antamien viestien kuuleminen saa hänessä aikaan.

Missään vaiheessa harhaluuloon ei uskota, eikä sitä myöskään määritellä, kyse on ennemminkin ”todellisuuden” uudelleenjärjestelyistä erilaisessa kontekstissa, joka tehdään potilaan omassa todellisuudessa.

Tällä tapaa harhaluulojen hallinta ei niinkään keskity harhaluulon kumoamiseen, vaan sen pysäköintiin ja huomion kiinnittämiseen kyseisen harhaluulon sisällä olevien viestien emotionaalisiin ja kognitiivisiin vaikutuksiin, joiden avulla potilaan tilassa voidaan saavuttaa parannuksia. Tämän vuoksi parhaat interventiot eivät aina ole sellaisia, jotka hyökkäävät suoraan sisälle ongelmaan.