Mustasukkaisuus tulee siitä mitä kuvittelet, ei siitä mitä näet

· 27.9.2017

Vain muutama ihminen määrittelisi itsensä mustasukkaiseksi – se on paljon vähemmän mitä todellisuudessa mustasukkaisia ihmisiä onkaan. Ihmiset eivät kykene tunnistamaan omaa mustasukkaisuuttaan, sillä se on sosiaalisesti epähaluttu ominaisuus. Yleinen ajatus on että mustasukkaisuus ei ole hyväksi kenellekään – ei hänelle joka tuntee niin, eikä hänelle johon kateus kohdistuu.

Mustasukkaisuus linkittyy väistämättä omistushaluun. Ei tule yllätyksenä, että pelko jonkin asian menettämisestä nousee pinnalle silloin, kun omistat tai toivot omistavasi sen. Jos kuitenkin jättäisimme asian sikseen, meillä olisi hyvin rajallinen katse mustasukkaisuuteen ja sen motivoivaan voimaan.

kaksi kivienkeliä

Mustasukkaiset ihmiset

Vaikka mustasukkaisuutta ei ainoastaan tunneta keskivertoihmisten keskuudessa, monet mustasukkaiset ihmiset tuntevat olevansa keskivertoisia. Tällainen käsitys itsestä johtaa tiettyjen kysymysten jatkuvaan esittämiseen itsellemme: ”Miksi hän on kanssani, jos en ansaitse ketään hänen kaltaistaan? ”Kuinka kauan tämä rakkaudeksi kutsuttu illuusio oikein kestää?”

Nämä kysymykset aiheuttavat katkeruuden ja luovuttamisen tunteita sekä ajavat meidät kyseenalaistamaan rakkauden olemassaolon. Päämme alkaa toisin sanoen täyttyä epäilyksistä. ”Miksi minun pitäisi lähteä suhteeseen, joka ennen pitkään kuitenkin hajoaa?”

Emme yritä perustella mustasukkaisuutta, mutta yritämme muistuttaa, ettei se ei ole eräänlainen eristetty hahmo. Sen sijaan se on yhteydessä toisiin palapelimme palasiin, jotka muodostavat yhdessä persoonallisuutemme. Sen vuoksi mustasukkaisuuden ja mustasukkaisten ihmisten analysointi yksiselitteisesti on sama kuin analysoisi haavaa jättämällä huomioimatta tekijät, jotka aiheuttivat tai pitivät sen avoimena.

Haluamme myös muistuttaa jostakin, joka tulee pitää mielessä jos haluat mustasukkaisia ihmisiä. Mustasukkaisilla ihmisillä on vaikeaa. He ovat peloissaan, eikä kyse ole pelkästä pelosta, vaikka kaikki ajattelevatkin sen olevan perusteetonta. Mustasukkaisella ihmisellä voi jopa olla järkevät hetkensä ja ymmärryksensä tunteidensa ja käyttäytymisensä järjettömyydestä. Tämä ei kuitenkaan saa heitä tuntemaan itseään yhtään paremmaksi. Itse asiassa se todennäköisesti lisää tunnetta merkityksettömyydestä.

Ja näin sykli alkaa ruokkia itseään ja tunne lisääntyy.

Mustasukkaisuus tulee kuvitelmista

Joskus tunne lämpimistä tunteista toista ihmistä kohtaan voi ottaa väärän suunnan. Oletetaan, että luotat kumppaniisi täysillä. Kumppanisi ollessa poissa huomaat kuitenkin tuntevasi kiusausta tarttua hänen puhelimeensa ja tarkastella sitä. Et ole niinkään epäileväinen, haluat ainoastaan varmistaa asioita, aivan kuin haluat varmistaa valojen sammuneen ennen talosta poistumistasi.

Sitten huomaat kumppanisi saaneen viestin, jossa sanotaan ”Halauksia!” tai ”Pidä hauskaa!”. Viestin lähettäjä on sinulle täysin tuntematon. Ei aikaakaan, kun ruudulle ilmestyy vieläkin epäilyttävämpi viesti, ”Haleja & pusuja!” (Pusuja? Kuinka? Milloin? Missä?) Kysymykset ja levottomat ajatukset alkavat vallata pääsi. Olet asettanut itsesi vaikeaan tienhaaraan. Toisaalta, et voi paljastaa kumppanillesi tutkineesi hänen puhelintaan.

”Kulta, tarkistin puhelimesi varmistaakseni, ettei minulla ole syytä olla mustasukkainen.”

Kukapa sanoisi noin?

mustasukkaisuus ja kumppanin puhelimen tutkiminen

 

Toki, jos uskot kumppanina olevasi oikeutettu moiseen ja tiedät myös kumppanisi ajattelevan samoin, asian paljastaminen ei ehkä ole niin suuri juttu. Tätä tapahtuu usein, etenkin jo petetyksi tulleiden ihmisten kohdalla, jotka haluavat varmistaa, ettei kumppanilla varmasti ole mitään meneillään heidän selkänsä takana. Tällöin toinen osapuoli voi ymmärtää huolen ja hyväksyä vakoilun hintana, jonka uskottomuus hänelle on tuottanut. Yksi asia on varmaa; pari päätyy asettamaan välilleen pommin, joka voi räjähtää minä hetkenä hyvänsä.

Palataksemme kumppanin vakoiluun, ajattelet varmasti tunnustamatta jättämisen olevan kaikkein helpointa suhteenne säilyvyyden kannalta. Tämä tarkoittaa, että on aika alkaa niellä epäilyksiä, joilla ei todellisuudessa ole mitään tekemistä suutelemisen ja halailun kanssa. Epäilyksiä, jotka eivät ole käyneet toteen muualla kuin omassa mielessäsi. Kukaan ei sanonut, että kärsiminen olisi nautinnollista…

Mustasukkaisten ihmisten motiivit

Motiiveilla tarkoitamme syitä, joita mustasukkaiset ihmiset ovat valmiita keksimään loputtomiin pysyäkseen mustasukkaisina. Jos olemme rehellisiä, jokainen elämä pitää sisällään uhkia, jotka toisinaan saavat mielessämme täysin uudenlaisia merkityksiä. Usein emme kuitenkaan jaa ajatuksiamme, vaan nielemme ne myrkyn tapaan. Jopa jotkut teatterit ovat ottaneet aiheen käsittelyyn: on helppoa jäädä omien epäilystämme vangiksi.

Toisaalta perustellun ja perusteettoman mustasukkaisuude välillä on hyvin ohut viiva. Kukaan ei halua tietää viimeisenä kumppaninsa uskottomuudesta, sillä koko elämä voi tällöin olla vaarassa. Paperilla on helppoa todeta suhteen tulleen päätökseensä, mutta suhde voi yhtä hyvin päättyä vaikkei kuviossa olisikaan kolmatta pyörää. Mutta, kuten alussa totesimme, mustasukkaisuus on hyvin monimutkainen ja voimakas tunne.

Joten jos joku odotti artikkelimme päättyvän yksinkertaisiin johtopäätöksiin, olet nyt varmasti pettynyt. Mustasukkaisuus ja siihen liittyvät käytösmallit ovat persoonallinen asia. On tärkeää kuitenkin olla tietoinen siitä, milloin mustasukkaisuus alkaa tunkeutua ajatuksiisi ja tunteisiisi harjoittaessasi tiettyjä käyttäytymismalleja. Muista aina, että mustasukkaisuudella on enemmän tekemisessä kuvittelemasi kuin todellisuuden kanssa.