Naisille: 5 askelta kohti henkistä parantumista

Jo aivan elämämme alkuvaiheissa me naiset koemme tietyllä tapaa tehtäväksemme ottaa harteillemme kärsijän roolin. Se on rooli, jonka yhteiskunta langettaa huomaamatta päällemme ja joka estää meitä pyrkimästä kohti tarvitsemaamme henkistä parantumista.

Naisina meidän odotetaan kestävän monia epäoikeudenmukaisuuksia ja sietämätöntä kipua vain sen vuoksi, että satumme olemaan naisia. Me hyväksymme osaksemme niin monia negatiivisia tuntemuksia, että päädymme sietämään kipua ja hyväksymään sen osaksi meitä. Annamme sen tulla osaksi meidän jokapäiväistä elämäämme ja kaivautua syvälle osaksi itseämme.

Tämän takia meidän täytyy kuunnella ja tunnustella myös sydäntämme aina silloin tällöin, jotta emme ajautuisi katkeroitumaan myöhemmässä vaiheessa. Tällä tavalla me pystymme parantamaan itsessämme sen, mistä emme aiemmin milloinkaan pystyneet päästämään irti. 

Ensimmäinen askel: Etsi ja paikanna haava

Hän ei tunnista itseään peilistä. Hän on tietoinen siitä, että jokin satuttaa häntä. Se jokin, joka on kätkeytynyt syvälle hänen sisimpäänsä. Kärsimys, ahdistus ja tuska näyttäytyvät hänen kasvoillaan kummuten syvästä haavasta, jonka hän tietää olevan olemassa, mutta jota hän ei halua nähdä.

Yleensä se nainen, joka katsoo meitä peilistä takaisin, nousee ylös joka ikinen aamu täysin valmiina kohtaamaan maailman ja sen meille heittämät haasteet kenties asiaa edes sen enempää ajattelematta; joskus kuitenkin voi osua kohdalle sellainenkin hetki, jolloin vain yksinkertaisesti toteaa: “nyt ei ole ihan paras mahdollinen päivä.”

Toisinaan tätä naista hämmentää tai kuohuttaa jokin merkillinen, selittämätön suru, joka saa hänet jähmettymään paikoilleen. Se saa hänen elämänsä tuntumaan huomattavasti raskaammalta taakalta kantaa kuin mitä se oikeastaan todellisuudessa onkaan.

Tämän tapahtuessa meidän täytyy katsoa syvälle sieluumme ja selvittää, mikä meille aiheuttaa kipua ja mikä on juuri se asia, jonka kohtaamista välttelemme alitajuntaisesti. Tämän loukatun naisen tulee kyseenalaistaa itsensä voidakseen saada selville tarvitsemansa vastaukset.

Toinen askel: Kunnioita haavaa tuomalla se esille

Meidän haavamme kuten myös kipumme rajoittavat meitä. Mitä enemmän ajattelemme niitä, sitä pahemmiksi ne yltyvät. Sillä ei ole merkitystä, kuinka kauan olemme kantaneet näitä taakkoja sisällämme. Meidän täytyy oppia puhumaan niistä, tyhjentää itsemme raskaista tuntemuksista ja päästä eroon kaikesta siitä mitä olemme pitäneet sisällämme.

On tärkeää, että meillä jokaisella on joku joka meitä kuuntelee, oli kyseessä sitten ystävä tai perheenjäsen, puoliso tai jokin ammattilainen, joka on niin sanottu “sielunparantaja” . Tarvitsemme jonkun, joka rauhoittaa meitä ja tarjoaa meille vapauden ja hellii mieltämme saaden ahdistuneisuuden  tunteemme katoamaan.

Kolmas askel: Puhdista haava

Tämä on kaikista kivuliain askel ottaa. Itsemme tyhjentäminen kivusta ja sielumme puhdistaminen tulee tekemään kipeää. Meidän täytyy poistaa sisältämme mitä ikinä olemmekaan sinne varastoineet, oli se sitten kuinka mädäntynyttä tai rumaa tahansa.

Sieluun kaivautuneet haavat ovat täynnä kipua, raivoa, inhoa, puutteellisuuksia, yksinäisyyttä, pettämistä, tuen puutetta, ymmärryksen puutetta, surua, kaipausta, pettymyksiä, syyllisyyttä – joko meidän omaamme tai muiden – ja kaikki tuntuu vieläkin kipeämmältä joka kerta kun ajattelemme sitä.

Tästä syystä onkin tärkeää, että sitten kun olemme paikallistaneet tunteemme, meidän täytyy lakata vaalimasta niitä psyykessämme ilman syytä. Itke; itke vaikka kokonainen valtameri, jos se on tarpeen. Itkeminen antaa meille tilaisuuden vapauttaa osan tuntemastamme tuskasta. Pysy siis vaiti ja leiki mykkäkoulua, heittäydy hulluksi, revi papereita, pamauta nyrkillä tyynyä… tee mitä ikinä sinun täytyykään tehdä, jotta saisit tuskan tulemaan ulos sisästäsi.

Tämä saattaa poiketa siitä, miten yleensä käsittelet kipua ja siksi se saattaakin tuntua sinusta aluksi hiukan oudolta. Totuus kuitenkin on se, että tapa, jolla suurin osa ihmisistä käsittelee kivun tunnetta, on toimimaton. Sen patoaminen sisälle itseensä saa aikaan sen, että se alkaa kasvaa juuria ja ottaa enemmän valtaa sinussa.

Neljäs askel: Sulje haava

Sulje haavasi äläkä anna minkään muun päästä sisälle. Sulje se, mutta älä ihan vain ompele sitä umpeen. Kun ihminen haluaa korjata kaikki särkyneet palaset, merkitsee se sitä, että jokin on mennyt rikki, ja juuri tätä haluammekin korostaa.

Käytä apunasi hyvää neulaa ja uudistumisen lankaa ommellaksesi haavasi siistiksi ja ehjiksi. Meille on luontaista haluta korjata rikkinäiset osamme ja palata takaisin siksi onnelliseksi, eläväiseksi, innovatiiviseksi naiseksi, joka meitä tuijottaa takaisin peilistä pilke silmäkulmassaan. Hän on nainen ilman naamiota kasvoillaan, ilman häivähdystäkään sisintä kalvavasta tuskasta.

Viides askel: Liity haavoitettujen kerhoon

Koskaan ei voi tarkalleen arvioida, kuinka pitkään haavaa kirvelee kun pahin kipu on siitä jo kaikonnut. Meitä kiinnostaa muistella, mikä oli se asia, joka sisällämme särkyi ja kuinka taistelimme tiemme voittoon. On olemassa paljon sellaisia naisia, jotka kantavat tällaista taakkaa, jota voitaisiin osuvasti kutsua eräänlaiseksi henkiseksi arveksi.

Älä siis suotta tunne häpeää, vaan liity ylpeänä parantuneiden naisten kerhoon. Palaa päivä toisensa jälkeen takaisin syvimpään sisimpääsi ja ruoki sellaisia mahdollisuuksia, jotka antavat sinulle tilaisuuden kokea uusia asioita ja täyttää itsesi elämänilolla. Se tuntuu siltä kuin “henkinen ihosi” nuorenisi kertaheitolla upean hehkeäksi ja sileäksi.

Idean lähde: lavozdeladiosaenti