Elämänpolku

 

Mutta tämä on elämää; sen voi oppia ainoastaan elämällä sitä, kerrassaan ja yksinkertaisesti elämällä, elämällä ilman pelkoa, jatkaen loputtomiin huolimatta kaikista niistä kivistä ja töyssyistä tiessä, jotka toisinaan saavat meidät kompastumaan kerta toisensa jälkeen vain jotta voimme nousta taas ylös, täynnä tarmoa ja voimaa, katsomatta taaksemme. Mennyt on mennyttä ja tulevaisuus on jo matkalla, vaikka me näemmekin vain hämärästi ja suurpiirteisesi sen kaukana siintävän horisontin, jota kohti suuntaamme.

Tällä välin me jatkamme askeleidemme ottamista hitaasti ja vakaaseen tahtiin, ja ottaen osan niistä kuin pieni etana joka on piilottanut päänsä pikkuruisen kotinsa suojiin. Mutta me laskemme päämme alas ja jatkamme liikkumista eteenpäin, koska “Vaeltaja, ei ole olemassa polkua, sillä se tehdään kävelemällä.”

Toisinaan meidän täytyy päättää haluammeko vai emmekö halua ylittää joen tai valita oikotien. Me nautimme auringosta kun se paistaa yllemme kaikessa loistossaan ja me kestämme kun kaatosade iskee kohdallemme ja tyrmää meidät. Ja läpi tuon rankkasateen me keräämme pieniä asioita, arvokkaita asioita, pitääksemme ne muistissamme muistuttamassa meitä kaikesta mitä me olemme tuon myrskyn aikana oppineet. Se on opettanut meille miten suojata itsemme, peläten että joko viileys voi tehdä meidät sairaaksi tai estää meitä jatkamasta eteenpäin, tai että se voi pilata meidän vaatteemme tai kampauksemme ja saada meidät näyttämään huonolta jonkun sellaisen edessä, joka saattaa osua matkamme varrelle polullamme…

Ja me jatkamme keräten ja kasaten asioita ja kokemuksia, tuntien olomme raskaammaksi ja raskaammaksi mitä pidemmälle me pääsemme. Meillä on lopulta paatuneet kasvot ja paksumpi iho, johtuen kaikesta nauttimastamme auringosta, tuulesta ja sateesta, mutta me olemme hieman viisaampia kävellessämme, koska… “Vaeltaja, ei ole olemassa polkua, sillä se tehdään kävelemällä.”

Meidän tahdonvoimamme mahti, rohkeus jatkaa kävelyä, nöyryys kun me sitä tarvitsemme ja ylpeys kun me olemme saavuttaneet vuorenhuipun kesken pitkää vaellustamme… Nämä kaikki auttavat meitä tämän pitkän matkan läpi, jota elämä on. Ne ovat olemassa myös niille, jotka eivät löydä lopullisia ja ratkaisevia vastauksia, koska elämä voidaan oppia ainoastaan liikkumalla eteenpäin, ja koska virheet voivat yhtälailla olla oikea elämänpolku. Haavoittuvaisuus, pelko ja epävarmuus pimeää yötä vasten; me olemme yksin tällä polulla, jolla kaikki voi muuttua omituisiksi ja vaikeaselkoisiksi varjoiksi, jotka hämmentävät meitä ja hämärtävät meidän näkymäämme, mutta jopa silloin siinä on tiettyä viehätystä.

Koska…

“Kaikki liikkuu ja kaikki pysyy,
mutta meidän tarkoituksemme on liikkua,
liikkua taottuja polkuja,
polkuja yli meren.

Minä en koskaan tavoitellut kunniaa,
saati jättänyt lauluani
miesten muistiin;
minä rakastan hauraita maailmoita,
painottomia ja helliä,
kuin saippuakuplat.

Minä tykkään nähdä niiden maalaavan itsensä
auringolla ja tulipunaisella, lentäen
alla sinisen taivaan, vavisten
äkkiä, ja hajoavan… 

Minä en koskaan tavoitellut kunniaa.
Vaeltaja, sinun jalanjälkesi
ovat polku eivätkä mitään enempää;
Vaeltaja, ei ole olemassa polkua,
sillä se tehdään kävelemällä. 

Kävelemällä polku tehdään,
ja se nähdään katsomalla taaksepäin,
katsomalla taakse polkua
jota ei enää koskaan käytetä. 

Vaeltaja, ei ole olemassa polkua,
vaan ennemmin peräaalto meressä…

Kauan sitten siinä paikassa
missä nykyään metsät pukeutuvat orjantappuraan,
kuultiin runoilijan äänen itku,
“Vaeltaja, ei ole olemassa polkua,
sillä se tehdään kävelemällä…”

Isku iskulta, säe säkeeltä…
Runoilija kuoli kaukana kotoa,
haudattuna tomuun naapurimaalla.
Lähteissään he näkivät hänen itkevän,
“Vaeltaja, ei ole olemassa polkua,
sillä se tehdään kävelemällä…” 

Kun kultakala ei voi enää laulaa,
Kun runoilija on pyhiinvaeltaja,
kun rukoilusta tulee toivotonta,
“Vaeltaja, ei ole olemassa polkua,
sillä se tehdään kävelemällä…” 

Isku iskulta, säe säkeeltä.”

-Antonio Machado-

Elämänpolku on johdattanut sinut tähän, ja me kutsummekin sinut katsomaan tämän videon jossa kyseinen alkuperäisesti espanjalainen runo, jonka eräs aikamme parhaista runoilijoista on kirjoittanut, on tulkittu laulun muodossa.