Taito aistia sydämellä
Taito aistia sydämellä ei ole vain kuulemista, näkemistä ja kuuntelemista; se ulottuu paljon pidemmälle. Se on tuntemista, vaistoamista, taitoa kuunnella tuomitsematta. Se on ennakkoluulottomuutta, nautiskelua elämän kaikista mauista ja todellisuuden koskettamista kaikkine tuntemuksineen. Tämä aisti, niin oudolta kuin se saattaakin vaikuttaa, ei ole jotain, jota kaikki osaavat hyödyntää, saati sitten nauttia siitä.
Vain harva psykologian osa-alue on yhtä tärkeä kuin havainnoinnin tutkimus. Se, kuinka me havaitsemme asioita ympärillämme ja järjestämme sekä tulkitsemme niitä, on osa meitä ja sitä kuinka vuorovaikutamme toisten ihmisten kanssa.
“Näet selkeämmin vain jos katsot sydämeesi… Joka katsoo ulospäin, uneksii, mutta joka katsoo sisäänpäin, herää.”
-Carl Jung-
1800-luvulla tunnetut psykologit ja fysiologit, kuten Johannes Peter Müller ja Gustav Theodor Fechner, alkoivat tutkia vuorovaikutusta ärsykkeiden ja havainnoinnin välillä. Joskus luultiin, että havainnointikyky oli puhtaasti luonnollista, toisin sanoen että pelkästään ärsykkeet määrittävät sen, millainen kokemuksemme on, eivät sellaiset tekijät kuten muisti, oppiminen tai aiemmat kokemukset.
Nykyään tämä lähestymistapa on muuttunut. Nyt tiedetään, että havainnointi riippuu monista eri tekijöistä: motivaatiosta, tunteista, kulttuurista, vaistosta, aiemmista kokemuksista ja odotuksista. Jos siis jotain tiedetään, se on se, että kaikki havaitsevat maailman eri tavalla. Jotkut näkevät tietyn värin laivastonsinisenä ja toiset näkevät tuon saman värin violettina. Toinen henkilö näkee lapsessa vihaa, toinen taas pelkoa.
Kaikki tämä johtaa seuraavaan johtopäätelmään: on heitä, jotka katsovat mutta eivät näe, ja heitä, jotka kuulevat mutta eivät kuuntele. On myös heitä, jotka ovat kyvyttömiä katsomaan sen yli, mitä paljas silmä näkee. Mutta he riistävät näin itseltään maailman kaikkine upeine väreineen, jotka he kykenisivät näkemään, jos he aistisivat sydämellä.
Aistit, aivot ja havainnointikyky
Jos kysyisimme satunnaiselta ihmisryhmältä, kuinka monta aistia ihmisellä on, todennäköisesti 90 % heistä vastaisi “5”. Nuoresta pitäen meille on opetettu, mitä Aristoteles kertoi kirjassaan “Sielusta”. Siinä hän selitti, että ihmiset saavat tietoa maailmasta kuulo-, maku-, haju-, näkö- ja tuntoaistin välityksellä.
On kuitenkin kiehtovaa, että todellisuudessa meillä on yli 20 aistia, joita kaikkia vastaa useammat “aliaistit” (esimerkiksi happaman, makean jne. maistaminen). Tähän voisi siis lisätä esimerkiksi aistit kuten liikeasti, asentoaisti, lämpötila-aisti, kipuaisti, kaikuluotaus ja jopa valppauden aisti. Kaikki näistä avaavat meille valtavat mahdollisuudet ja auttavat meitä sopeutumaan paljon paremmin ympäristöömme.
On kuitenkin huomautettava, että kaikki aistit eivät kehity kaikille ihmisille samalla tavalla tai samassa määrin. Washingtonin yliopiston tutkijoiden mukaan “valppauden aisti” vaihtelee paljon ihmisten välillä. Jotkut ihmiset kokevat vain lievää vaarantunnetta ja ovat yliluottavaisia, mikä tarkoittaa sitä, että he harvemmin ennakoivat mahdollisia vaarallisia tilanteita. Joillakin puolestaan on “sisäinen tutka”, kuudes aisti, joka varoittaa heitä tiettyjen ihmisten tai tilanteiden vaarallisuudesta. Tämä aisti sijaitsee itse asiassa aivojen takimmaisessa pihtipoimussa, joka on se alue, joka vastaa meidän pitämisestä valppaina ennaltaan tuntemattomissa tai oudoissa tilanteissa, jotta pystyisimme tekemään päätöksiä mahdollisimman nopeasti.
Sydämellä aistiminen, todellista taidetta
Sydämellä aistiminen liittyy herkkyyteen ja avoimuuteen. Se ei ole ainoastaan kykyä ottaa vastaan mitä aistimme välittävät meille, vaan myös taitoa soveltaa ratkaisuja, tunteita, empatiaa ja intuitiota syvempien tulkintojen tekemiseksi. Kutsumme tällaista korkeampaa havainnointikykyä “taiteeksi” yhdestä tietystä syystä: sen avulla voimme olla tietoisempia asioista, luonnosta, ihmisistä ja maailmasta.
“Näkeminen ja havaitseminen on muutakin kuin tunnistamista. Mitään ei nykyhetkessä tunnisteta menneisyydestä erillään. Menneisyys tuodaan nykyhetkeen tavalla, joka laajentaa ja syventää nykyhetken sisältöä.”
-John Dewey-
On sanottava, että ei ole helppoa panna tällaista havainnointikykyä käytäntöön, sillä se vaatii useita prosesseja: sisäistä rauhaa, kykyä olla tekemättä hätäisiä johtopäätöksiä, hyvää itsetuntemusta ja ennen kaikkea hyväksyntää. Sillä havaitseminen tarkoittaa joskus sitä, että joutuu tiedostamaan olevansa kykenemätön muuttamaan moniakaan näkemiään asioita. Meidän on esimerkiksi hyväksyttävä ihmiset sellaisina kuin he ovat ja reagoitava sen mukaan.
Sydämellä aistiminen on myös yksi korkeimmista kyvyistä, joita ihminen voi kehittää. Miksi? Se mahdollistaa aistiemme ja tunteidemme synkronoimisen kokemuksiamme hyödyntämällä. Teemme sen objektiivisesti ja sellaisella rakkaudella, joka saa meidät katsomaan maailmaa kunnioituksen ja huomaavaisuuden linssin läpi.
Aletaan siis toteuttaa tällaista aistien ja tunteiden avoimuutta. Opitaan havainnoimaan ympäristöä valppaammin, avoimemmin ja ennen kaikkea sydämellä.