Giuseppe Verdi: patrioottinen säveltäjä
Tarkistanut ja hyväksynyt: psykologi Gema Sánchez Cuevas
Giuseppe Verdi on monien ihmisten suosima säveltäjä. Säveltäessään hän ajatteli maataan ja sen ihmisiä, ja hänen musiikkinsa osoittaa ihmisyyden intohimon ja kuvaa tunteita kuten rakkautta, vihaa, kateutta ja pelkoa.
“Sinä voit pitää universumin, jos minä voin pitää Italian.”
-Giuseppe Verdi-
Verdi teki töitä hänen maansa yhtenäistämisen puolesta musiikin välityksellä. Hän oli todellinen nationalisti, joten hänen oopperansa olivat ja ovat yhä italialaisten ihmisten ylpeyden aihe.
Giuseppe Verdin lapsuus
Giuseppe Verdi syntyi Parmassa 10. lokakuuta 1813. Hän syntyi todella nöyrään perheeseen. Hänen isänsä Giuseppe oli majapaikan pitäjä ja hänen äitinsä Luisa oli ompelija.
Täytettyään kahdeksan Giuseppe alkoi osoittaa kiinnostusta musiikkia kohtaan ja hänen isänsä antoi hänelle erityisesti häntä varten tehdyn spinetin. Antonio Barezzi löysi lapsitähti Giuseppen ja hänestä tuli myöhemmin Giuseppen huoltaja.
Kun Verdi täytti kaksitoista, hän muutti Busseen elämään Barezzin kanssa. Barezzi huolehti hänen kasvatuksestaan ja antoi hänelle parhaan musikaalisen koulutuksen. Tänä aikana hän tapasi Fernando Provesin.
Verdin nuoruus
Heti kun Verdi täytti 18, hän muutti Milanoon ja yritti päästä opiskelemaan kaupungin konservatorioon, mutta hänen uskottiin olevan liian vanha opiskelemaan siellä. Verdin pianonsoittotekniikka oli myös heistä outo. Hauskaa on se, että sama konservatorio on nyt nimetty hänen mukaansa.
Sitten vuonna 1836, 23-vuotiaana, Verdi meni naimisiin Marguerita Barezzin, hänen huoltajansa tyttären kanssa. He saivat kaksi lasta, jotka kuolivat hyvin varhaisessa iässä. Sinä aikana Giuseppe työsti ensimmäistä oopperaansa, Obertoa.
Pari sopi järjestelyistä ja soitti Oberton La Scala-teatterissa. Ooppera oli menestyksekäs ja se esitettiin 14 kertaa. Tämän jälkeen Verdi allekirjoitti sopimuksen teatterin kanssa esittääkseen myös kolme muuta teostaan.
Marguerita kuoli aivotulehdukseen 18. kesäkuuta 1840. Hän oli 26-vuotias. Verdin maailma romahti, mutta hän jatkoi työskentelyä. Hän kirjoitti komedian nimeltä Un giorno di regno. Ooppera tuli ensi-iltaan 5. syyskuuta 1840 ja oli täydellinen floppi. Verdin sydän särkyi ja hän harkitsi jopa lopettamista.
Lohduton Verdi
Italiasta oli tullut rikkoutunut maa, mikä sai Verdin säveltämään Nabuccon. Oopperan ensi-ilta oli La Scala -teatterissa vuonna 1842 ja sen menestys oli uskomaton. Ihmiset tungeksivat päästäkseen teatteriin ja kokivat todellisen yhteyden Verdin draaman kanssa.
Nabucco puhdisti Verdin maineen Milanossa, sekä säveltäjänä että Italian yhdentämisen ikonina. Ihmiset pitivät hänen “Va, pensiero” -sävellystä jopa vastustushymninä.
Giuseppe Verdin ensimmäinen mestariteos ja lopputyöt
Hänen ensimmäinen mestariteoksensa Rigoletto sai ensi-iltansa vuonna 1851. Il trovatore ja La traviata ilmestyivät kaksi vuotta myöhemmin. Verdi jatkoi rajojensa rikkomista säveltäjänä ja teki muita teoksia kuten Aida (1871). Tämä ooppera on harmonisempi kuin hänen aikaisemmat työnsä. Siinä on lyhyempiä, mutta paremmin integroituja aarioita ja yhtenäisempiä liikkeitä.
Siitä hetkestä lähtien Verdi lakkasi hiljaa säveltämästä luotuaan kaksi viimeistä mestariteostaan: Otello ja Falstaff.
Giuseppe Verdin kuolema ja perintö
Viimeisten vuosien aikana Verdi eli hiljaista elämää ja omistautui maalaiselämälle. Matkustaessaan Milanoon Verdi sai aivohalvauksen ja kuoli 27. tammikuuta 1901. Hänen kuolemansa järkytti maata ja musikaalista yhteisöä.
Ennen kuolemaansa Verdi perusti kodin eläkkeelle jäänneille ja kodittomille muusikoille. Sen nimi oli la Casa di Riposo per Musicisti. Hän jätti kaiken omaisuutensa tälle talolle ja hänen toiveensa toteuttaen hänet haudattiin sinne toisen vaimonsa Giuseppinan viereen, joka kuoli vuonna 1987. Nykyäänkin tämä talo huolehtii iäkkäistä muusikoista.
Harvat muusikot ja säveltäjät ovat pystyneet kääntämään poliittisen filosofiansa musiikkiin samalla tavalla kuin Verdi. Yleisö rakasti hänen töitään ja siitä syystä hän oli niin menestyksekäs.
Giuseppe Verdi on ainutlaatuinen, koska hän käytti musiikkia apuna tuodakseen ihmiset yhteen. Monet kritisoivat hänen oopperoitaan, koska ne kertoivat itsemurhasta, raiskauksesta ja vapaasta rakkaudesta. Verdi pääsi kuitenkin monien koettelemusten yli ja teki musiikkia omin ehdoin.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- Mila, M., de Aranda, C. G. P., & Tamargo, C. S. (1992). El arte de Verdi. Alianza.
- Southwell-Sander, P. (2001). Giuseppe Verdi. Ediciones Robinbook.
Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.