Synkronismi: kohtalon kummallinen tiede

2.10.2017

”Maailma on pieni” on tuttu ilmaisu, jota olet varmaan itsekin käyttänyt, tai vähintään kuullut jonkun muun sanovan. Tätä sanontaa käytetään yleensä yhteensattumien yhteydessä. Satunnainen kohtaaminen jonkun tutun kanssa isossa kaupungissa voi olla kohtaloa. Mutta mitä jos tietäisimme tämän olevan oikeasti jotain, jota tiede kutsuu synkronismiksi.

Vaikka tämä kuulostaa uskomattomalta, tutkijat ovat yrittäneet selvittää ja tunnistaa yhteyttä kahden ilmiön välillä, joilla ei tunnu olevan mitään yhteyttä. Puhumme Carl Jungin kiinnostuksen kohteista, hänestä, joka keksi synkronismin.

”Yksi kerta on sattumaa. Kaksi kertaa on yhteensattumaa. Kolme kertaa on vihollista toimintaa.”

-Ian Fleming-

Mitä on synkronismi?

Joskus ajattelemme maailmankaikkeuden lähettävän meille viestejä kun koemme hämmästyttäviä yhteensattumia. Mutta Jungin mielestä kyse on pelkästään synkronismista. Tämä voidaan määritellä erillisten tapahtumien yhtäaikaisena esiintymisenä jotka voivat tuntua liittyvän yhteen keskenään, mutta niillä ei ole havaittavaa syyperäistä yhteyttä. 

Kiteytettynä tämä ainutlaatuinen tieteellinen asia tarkoittaa eri asioiden tapahtumista sattumina, ja siitä huolimatta että niillä on yhteys, ne eivät vaikuta toisiinsa. Siitä huolimatta näillä kahdella tekijällä on yhteys.

nainen ja mies hassuttelevat

Tehdäksemme tästä helpompaa, kuvittele että sinulla on hyvä ystävä. Yhtenä päivänä viettäessäsi aikaa isäsi kanssa, kerrot isällesi ystävästäsi. Kerrot ystäväsi nimen ja hänen perheestä ja niin edelleen. Johtolankojen mukaan, isäsi saa selville, että ystäväsi on sinulle kaukaista sukua. Ystäväsi isoisä sekä sinun isoisäsi olivat serkuksia.

Kuten tästä esimerkistä näemme, ystävyytenne ja sukulaisuutenne välillä ei ole alunperin mitään tekemistä keskenään, eikä sillä, miten asiasta saatiin selvyys. Tämä on vain merkittävä yhteensattuma, ilman mitään erikoista yhteyttä.

Lisää mielenkiintoista tietoa synkronismista

Monet kirjailijat ovat tutkineet ja puhuneet synkronismista, ilman että heillä on ollut tietoa tästä erikoisesta tieteestä. Esimerkiksi Friedrich Schillerin mukaan ei ole olemassakaan sellaista asiaa kuin todennäköisyys, ja yhteensattuma tulee kohtalon syvimmästä lähteestä. Kaiken lisäksi surrealisti Andre Breton ajatteli todennäköisyyden olemassaololla olevan tarkoitus silloin, kun halusi yhtyvät siihen mitä maailmankaikkeudella on tarjottavana sinulle.

Mutta Jungin mukaan, kun puhumme synkronismista, puhumme sisäisten sekä ulkoisten esiintymien liittymisestä yhteen. Joten yksilö, joka kokee näitä esiintymiä löytää merkitystä molempien liittymisestä yhteen.

Siitä huolimatta, me turvaudumme metafysiikkaan perustellaksemme näitä esiintymiä, sillä tässä voi olla kyse todennäköisyyksistä tai onnesta, tai jopa taiasta. Todellisuudessa kyse on pelkästään tiedostamattomasta vetovoimasta, joka saa nämä esiintymät tapahtumaan. Ainakin Jung uskoo näin teoriassaan. Tämä johdattaa meidät kuvioiden tunnistamiseen.

Kuvioiden tunnistaminen

Jungin mukaan, kun olemme kokeneet jonkun rakkaan kuoleman tai työssämme on tapahtunut merkittävä muutos, vaikuttavaa energiaa syntyy, joka vaikuttaa tuleviin yhteensattumuksiin. Näin tapahtuu siksi, että nuo tilanteet muuttavat jotain sisällämme, joka pakottaa meitä etsimään tunnistettavia kuvioita antamaan tarkoitusta etsinnällemme. Eli sillä tunnistamisen tunteella, jota me kaikki näytämme kokevan, on pohjaa synkronismissa.

hymyilevä nainen

Tutkimusten mukaan, kun aivomme ovat kohottaneet dopamiinipitoisuuksia, kuten stressaavissa tai todella tunteellisissa tilanteissa, me turvaudumme maagiseen ajattelutapaan. Mutta todellisuudessa tämä maaginen ajattelu tai todennäköisyys on osa synkronismia.

Kaikesta huolimatta meidän ei tarvitse demonisoida minkään kaavan etsimisen tarvetta. Se on tavallinen tarve ihmisen mielessä aina luolamiesajoista asti. Lisäksi tällainen ajattelutapa liittyy kyvyttömyyteen tuntea mielihyvää. Tämä kyky taas on todellisuudessa kyky, joka on auttanut meitä selviytymään miljoonia vuosia.

”Minä en usko yhteensattumiin tai tarpeisiin. Minun tahtoni on kohtaloni.”

-John Milton-

Siksi en siis usko, että todennäköisyydet tai kohtalo ovat hulluutta. Olemme herkkiä etsimään kaikessa jonkinlaista kuvioita, kaavaa, ja useissa tapauksissa aivomme käsittelevät informaatiota meidän tiedostamattamme. Kaikesta huolimatta tämä on arvokas mekanismi joka auttaa meitä tekemään päätöksiä. Ehkä ei ole olemassa taikuutta tai kohtaloa, mutta on kaunista ajatella, että on.